Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Category: Sosiaalinen media (page 1 of 20)

Työnhaun digi-digi

Olen murtautunut ulos, tai ainakin varpailla koskenut, oman digikuplani ulkopuoliseen maailmaan, jossa yllättäen kaikilla ei olekaan kasvanut älypuhelin kiinni kämmeneen eikä Facebookissa oleminen ole yhtä itsestäänselvää kuin hengittäminen. On muuten terveellistä. Kun on kerrankin itse näiltä osin vähemmistöä, ei tee edes mieli ryhtyä julistamaan sosiaalisen median ilosanomaa. Ehkä minulla on vielä toivoa.

Tuli puhetta digitaalisuudesta ja työnhausta tässä muussa maailmassa. Moni tunnusti ettei ole sosiaalisessa mediassa ollenkaan. Ei ole Linkedin-profiileja eikä Facebook-tilejä. Onko siis edes olemassa, saatoin miettiä muutaman sekunnin ajan ja sitten vähän pidempään. Voiko nykyisin hakea, saati saada töitä, jos sanoo sosiaaliselle medialle ei? Ymmärrän, että kaupan kassana ei ehkä ole välttämätöntä olla Facebookissa, mutta jos olet akateemisesti tai muuten korkeakoulutettu, asiantuntijauralle suuntaamassa, oli se sitten tutkija, opettaja tai mikä tahansa muu valkokaulustyöläinen, niin pärjäätkö ilman IT-taitoja, ilman näkymistä verkossa edes jossain?

Sanokaa te. Minun kuplassani, tässä digitaalisessa maailmassa, jossa töitä teen ja tekisin, on sosiaalinen media itsestäänselvyys ja tietokoneen käyttötaidot jokaikisen peruskauraa. Entä jos sanookin, että tietokoneiden kanssa on vähän niin ja näin? Että en edes halua someen! Saako niin edes sanoa?

Aitous toimii

Joens… anteeksi, Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas kirjoittaa siitä, kuinka harrastuspohjalta perustettu Joensuun kaupungin ”fanisivu” Facebookissa onkin peitonnut tykkääjämäärissä kaikki viralliset paikalliset mediat: ”Sivusto saavutti hiljattain 15 000 tykkääjän rajapyykin siinä missä esimerkiksi Yle Pohjois-Karjalalla on Facebook-sivullaan 2382 tykkääjää, Karjalaisella 4507 ja Uljaalla 1060.” Joensuun kaupunkikin jää vaatimattomaan puoleentoista tuhanteen tykkääjään.

Aitous toimii. Joensuu – kaupunki idässä -sivu on alusta saakka ollut vähän hupsu, sellaisena hyvinkin aito ja keskittynyt enemmän niihin aiheisiin, jotka etenkin entisiä joensuulaisia kotiseutukaipuussaan ovat kiinnostaneet ja jättänyt laskelmoinnit sikseen. Kun ei yritä olla mitään, voikin yllättäen olla varsin paljon.

(Julkaistu myös tuolla.)

Ajan liikkuvaksi kuvaksi

Tämän vuoden riemastuttavin ilmiö on ehdottomasti ollut K-poppari Psy ja Gangnam Style (biisillä on oma Wikipedia-sivukin!).

Tätä kirjoittaessani videota on katsottu 167 614 142 kertaa. Mashable on purkanut ilmiötä hienoksi infografiikaksi, kannattaa vilkaista. Gangnam Stylen massiivinen suosio on ollut samalla varsin opettavaista: biisin taustoista lueskellessani olen oppinut aika monta asiaa korealaisesta popkulttuurista, josta aikaisemmin en tiennyt yhtään mitään. Maailma pienenee biisi kerrallaan.

Siivouspäivä Google Readerissa

Lopetin juuri parinsadan kuolleen blogisyötteen tilaamisen, ja jopas on readerissa kepeät tunnelmat. Keskimääräinen blogien lopetushetki tuntui ajoittuneen vuoteen 2008, mutta joukossa oli niitäkin, jotka eivät olleet päivittyneet sitten vuoden 2005. Oma bloggausintokin taisi lähteä alamäkeen juuri tuolla vuoden 2008 paikkeilla, mutta hengissä sinnitellään yhä.

Olen käyttänyt Google Readeria useamman vuoden aina siitä saakka, kun se julkaistiin. Kehitystä tänä aikana tuntuu kuitenkin tapahtuneen todella vähän. Blogit, kuoleva media?

Sosiaalisen median ihmeellisyyksiä

Paria asiaa olen viime aikoina ihmetellyt:

  1. Miksi tutut, joista en ole kuullut moneen vuoteen tai vaihtoehtoisesti ole juuri mitenkään normaalisti yhteydessä, ovat nyt yhtäkkiä päättäneet haluta kontaktoitua Skypessä? Kontaktipyynnön hyväksymisen jälkeen ei ole kuulunut pihaustakaan. Pienellä otannalla olen huomannut, etten ole ainoa samaa asiaa ihmettelevä.
  2. Miksi jotkut pitävät Facebookissa kontakteja, joilta on kuitenkin evätty niin kommentointi kuin statuksista tykkääminenkin? ”Okei, voin olla sun kaveri, mutta saat vain katsella.” En tajua. Ehkä kaveripyyntöä ei olisi pitänyt alun alkaenkaan hyväksyä, ei minun, eikä heidän.

Jostain syystä on sellainen tunne, että vastaavanlaiset ihmettelyt eivät lähitulevaisuudessa ainakaan vähene.

Older posts

© 2017 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: