Puhelin soi maanantaiaamuna juuri kun olen hyppäämässä keskustassa ulos bussista mennäkseni töihin. Numero on vieras, mutta vastaan.

– Kuljetusliikkeestä huomenta. Teille on tulossa kodinkone osoitteeseen x, oltais tulossa puolen tunnin kuluttua.
– Niin pian? Maanantaiaamuna ihmiset ovat yleensä jo töissä, eikö tuon varoitusajan pitäisi olla vähän pidempi?

Mietin vaihtoehtojani. En mitenkään ehdi puolessa tunnissa sinne, minne laite pitäisi viedä, pakko siis keksiä muuta.

– Jos tämä ei käy, niin sitten koko kuljetus siirtyy ensi viikkoon, jatkaa ääni puhelimessa.
– Saisiko sen tuotua toiseen osoitteeseen? Sinne ehdin puolessa tunnissa, ehdotan.
– Eiköhän, mikäs se osoite on.

Kerron osoitteen. Kolmeen kertaan. Sittenkin jää vähän epävarmaksi, että kuuliko vastapuoli sen oikein.

– Ja olet sitten siinä osoitteessa seuraavan tunnin ajan ottamassa vastaan?
– Tunnin? Eikös sen pitänyt olla puoli tuntia?
– No, heitetään tässä yksi keikka välissä, niin voi mennä tuntikin.

En ihan ymmärrä logi(sti)ikkaa, sillä kuljetusauto on parhaillaan lähempänä tarjoamaani osoitetta kuin sitä, minne laite piti alunperin viedä, mutta alistun. Parempi nyt, kuin ehkä joskus ensi viikolla. Onneksi ei ollut palaveria alkamassa heti aamusta. Etsin siis kulkuneuvon takaisin, ja olen juuri puolessa tunnissa perillä.

Ja odotan.

Tunti tulee täyteen, juon kahvia. Reilun tunnin kuluttua puhelin soi taas.

– Ollaan nyt tässä alaovella, tuletko hakemaan laitteen?

No en todellakaan tule, ajattelen, sillä eikö kotiinkuljetuksen idea ole juuri se, että isot laitteet tuodaan kotiin, ei alaovelle? Siitä olen mielestäni maksanutkin.

– Jospa kuitenkin toisit sen ylös asti, sanon ja annan ovikoodin. Nuori kuljettaja saapuu laitteen kanssa ja pyytää vielä kuittauksen.

Tällaista on palvelu. Samoja kokemuksia on tiedossa lähiviikkoina vielä useampia. Kello on melkein kymmenen. Siunattu liukuva työaika.