Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Category: Käytettävyys (page 1 of 162)

Kanta-asiakas

Vuosien varrella olen kerryttänyt lompakkooni kiitettävän määrän kanta-asiakaskortteja moniin eri firmoihin; niin paljon, että tälläkin hetkellä ostoslistalla on uusi lompakko, koska entinen on ratkeillut saumoistaan ihan vain siksi, että niitä hemmetin kortteja on niin paljon. Ei siis suinkaan setelirahan määrästä.

Siksi olen ilahtunut aina, kun minulle on tarjottu fyysisen kortin sijasta mobiiliversiota. Mutta voi rähmä että niitä on hankala käyttää!

Möin hiljattain järjestelmäkamerani pois, koska sen käyttäminen oli aina tavattoman hidasta ja työlästä, ja minä olen hetkien ikuistaja – siihen hommaan sopii nopeasti taskusta napattava kännykkä kameroineen paljon paremmin. Kanta-asiakaskorttien suhteen olen joutunut toteamaan, että on paljon nopeampaa ja helpompaa napata kortti lompakosta monenkin kortin joukosta kuin lähteä etsimään kännykän työpöydältä kymmenien ikonien joukosta sitä oikeaa samalla kun jono selän takana kasvaa. Ja applikaatio aukeaa hitaasti. Ja se pahuksen kortti ei välttämättä edes ole ensimmäisenä näkymänä applikaation auetessa. Tai siihen ei välttämättä pääse käsiksi ollenkaan! Ja se vaatiikin vielä erillistä kirjautumista, vaikka juurihan minä siihen kirjauduin. Ja jos jollain ihmeen kaupalla muistan tunnukset, niin ei siinä olekaan esimerkiksi viivakoodia, jonka myyjä voisi surauttaa laitteeseen, vaan erikseen naputeltava koodi…

Ja niin edelleen.

Jäi siis kanta-asiakasalennukset saamatta. Pitäydyn jatkossakin mieluummin verkkokauppojen asiakkaana.

UX ei tarkoita enää mitään

Olen jo kauan urputtanut sekä itsekseni että kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella, sitä, kuinka UX, user experience on kokenut järkyttävän inflaation terminä. Jo jonkin aikaa UX on tarkoittanut kaikkea, mikä liittyy millään tavalla käyttöliittymiin, ja UX designer on ollut vain fancympi nimitys entisaikojen käyttöliittymäsuunnittelijalle, usein myös ihan perusfronttikoodarille.

Pari päivää sitten näin työpaikkailmoituksen, jossa vedettiin pohjat. UX-asiantuntijaksi halutaan ihminen, jonka osaamispakasta löytyy seuraavaa:

– JavaScript ja AngularJS-osaaminen
– Mule, SQL-tietokannat, MongoDB, Jenkins, Git

Ah, niin, ja olisihan se ihan hyvä jos olisi myös aikaisempaa kokemusta UX-suunnittelusta ja –toteutuksesta.

Siis nyt ihan oikeasti. Mule? AngularJS? Käyttäjäkokemuksen asiantuntija?

Wikipedia:

Käyttäjäkokemus (lyh. UX) on ihmisen ja tietokoneen välisessä vuorovaikutuksessa (HCI) keskeinen käsite, joka tarkoittaa jonkin tuotteen tai palvelun käyttämiseen tai kuluttamiseen liittyvää kokonaisvaltaista elämystä, joka kattaa tuotteen käyttöliittymän (lyh. UI) ja käytettävyyden ohella kirjon muita elämyksiä ja tunteita, joita saattaa esiintyä pitkänkin ajan kuluessa. Käyttäjäkokemusta ja käyttöliittymää ei tulisi sekoittaa keskenään, vaikka niitä käytetäänkin yleisesti väärin toistensa synonyymeinä.

Mihin loppuu tekijän vastuu?

Moniin työpaikkoihin haettaessa kysellään nykyisin portfoliota. Arvelen tämän johtuvan myös omalla alallani siitä, että ammattinimikevalikoimaan on vuosien saatossa ilmestynyt tuo mystinen ja multitalentti jokapaikanhöylä UX designer. Designer missä tahansa luonnollisesti tuntuu edellyttävän, että jotain näytettävää on.

Käytettävyyden ja etenkin käytettävyystutkimuksen parissa työskennelleeltä portfoliota kuitenkin harvemmin löytyy. Tekemiset ovat monesti salassapitosopimuksen alaisia, tai asiakasyrityksen sisäisiä kehitysprojekteja, tai sellaisia, joista lopputuloksena on ollut kenties esimerkiksi tutkimusraportti tai kasa rautalankaa – eli ei siis mitään sellaista, mistä riittäisi portfolioksi asti. Digitaalisia palveluita tulee ja menee, ja jos on tehnyt niitä kymmenenkin vuotta, on erittäin todennäköistä, että se mitä kerran tutkit tai suunnittelit, ei enää ole entisensä. Oikeastaan sopii toivoa, ettei ole, sillä viisikin vuotta on esimerkiksi verkkosivustolle pitkä aika säilyä samanlaisena. Entä sitten, jos sattumalta suunnittelit jonkin palvelun käytettävyyttä vaikkapa 15 vuotta sitten? Tyyli on ehtinyt muuttua jo moneen kertaan, eikä aina ole takeita siitä, että onko muutos parempaan.

Vaikka olen autuaasti unohtanut varmasti leijonanosan niistä tuotteista ja palveluista, joiden tekemisessä olen ollut osallisena, on verkossa edelleen useita sellaisia, jotka muistan edelleen. Joidenkin, tosin verrattain harvojen, yhteydessä nimeni on mainittu julkisesti tekijänä. Olen monesti miettinyt, että mihin loppuu tekijän vastuu, kun sivustot ja palvelut muuttuvat, vaikkeivät tekijät itse enää ole niissä millään tavalla mukana, ja nimi kuitenkin niihin yhdistetään. Nuorempana suhtauduin asiaan nykyistä kiihkeämmin, sillä en millään olisi halunnut että minua yhdistetään esimerkiksi mihinkään sellaiseen sivustoon, jonka käytettävyys muuttui mielestäni huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun oma osuus työstä oli jo aikoja sitten ohi. Sama pätee toiseenkin suuntaan: en voi myöskään ottaa kunniaa siitä, jos nykytilanne on entistä parempi.

Ihan en facepalmeitta osaa vieläkään olla, jos huomaan joidenkin uusien ratkaisujen menneen pyllylleen. Suurelle yleisölle on varmasti se ja sama kuka teki mitä ja missä, mutta omassa viitekehyksessäni olen saanut pari kertaa selittää. Vähän se tuntuu nihkeältä.

13 vuotta

Taas se lipsahti, blogin syntymäpäivä. Kutakuinkin kuukausi sitten tämä blogi kuitenkin ehti teini-ikään ja täytti kolmetoista vuotta. Pitäisiköhän alkaa murrosikäisesti kiukutella, paiskoa ovia ja olla mieltä täällä?

En taida.

Paitsi että on minulla yksi mielipide. Jo jonkin aikaa käytettävyysporukoissa on väännetty peistä siitä, ettei käyttäjiä saisi kutsua käyttäjiksi, vaan ihmisiksi. Epäselväksi on jäänyt, että miksi. Kaikkihan me olemme käyttäjiä. Kuluttajia. Ihmisiä. Termi ei mielestäni millään tavalla alenna tai halveksu ketään. Ihansamahei.

Teille on ovipuhelu

Taloyhtiööni on hiljattain hankittu ovipuhelimet. Hienoa.

En tiedä millä perusteella ovipuhelimet on valittu (ja kaiketi toimittaja kilpailutettu), mutta selvästikään käytettävyys ei ole ollut yksi valintakriteeri – ei tässä, eikä niissä monissa muissakaan ovipuhelimissa, joita olen joutunut elämäni aikana käyttämään. Sinänsä simppelistä laitteesta on onnistuttu tekemään yllättävän monimutkainen, eikä nappien vähyys todellakaan takaa sen helppokäyttöisyyttä.

ovipuhelin

Mitä namiskoista sitten tapahtuu?

Yhden napin koko on suunnilleen sama kuin pikkusormeni kynsi. Aika pieni siis. Vain ylimmän napin toiminto on selvä: siitä avataan ovi. Toimintopalaute on surkea: kun painan avaimen kuvalla merkittyä ovenavausnappia, en voi tietää avautuiko ovi oikeasti, sillä nappi ei oikein painu pohjaan eikä naksahda tai muuten ilmaise homman onnistuneen. Tovin muuttamiseni jälkeen painelin nappia väärin, eikä ovi tietenkään auennut. Niinpä sain juosta alaovella päästämässä ystäviä sisään. Tuntuu huvittavalta, että nappia voi ylipäätään painaa väärin, mutta näemmä sekin on mahdollista. Olen arvellut, että nappia on painettava jotenkin enemmän sen toiselta laidalta, että se menee varmasti pohjaan. Miettikää: tätä pikkuruista nappia vielä pitää painaa jollain tietyllä tekniikalla, että se toimii. Onneksi omat sormet eivät ole tämän isommat. Sittemmin opin kuuntelemaan avautuuko alaovi napin painamisen jälkeen. Muuten ei voi olla varmuutta. Onneksi en asu ylimmässä kerroksessa.

Kahden muun napin funktio on jäänyt mysteeriksi. Keskimmäiseen voisin kuvitella syttyvän jonkinlaisen valon, mutta käytännössä en ole nähnyt siinä mitään valoa koskaan. Painaa sitä ei voi, eli käytännössä se ei ole nappi ollenkaan. Alimmassa napissa näyttäisi olevan jonkinlainen käännettävä nuppi, joka ei kuitenkaan käänny mihinkään. Jos se kääntyisi, niin en sittenkään tietäisi että mitä napista tapahtuu. Arvauksia?

Ongelmat olisivat yksinkertaisesti ratkaistavissa. Ovipuhelimeen mahtuisi vaikka tuplasti isommat napit, jolloin niiden painaminen helpottuisi. Niin ikään siinä olisi tilaa myös jonkinlaisille symboleille tai jopa teksteille, jotka kertovat mitä napeista painamalla tapahtuu. Ei kuulosta vaikealta. Ei kuulosta kalliilta. Jokin kuitenkin maksaa.

Itse kaipaisin ovipuhelimiin lisäksi ainakin hälytysäänen volyymin säädintä (nykyisen ääni on mallia sydänhalvaus) sekä mykistintä. Joissakin sellaiset on ollutkin, ei tässä mallissa kuitenkaan.

Talossa asuu myös paljon eläkeläisiä. Haluaisinpa nähdä kuinka ovipuhelimen käyttö sujuu heiltä, joilla ikänäkö vaivaa eikä sormissakaan ole enää niin paljon voimaa kuin tarvittaisiin. Ei ehkä ihan helppoa. Kiinnostaisikin tietää onko missään ovipuhelinta, jonka kanssa olisi jaksettu ajatella asiat loppuun.

Mutta ei se ole aina yksinkertaista siellä soittopuolellakaan.

Doorbell

Older posts

© 2018 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: