Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Tietoyhteiskunta (page 2 of 13)

Teknologiaelämäkerta

Minkälainen on sinun teknologiaelämäkertasi? Nyt on oiva hetki istahtaa hetkeksi alas ja kirjata se muistiin, ja samalla auttaa tutkijoita työssään. Postilistalta poimittua:

Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen Encounters with Technological Imperative – ETIM -tutkimushanke kerää yhteistyössä SKS:n kanssa teknologioihin liittyviä henkilökohtaisia kokemuksia ja käsityksiä, ”teknologiaelämäkertoja”. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita osallistumaan keruuseen kirjoittamalla oman teknologiaelämäkertansa. Keruu on käynnissä 31.08.2007 asti.

Tarkemmat kirjoitusohjeet kertovat mitä, miten ja minkä verran.

Hetken mietittyäni huomasin, että oma teknologiaelämäkertani on itse asiassa tismalleen se sama, jota olen jokaisessa työhaastattelussa kertonut, ja jota edelleen kertailen ihmisille, jotka ihmettelevät kuinka olen löytänyt nykyiseen ammattiini. Mikä kuun asento lieneekään ollut syynä siihen, että alunperin teknologiavastainen ihminen ansaitsee nykyään leipäänsä nimenomaan teknologian parissa. Kyllä siitä aina yhden A4:n verran tekstiä saa aikaan!

Ja jos elämäkerran kirjoittaminen ei nyt nappaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa eilisen musiikkikauppa-merkintäni kommentit. Ihmiset kirjoittavat niin ihanasti ja sydänverellä, että johan tässä melkein silmäkulma kostuu.

Kakkosen kyydissä

Ihmisillä on mielipiteitäTuskin olin ehtinyt eilisestä blogimiitistä (jutussa linkitykset liki kaikkiin paikalla olleisiin, siksi minä en edes yritä laittaa niitä tähän), naurusta kipeistä vatsalihaksista (kiitos vaan, Kari ja Sami) ja Web2.0-övereistä selvitä, kun aamulla tie jo vei seuraavaan sosiaalisen median häppeningiin, nimittäin SWbusiness Cafén aamukahvi-ilotteluun otsikolla Helppoa rahaa? – Sosiaalisen median liiketoimintamallit.

Edellisen illan vuolaan keskustelun yhä velloessa mielessä tuntui siltä, ettei paikalle kokoontunut posse tiennyt sosiaalisesta mediasta tuon taivaallista, koska tilaisuuden alkuun oli varattu runsaasti aikaa naamatusten tapahtuvaan verkostoitumiseen, johon vielä ihan ääneen kehotettiin. Hei, verkossahan se yhteisöllisyys tapahtuu! Vai oliko tarkoituksena hankkia Elämä 2.0? Paikalla oli vain muutama asialle vannoutunut [nörtti], jotka istuivat kukin omissa nurkissaan läppäreitään/kännyköitään tuijotellen, mitä ilmeisimmin tiukasti jaikuten/blogaten. Mietin sitäkin, että onko sosiaalinen media ryhmätöitä, fläppitauluja ja paksuja tusseja?

Ei vainen, puhujat olivat päteviä ja aiheet hyviä, mutta ainakin minulle jäi se käsitys, ettei sosiaalisella medialla ihan tuosta vain rahaa aleta vuolla. Aika paljon asioita on puhtaan sattuman varassa, ja vaaditaan jo melkoista bisnesvainua ja oraakkelin ominaisuuksia, että se pystyttäisiin riihikuivaksi muuttamaan.

Kahvi 2.0 teki kuitenkin terää. Taisin olla aika väsynyt.

Lounaspuuron ääressä kahlattu Tietoviikko tiesi sekin kertoa, että ainakin Nokialla web2.0 tulee ja pelastaa jopa epäergonomisen toimistotyöläisen:

”Sekä fyysiseen että virtuaaliseen työympäristöön on [Nokian tietohallintojohtaja John] Clarken mukaan kiinnitettävä jatkuvasti huomiota: miten ihmiset istuvat ja jakavat kokemuksiaan, millainen on kokoustila, miten he käyttävät tietokoneitaan? Web 2.0:ssa on löydettävä balanssi potentiaalin ja rajoittamisen välillä. […] Innovatiivisuutta ei Nokiassa siivitetä siten, että tietty osa työajasta pyhitettäisiin ’leikkimiseen’. Ennemminkin päämääränä on Clarken mukaan luoda työympäristö, joka mahdollistaa jatkuvan ideoinnin ja innovoinnin. ’Haluamme ympäristön, jossa ideat syntyvät mahdollisimman luonnostaan. Web 2.0:ssa ei ole kyse sovelluksista vaan sosiaalisesta verkostoitumisesta.'”

Social action in a book
Matalalento jatkui Esko Kurvisen väitöstilaisuuteen ihmettelemään sosiaalista vuorovaikutusta tietoyhteiskunnassa, mutta siinä vaiheessa alkoi yhteisöllisyys jo painaa sosiologin silmissä aika tavalla. Aihehan on tavattoman mielenkiintoinen: väitöskirjan tavoitteena kun on ymmärtää paremmin, miten ihmiset käyttävät vuorovaikutteisia tuotteita, ja yhdistää sosiologisen vuorovaikutustutkimuksen periaatteita, käsitteitä ja työtapoja uusien tuotteiden käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun. Siispä kirja kainaloon ja lukemaan.

(Pahoittelut otsikosta, Kari. Tai ei sittenkään. :-)

Sosiologin toinen tuleminen

Iltapäivän kahvihetki tutkimuksellisesti orientoituneessa seurassa pisti sosiologin mietintämyssyn kuhisemaan. Puhetta riitti niin Amazonin sosiaalisista ominaisuuksista kuin Flickrin Gamma-versiosta, sekä tietysti blogeista ja käyttäjien roolista sosiaalisen median suunnitteluprosessissa siinä määrin, että johan tässä meinaa mennä omakin työnkuva uuteen harkintaan. Tai sanotaanko niin, että siinä on säätövaraa.

Ei nimittäin ole kuin muutama päivä siitä, kun ehdin inspiroitua Microsoftilla työskentelevän sosiologin haastattelusta. Ajat ovat muuttuneet sen verran, että alunperin virkaheitoksi itsensä tuntenut sosiologi alkaakin kohta olla nk. omassa elementissään, kun verkkomaailmaan on hiipinyt mukaan tämä kuuluisa sosiaalinen ulottuvuus. Ehkä tässä pian huomaakin olevansa kybersosiologi?

”The challenge is the discipline of sociology: cybersociologists must do everything sociologist do, but also be computer savvy. […] It’s not that you collect data from the world and run it through a computer; it’s that most of the world runs through a computer. It’s a revolutionary thing. It’s a shift from an ephemeral society to archival society. Six or seven billion humans have come and gone over the course of history, and most of them didn’t leave a trace. In the not too distant future, it’s likely that one to two billion will leave 5 to 10 terabytes, and in those bytes will be the fine-grain details of their lives: the pictures they’ve taken, the words they’ve typed, and the people they’ve been with. This brings up a whole new set of issues. What will privacy look like? How will sovereignty be asserted on this stream of data?”

Olisin tosin taipuvainen uskomaan, ettei oman työnkuvan selittäminen sukulaisille ja kylänmiehille tästä yhtään helpotu.

C-sukupolvi

Minkälaista on elämä verkossa vuonna 2020? Tähän kysymykseen on vastausta hakenut Social Issues Research Centre (SIRC) raportissaan Life online: The Web in 2020. Ja tältä se näyttää:

”The study predicts that Generation C (C standing for content/ connectivity/ creativity/ collaboration/ communication) will be ’nicer’, more able to communicate with a wider cross section of people and find common ground across previously divisive differences as a result of proliferation of the Internet.

The study also predicts a future with a greater blurring of ‘real’ and virtual worlds with an ’always on’ society. Infrastructure will need to be able to cope with the ’always on’ generation. The report predicts hosting providers and data centres will form hubs through which the World Wide Web functions.”

Liki 80-sivuiseen raporttiin käsiksi pääseminen edellyttää yhteystietojen lähettämistä tutkimuksen toteuttaneelle yritykselle, mutta ainakin näin sosiologin näkökulmasta sen verran vaivaa kannatti nähdä.

Kuinka söpöä

Jos olet laillani innostunut Hello Kitty -tyyppisestä söpöstelymaailmasta viimeksi ala-asteikäisenä ja sen jälkeen lähinnä ihmetellyt aikuisten(kin) naisten kiintymystä aihepiirin tarjontaan, niin ei tarvitse ihmetellä enää. Kodin Kuvalehden tuoreimmassa numerossa nykyisin Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE:ssa vaikuttava Teppo Turkki valaisee etenkin Aasiassa vallalla olevan söpökulttuurin taustoja:

”Japanin koulutus- ja kilpailuyhteiskunta on kova myös nuorille. Kouluissa psykologinen painostus ja sosiaalisen yhdenmukaisuuden paine purkautuvat toisinaan rajuksi koulukiusaamiseksi, joka on ajanut nuoria jopa itsemurhiin. […] Osa nuorista naisista pakenee söpökulttuuriin: villakoirien ja kivojen pehmolelujen hellimiseen, omaan hemmotteluun, rauhallisten iltapäivien lounaille naiskavereiden kanssa, pakkomielteiseen kuluttamiseen. – Söpökulttuurista saa turvaa, siellä voi olla heikko ja haavoittuva. Leikkisässä kivuusmaailmassa pääsee edes hetkeksi eroon muuten alati läsnä olevasta itsen ja olemisen kontrollista, Turkki selittää.”

Suomeen Turkki ei usko söpökulttuurin rantautuvan, koska ”suomalaisen naisen rooli on vahvempi”, mutta olen kyllä näitä esimerkkejä nähnyt täälläkin, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin mitä aasialaisessa kulttuurissa. Kovaan kilpailuyhteiskuntaan kuuluvat myös virtuaaliyhteisöt, joihin yksinäisyyttä voi paeta, sekä kuluttaminen, joka on nuorille tärkeä yhteydenpitoväline. Turkki jatkaa:

”- Virtuaalinen ulottuvuus muuttaa vahvasti tapoja olla yhteydessä muiden kanssa. Minuus kiinnittyy mediaan. Identiteetit saavat uusia sävyjä fantasiasta ja virtuaalimaailmoista seksuaalisuutta myöten, verkko ja ylikansalliset yhteisöt muuttavat kuvaa itsestämme.”

Ei sittenkään kovin söpöä.

« Older posts Newer posts »

© 2019 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: