Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu kännykään tuovan käyttäjileen turvallisuuden tunnetta. Tämä pätee etenkin naisiin, jotka haluavat pitää ei-toivotut lähestymisyritykset poissa, olipa kyseessä sitten pimeä puistotie tai ravintolan pöytä. Ihan järkeenkäypää. Mutta en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun toisia ihmisiä aletaan pelätä niin paljon, että kaikki kommunikointi halutaan siirtää mobiilivälitteiseksi, niin kuin Why tlk whn u cn txt? -artikkeli antaa ymmärtää. Viimeisin löydös on se, että parikymppisten mielestä sähköisen välineen avulla kommunikoidessa voi antaa itsestään paljon todellisemman kuvan kuin naamatusten.
”’I think they’re composing an identity that they’re comfortable presenting to other people’, English-Lueck [tutkimuksessa mukana ollut antropologian professori] said. ’You are in more control when you’re doing the texting and instant messaging than when you’re in a group of people talking at once, with confusing messages that you have to unravel. In a group you’re not present ing the real you, you’re just reacting.'”
Välineen luoma kontrollin tunne on mennyt niin pitkälle, että sosiaalista kanssakäymistä yritetään välttää viimeiseen saakka, ja sitä jopa pelätään niin, että ammattiauttajat ovat saaneet uusia asiakkaita. Kaikkein hurjinta on kuulla sellaisista työntekijöistä, jotka eivät enää pysty juttelemaan kollegoilleen muuten kuin sähköisesti.
Okei, minäkään en pidä puhelimessa puhumisesta, ja sähköpostien ja tekstiviestien naputtelu on yleisin tapani kommunikoida. Ajoittaisesta erakkoutumistaipumuksestani huolimatta viimeaikaiset kokemukseni ovat olleet hyviä muistuttajia siitä, miksi on syytä olla tarkkana siitä, että kaikki yhteinen tekeminen ei luisu verkkoon. Juttuhan on nimittäin niin, että silloin kun yhteistyö ryhmässä, elävänä, toisten ihmisten kanssa toimii, sitä ei voita mikään. Ihmiset ovat tämän ammatin suola, sillä ihmisille tässä töitäkin tehdään.
Tässäkö tieteellinen selitys perinteiseen IT-tukihenkilökäytökseen (erotuksena moderniin sosiaaliseen ja ystävälliseen käyttäytymiseen, johon olen viimeaikoina törmännyt)? Yliopistolta ainakin löytyy vielä tukihenkilöitä, jotka välineen luoman kontrollin turvin halventavat niin käyttäjän IT-taitoja kuin sanavalintojakin. Naamatusten ollaan sitten ihan hiirulaista ja tehdään kuin pyydetään.
;)
Siinähän se taitaa olla. :-) Onhan tuon jutunkin mukaan olemassa tietty ihmistyyppi, jolle sopii paremmin sellainen homma, jossa ei tarvitse harrastaa minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä.
Minä-parikymppinen luon kyllä (luullakseni) paremman kuvan tekstin välityksellä kuin livenä, mutten sitten tiedä, kumpi on aidompi.
Tämä on kovin yksilöllistä, mutta voi olla, että tekstin avulla voi olla enemmän sitä, mitä haluaa. Mutta menee semanttiseksi viisasteluksi miettiä, onko ihmisellä oikeus pitää itseään oikeasti sellaisena, millaiseksi itsensä tuntee, jos ei livenä pysty tätä kommunikoimaan.
Niin, tuossa varmaan onkin se asian ydin: tekstin avulla voi olla enemmän sitä, mitä *haluaa*, mutta ei välttämättä sitä, mitä oikeasti on. Itseään voi toki pitää ihan minkälaisena tahansa, mutta se voi olla varsin kaukana siitä, miten muut asiaa ajattelevat. Jos toisten mielipiteillä nyt sitten on väliä (varsin paljon tuntuu olevan).