Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Seinillä on korvat

Taisin pitää pääkaupunkiseudulla ilmestyvää kaupunkilehti Varttia noin kolmen minuutin ajan ihan kivana ja kätevänä paikallistiedon kartuttajana, mutta saatuani uusimman numeron käteen olen valmis heittämään lehden tästedes romukoppaan. ”Kaupunkilehti Vartissa käynnistyy torstaina 12. tammikuuta uusi palsta, johon lukijat voivat lähettää kaupungilla korvaan tarttuneita lyhyitä keskusteluja tai lausahduksia. Kerro myös, ketkä keskustelevat ja missä”, lehdessä kehotetaan iloisesti, ja luvataan vielä 25 euron palkkio julkaistuista teksteistä. Mukaan on ympätty sivun raportti kaupungilla maleksineiden toimittajien salakuuntelun tuloksista, jotka eivät kiinnostavuudellaan päätä huimaa. Kuka haluaa oikeasti lukea lehdestä jonkun tuntemattoman kahvipöytäkeskusteluista?

Tämä on kai looginen jatke sille, että lehtiin saa lähetellä kamerakännykällä napattuja kuvia ja videoita. Ilmeisesti on pysyttävä kotona, jos haluaa olla rauhassa. Seuraavaksi on varmaan luvassa Haluatko paparazziksi -kilpailu.

7 Comments

  1. Jani

    Tekisi mieleni heittää tähän vertaus blogeista, haircutista ja sen ystävistä, mutta se on tietysti vähän eri asia. Ainakin luulisin.

    Mieleen tulee myös http://www.overheardinnewyork.com/

  2. Lauri

    Ymmärrän tuohtumuksesi, Marjut, jos haluat laadukkaampaa kirjoittelua. Luulen, että toimitus on vain veikannut asioita, joista ihmiset ovat kiinnostuneita. Sitä paitsi, ilmaiselta ei kannata liikoja odotella. Ja voihan epämiellyttävän kirjoituksen ohittaa olankohautuksella. Anna lehdelle vielä tsäänssi.

  3. Lauri

    Ja ei romukoppaan, kierrätykseen!

  4. Marjut

    Jani: ainakin haircutissa ihmiset kertovat vapaaehtoisesti, joten sikäli asia on vähän erilainen. En kuvittele että omat kahvilakeskusteluni ovat niin henkeviä, että niistä joku jaksaisi maksua vastaan raportoida lehteen saakka, mutta ajatuskin siitä, että sellainen mahdollisuus on, on aika kuvottava.

    Lauri: henkiseen romukoppaan, fyysisesti tietenkin uusiokäyttöön! :-)

  5. Jani

    Epäselvyyden välttämiseksi täsmennys: epämiellyttävä ajatus tuo ihmisten vakoilu lehteä varten on minustakin.

    Lukematta jättäminen tuntuu muuten minusta jostain syystä tehokkaammalta keinolta protestoida lehteä vastaan kuin blogia, vaikka kyseessä olisi ilmainen lehti. Ehkä se on se konkreettiselta tuntuva ajatus niistä kopioista, joita lehdestä on vain määrätty määrä, mutta blogista ääretön.

  6. Marjut

    Juu, ihan samalla sivulla ollaan. :-) Ja olet muuten ihan oikeassa tuon protestiajatuksen kanssa. Onhan siinä tietysti vielä sekin, että lehtiin yleensä liittyy rahaa, ts. lukijamäärän pieneneminen heikentää tulosta ja saattaa pylläyttää koko aviisin nurin.

  7. Riitta

    Kauheampaa kuin huono lukukokemus on vielä se, että saattaa joutua lainatuksi lehteen silloin kuin sitä vähiten odottaa. Toki kahvilat ovat julkisia paikkoja, mutta kyllä niissä paljon puhutaan sellaista, mitä ei ole tarkoitettu koko maailmalle. Esimerkiksi kyseisessä Vartin jutussa lainattiin keskustelua, jonka kohde varmasti tunnistaa itsensä ja mahdollisesti vielä puhujatkin. Moraalitonta.

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑