En ole koskaan pahemmin perustanut Ville Leinosesta, voisipa melkein sanoa, että päinvastoin, mutta nyt oli pakko antaa periksi toveri Lotan lailla. Sekä lapsuuttani että ikävuosia parinkympin molemmin puolin värittävät voimakkaasti Finnhitsien loistokokoelmat, ja Leinosen Hei! tekee niille kunniaa tavalla, joka on kuin onkin varsin toimiva. Imelää, kyllä, sataprosenttista iskelmää, aivan varmasti, mutta siksi niin ihanaa. Vajoan nostalgian suohon, eikä sieltä ole kiirettä pois.
