Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Tietoyhteiskunta (Page 3 of 13)

Kuinka söpöä

Jos olet laillani innostunut Hello Kitty -tyyppisestä söpöstelymaailmasta viimeksi ala-asteikäisenä ja sen jälkeen lähinnä ihmetellyt aikuisten(kin) naisten kiintymystä aihepiirin tarjontaan, niin ei tarvitse ihmetellä enää. Kodin Kuvalehden tuoreimmassa numerossa nykyisin Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE:ssa vaikuttava Teppo Turkki valaisee etenkin Aasiassa vallalla olevan söpökulttuurin taustoja:

”Japanin koulutus- ja kilpailuyhteiskunta on kova myös nuorille. Kouluissa psykologinen painostus ja sosiaalisen yhdenmukaisuuden paine purkautuvat toisinaan rajuksi koulukiusaamiseksi, joka on ajanut nuoria jopa itsemurhiin. […] Osa nuorista naisista pakenee söpökulttuuriin: villakoirien ja kivojen pehmolelujen hellimiseen, omaan hemmotteluun, rauhallisten iltapäivien lounaille naiskavereiden kanssa, pakkomielteiseen kuluttamiseen. – Söpökulttuurista saa turvaa, siellä voi olla heikko ja haavoittuva. Leikkisässä kivuusmaailmassa pääsee edes hetkeksi eroon muuten alati läsnä olevasta itsen ja olemisen kontrollista, Turkki selittää.”

Suomeen Turkki ei usko söpökulttuurin rantautuvan, koska ”suomalaisen naisen rooli on vahvempi”, mutta olen kyllä näitä esimerkkejä nähnyt täälläkin, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin mitä aasialaisessa kulttuurissa. Kovaan kilpailuyhteiskuntaan kuuluvat myös virtuaaliyhteisöt, joihin yksinäisyyttä voi paeta, sekä kuluttaminen, joka on nuorille tärkeä yhteydenpitoväline. Turkki jatkaa:

”- Virtuaalinen ulottuvuus muuttaa vahvasti tapoja olla yhteydessä muiden kanssa. Minuus kiinnittyy mediaan. Identiteetit saavat uusia sävyjä fantasiasta ja virtuaalimaailmoista seksuaalisuutta myöten, verkko ja ylikansalliset yhteisöt muuttavat kuvaa itsestämme.”

Ei sittenkään kovin söpöä.

Ubiikkeja verkostoja vaalien alla

Sunnuntain Hesari tarjosi taas mukavaa luettavaa virtuaalimaailman asioista kiinnostuneelle, ja tällä kertaa jutuista pääsevät nauttimaan ilmaiseksi myös muut kuin paperilehden lukijat. (Minkä, jos minulta kysytään, pitäisi olla yleinen käytäntö tämänkaltaisissa artikkeleissa.)

Ensinnäkin Internetin kirjeenvaihtaja valottaa kansalle ubiikki-termin merkitystä U-käännös-jutussaan:

”Ubiteknologian uskotaan mullistavan yhteiskunnan ja talouselämän rakenteita, kun lähes kaikenlainen mediasisältö luodaan, jaellaan ja kulutetaan digitaalisessa muodossa kannettavissa laitteissa. Mistä ubi-intoilussa on sitten kysymys?”

Ei ole kuin puolitoista vuotta siitä, kun käytin ubiikki-sanaa ensimmäisen kerran tässä blogissa. Pari päivää sitten käytin sanaa sujuvasti keskustelussa, enkä olisi edes hoksannut kiinnittää siihen sen kummemmin huomiota, ellei juttukumppani olisi sitä tehnyt. Hyvä muistutus siitä, että käyttäjille kannattaa puhua käyttäjien kielellä muuallakin kuin digitaalisessa ihmemaailmassa, jos haluaa tulla ymmärretyksi.

Toinen niin ikään hiljattain keskustelua herättänyt aihe on LinkedIn-verkostoitumispalvelu, jolle Hesari uhraa kokonaisen sivun Talous-liitteestään. ”Onko tarkoituksenasi kerätä mahdollisimman monta kontaktia, vai miksi käytät palvelua?”, minulta udeltiin, ja samansuuntaisia kysymyksiä kysytään myös Hesarin jutussa, jossa ounastellaan, että LinkedInistä ”tulee lähivuosien pörssitähti tai YouTuben kaltainen kallis ostos jollekin internet-jätille”. GoogleIn?

Taisin liittyä aikanaan LinkedInin jäseneksi miltei heti palvelun avaamisen jälkeen vuonna 2003, enkä ole osannut suhtautua siihen sellaisella vakavuudella, kuin mitä se taitaisi edellyttää – mutta sama koskee kyllä monia muitakin sosiaalisia medioita; esimerkiksi MySpacesta en ymmärrä tuon taivaallista. Monet juttuun haastatellut suhtautuvat samalla tavalla: nähdään, että palvelusta kyllä voisi olla hyötyä vaikka työnhaussa, vaikka itselle ei vielä olekaan ollut. Ihan pelkkään tuttujen uran seuraamiseen en palvelua käytä, enkä mahdollisimman monen kontaktin haalimiseen. Luulenkin, että LinkedInistä on eniten hyötyä pitämään mielessä ne kontaktit, joita tosi- tai virtuaalielämässä on tullut solmittua, vaikkei niitä kaikkia sieltä löydäkään.

Niin, ja muistettiinhan Hesarissa vielä mainita Naama-vaalikonekin. Vaikka oman ehdokkaan löytäminen onkin tänä vuonna ollut poikkeuksellisen työlästä, niin en kuitenkaan taida edes harkita tämän koneen tuottamaa tulosta – olkoonkin, että meitä yhdistää ”sama puolihymy, vilpitön katse, jämerä leuka ja miehekäs kampaus”, kuten rakas ystäväni minulle huomautti. Just just.

Kirjoitettu sana, liikkuva kuva

Se Web2.0-video on kiertänyt blogin jos toisenkin, ja saanut aikaan pääasiassa ennätysmäistä hurmoksellisuutta simppelillä viiden minuutin tiivistyksellään siitä, mistä kaksnollasta oikeastaan on kyse. Ihmisyyttä, yhteisöllisyyttä, omia sisältöjä minulta sinulle, sisältö irrotettuna rakenteesta, kaikki kaikkien kanssa, kaiken aikaa, me yhdessä, jihuu.

Onhan se niinkin.

Mutta aina kun jollain mielipide, on jollakin toisella siihen vasta-argumentti. Niin kuin tämä:

”The internet still follows the fundamental form of the written word and the motion picture: non-participatory reception of information. The exact interface of scripting language is irrelevant… The internet is essentially a series of Guttenberg presses and Edison kinetoscopes connected by telegraph wire. The accessibility of these devices to add content had only changed the scope of the content, not the basic form. Regardless of who made it, I’m still reading text and watching movies.”

[via]

np. U2: With Or Without You

Virallinen kaksnolla

Digitoday tietää kertoa, että Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus, kavereiden kesken Tieke, on julkaissut ”kevään kuumimman oppaan”, nimittäin ensimmäisen suomenkielisen yleisesityksen Web 2.0:sta (pdf).

”Web 2.0 -johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin kertoo, että lähinnä kyseessä on eräänlainen konsepti ja uusi tapa toimia niin www-palvelun suunnittelussa, ohjelmoinnissa, markkinoinnissa kuin tuotannossakin. Se on käytännössä joukko ideoita, tekniikoita, ominaisuuksia ja piirteitä, joilla ei edes ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa. Opas on jaettu kolmeen teemaan: internetin uudet ansaintalogiikat, yhteisölliset verkkopalvelut sekä tietokoneohjelmien siirtyminen www-selaimeen. Opas avaa esimerkein uudet termit, kuten pitkä häntä, mashup, joukkojen älykkyys ja asiasanapilvi.”

Pitkä häntä? Asiasanapilvi? Saimme näköjään käännöksetkin samaan hintaan.

Oli ihan pakko kurkistaa mitä opas sanoo blogeista; ainakin kovin tuttuja nimiä sisältävää blogiverkostokuvaa on ansiokkaasti käytetty.

”Blogit suodattavat omalta kannaltaan kiinnostavimman datan paremmin kuin yksittäinen asiantuntija tai toimittaja. Blogosfäärin onkin todettu vaikuttavan myös merkittävästi esimerkiksi www-hakukoneiden tuloksiin ja sitä pidetään esimerkkinä kollektiivi- tai joukkoälystä […]. Voimakkaasti keskenään linkitetyt blogit ja niiden nostamat aineistot nousevat usein www-hakukonetulosten kärkeen. Tämä taas vaikuttaa siihen, että irrallinen, saarekkeinen informaatio tai edes organisaatio ei löydy enää www-hakukoneilla niin helposti kuin aiemmin. Vastaisuudessa www:ssa korostuukin organisaation ja tiedontuottajan verkottuneisuus tai sen puute.”

Suomeksi: bloggaa tai kuole. Mielenkiintoinen tulevaisuus organisaatioille, todellakin.

Digikummiksi

digikummit
Hiljattain ilmestynyt Kirkko & Kaupunki -lehti muistutti sivuillaan tärkeästä viestintäministeriön digiprojektista, jonka tarkoituksena on auttaa yksinäisiä vanhuksia hankkimaan digisovitin ennen kuin analogiset televisiolähetykset loppuvat tämän vuoden elokuussa. Ministeriö kouluttaa lähes 3000 vapaaehtoista digikummia avustamaan yksinään asuvia vanhuksia digisovittimien asennuksessa ja opastamaan laitteiden käytössä. Toiminta-alueena on koko Suomi, mutta pelkästään Helsingin seudulla projektiin tarvitaan noin 300 vapaaehtoista.

Ilmoittaudu mukaan.

(Kuvasta kiitos Katille.)

Lisäys: HS: Digiauttajat opiskelivat digiboksin asennusta Oulussa

« Older posts Newer posts »

© 2021 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: