Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Category: Palvelukokemuksia (page 1 of 3)

Pizzaa

Iski pitsanhimo, joten suunnistin Kotipizzan sivuille. Ne olivat uudistuneet, ja kuten edellisellä, ja sitäkin edellisellä kerralla, jouduin rekisteröitymään taas uudelleen. Yllättävän vaikeaa tuntuu olevan siirtää tunnuksia uuteen järjestelmään.

Huokaisten totesin, että jälleen kerran uudistus oli tehty huonompaan suuntaan, niin kuin trendi tuntuu aika monen viimeaikaisen sivustouudistuksen kohdalla olleen. Pizzatilauksen tekemisen pitäisi olla helppoa kuin heinänteko, mutta se ei ollut. Kotipizzassa eivät oikein tuntuneet tietävän että ollako pitsaketju vai Foodora.

Tein tilauksen, maksoin ja ennen pitkää pitsakuski soitti pihalta kysyen mihin rappuun pizza pitikään tuoda. Tämä tieto kun ei uudessa järjestelmässä aina välity liikkeelle saakka. Ennen kuin ehdin edes sanoa mitään, kuski pahoitteli uusia kotisivuja ja kertoi että niistä on tullut paljon kielteistä palautetta. En siis ollutkaan vanha jäärä ja vastarannankiiski huomioineni. Mutta korjauksia ollaan kuulemma tekemässä. Taitaa olla vähän pakko.

Jotenkin sitä vain toivoisi että vielä joskus maltettaisiin paitsi suunnitella käyttäjien kanssa, myös testata kunnolla nämä uudistettavat palvelut. Saattaapi muuten tulla yritykselle kalliiksi. Ei ehkä olisi kannattanut tehostamisen huumassa tappaa käytettävyysasiantuntijoiden ammattikuntaa sukupuuttoon.

Kanta-asiakas

Vuosien varrella olen kerryttänyt lompakkooni kiitettävän määrän kanta-asiakaskortteja moniin eri firmoihin; niin paljon, että tälläkin hetkellä ostoslistalla on uusi lompakko, koska entinen on ratkeillut saumoistaan ihan vain siksi, että niitä hemmetin kortteja on niin paljon. Ei siis suinkaan setelirahan määrästä.

Siksi olen ilahtunut aina, kun minulle on tarjottu fyysisen kortin sijasta mobiiliversiota. Mutta voi rähmä että niitä on hankala käyttää!

Möin hiljattain järjestelmäkamerani pois, koska sen käyttäminen oli aina tavattoman hidasta ja työlästä, ja minä olen hetkien ikuistaja – siihen hommaan sopii nopeasti taskusta napattava kännykkä kameroineen paljon paremmin. Kanta-asiakaskorttien suhteen olen joutunut toteamaan, että on paljon nopeampaa ja helpompaa napata kortti lompakosta monenkin kortin joukosta kuin lähteä etsimään kännykän työpöydältä kymmenien ikonien joukosta sitä oikeaa samalla kun jono selän takana kasvaa. Ja applikaatio aukeaa hitaasti. Ja se pahuksen kortti ei välttämättä edes ole ensimmäisenä näkymänä applikaation auetessa. Tai siihen ei välttämättä pääse käsiksi ollenkaan! Ja se vaatiikin vielä erillistä kirjautumista, vaikka juurihan minä siihen kirjauduin. Ja jos jollain ihmeen kaupalla muistan tunnukset, niin ei siinä olekaan esimerkiksi viivakoodia, jonka myyjä voisi surauttaa laitteeseen, vaan erikseen naputeltava koodi…

Ja niin edelleen.

Jäi siis kanta-asiakasalennukset saamatta. Pitäydyn jatkossakin mieluummin verkkokauppojen asiakkaana.

Kello raksuttaa mennyttä aikaa?

kello
Tapahtuipa eräänä päivänä, niin kuin on tapahtunut viimeisen 35 vuoden ajan, että rannekellostani loppui paristo. Koska olen sillä lailla vanhanaikainen, etten ole koskaan oppinut olemaan ja elämään ilman rannekelloa esimerkiksi pelkän kännykän kellon varassa, oli löydettävä pariston vaihtoon kykenevä taho mahdollisimman ripeästi.

Helsingissä:

Jaa-a, missähän täällä on kultasepänliikkeitä? Ja vielä sellaisia liikkeitä, joissa vaihdetaan myös kellojen paristoja? Lähin kultaseppä näyttäisi olevan tuossa vartin bussimatkan päässä, menenpä sinne.

”Meillä ei vaihdeta kellojen paristoja ollenkaan.”

Jaha. Tämä selvä. Kokeillaan seuraavaa, varmaan keskustasta löytyy. ”Vaihdamme paristot odottaessa”, sanoo kyltti ikkunassa. Lupaavaa. Ojennan rannekelloni myyjälle, joka katselee sitä epäluuloisesti. ”Tämä on kyllä niin outoa merkkiä, että onkohan meillä sellaista työkalua että saan tämän auki.” Se on Leijona, ajattelen. Eikö näitä ole Suomessa tuhansilla ihmisillä?

Pariston vaihto kestää ja kestää. Kuulen verhon takaa kilkettä ja ähinää. Tuleekohan kello yhtenä kappaleena takaisin? Lopulta myyjä ilmestyy kelloani pidellen ja mutisee vielä näreästi kuinka hankala se oli avata.

”Kaksikymmentä euroa.”

Maksan ja poistun.

Joensuussa:

Fillarimatka tuttuun kultasepänliikkeeseen kestää minuutin. Jo kolmannessa polvessa palveleva myyjä tervehtii iloisesti. ”Kellosta loppui henki”, sanon ja ojennan rannekelloni operoitavaksi. ”Ka annahan tänne.”

Niks, naks. Kuluu pari minuuttia, näen miten patteri on vaihdettu ja kellon lasia vielä kiillotetaan.

”Mitäs se tekee?”
”Kuusi euroa.”

Kiitos, näkemiin ja hyvää juhannusta.

So much win.

Hyvä Jokakoti

Kuvankaappaus 2015-6-11 kello 11.06.32 AM

Hyvä Jokakoti,

kävin juuri viime viikolla täydentämässä profiiliani sivuillanne. Alvariinsako teillä pitää rampata?

Jos nyt kuitenkin on niin, että teillä on porstuassa tungosta ja käyttäjätunnuksista pulaa, niin mielelläni luovutan paikkani jollekin toiselle. Mieluummin minä Oikotietä ja Etuovea käytän muutenkin.

Clasun namut

Clas Ohlsonilla laittavat kourallisen namuja postipaketin mukaan. Kuinka söpöä, ja kuinka helposti sillä saa asiakkaalle hyvän mielen.

Older posts

© 2018 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: