Kesken pitkäksi venähtäneiden bloggausvälien ja verkon ulkopuolisen elämän kiireiden huomasin yhtäkkiä tulleeni paitsi haastetuksi, myös saaneeni oheisen kunniamaininnan. Siitä punastuva kiitos. :)
Beautiful Blogger -haasteen tarkoituksena olisi tunnustaa itsestään seitsemän asiaa. Olen vastannut johonkin samankaltaiseen kyselyyn Facebookin puolella, mutta koska en enää muista mitä silloin tuli sanotuksi, pitää yrittää keksiä seitsemän faktaa minusta. Hankalaa!
1. Lempivuodenaikani on talvi. Mitä enemmän pakkasta ja lunta, sitä parempi. Syksykin menettelee, etenkin sitten, kun lätäköt ovat aamuisin jo jäässä. Voitte kuvitella mitä tuskaa mennyt kesä minulle oli.
2. Huomasin hiljattain kääntäneeni kelkkani täysin ja tunnustin ääneen, että olen ihan pihkassa Mac-merkkiseen läppäriini. Vaikka olenkin löytänyt mäkkien riemun, ei se silti tarkoita sitä, että dissaisin Windows-koneiden käyttäjiä, olenhan sellainen toki vielä töiden puolesta itsekin. Valinta ei ole aina itsestä kiinni. Sen sijaan, että jäisin voivottelemaan wintoosan kamaluutta, totean mieluummin, että tuntuu siltä, että vasta nyt tajuan minkälaista tietokoneen köytön oikeasti pitäisi olla: helppoa, kepeää, läpinäkyvää, ja ennen kaikkea ilahduttavaa.
3. Ostin hiljattain vanhan keinutuolin, ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille erinomaisena stressinlievittäjänä. Hissukseen keinuessa mieli lepää ja kiire lakkaa. En mielelläni enää missään muualla istuisikaan.
4. Huomaan helposti jättäväni haaveeni puolitiehen. Hyvä esimerkki: päätin jokunen vuosi takaperin opetella soittamaan kitaraa, olinhan halunnut tehdä niin jo parikymmentä vuotta, ellen kauemminkin. Hankin kitaran, mutten koskaan ole päässyt paria sointua pidemmälle. Saan kuitenkin tyydytystä jo siitä, että voisin opetella soittamaan sitä, jos haluaisin. Tai siis: jos viitsisin. Vastaavia esimerkkejä on monia muitakin, kaikki eivät aina pääse edes konkretian asteelle.
5. Vaikka tienaan leipääni tietotyöläisenä, tunnen aina ja edelleen suurta viehätystä toimistotarvikkeisiin. Kirjoitan palavereissa mieluummin muistiinpanot kynällä paperille, ja harmittelen joka syksy, kun enää ei ole tarvetta ostaa uutta penaalia ja lyijykyniä koulua varten. Työpaikkani toimistotarvikevarasto on taivas maan päällä; harmi vain, etten tarvitse niin paljon kyniä ja lehtiöitä kuin mieli tekisi. Ilmeisesti lapsuuden ensivisiitti Joensuun ensimmäiseen Tiimariin jätti lähtemättömät jäljet.
6. Vaikka edeltävät merkinnät liittyvät jotenkin tavaroiden omistamiseen, tosiasiassa olen viime vuosina tuntenut enenevää halua luopua niistä. Olen tässä tavoitteessa onnistunutkin ainakin osittain – esimerkiksi vaatekaappini sisältö on nykyisin puolet siitä, mitä se oli vielä muutama vuosi sitten, enkä enää saa vieroitusoireita kirjojen ja levyjen viemisestä divariin. Edellisessä muutossa onnistuin karsimaan kaksi kolmasosaa varastoimistani romppeista, mistä olen varsin ylpeä.
7. Vanhemmiten olen oppinut laiskottelemaan. En enää koe jatkuvaa tarvetta puuhastella jotain tai tehdä monta asiaa yhtä aikaa, vaan voin nykyisin jopa istua sohvalla tekemättä mitään – ainakin hetken. Normaalistihan sylissä on läppäri tai lehti, ja telkkari auki. Ainakin fyysinen levottomuus on siis haihtunut, henkisestä en mene vielä takuuseen.
Ja sitten se vaikein osuus: pitäisi haastaa vielä muita bloggaajia osallistumaan. Lähtisivätköhän Mea, Provokaation Miira ja Minna sekä pni mukaan?
