Kun olen tänä aamuna löytänyt itseni useammin kuin kerran etsimässä katseellani katonrajasta kaukaisuuteen kadonnutta ajatusta, olen valmis uskomaan mukisematta kaikki tutkimustulokset, joiden mukaan nykytyöläisen keskittymiskyky on kärpäsen luokkaa – eikä aina omasta syystä. New York Timesin erinomainen artikkeli käsittelee meitä ympäröivää jatkuvaa informaatiotulvaa, toistuvia keskeytyksiä – ja niistä selviytymistä: Meet the Life Hackers. Tutkimukset kertovat karua kieltään: ”Each employee spent only 11 minutes on any given project before being interrupted and whisked off to do something else. What’s more, each 11-minute project was itself fragmented into even shorter three-minute tasks, like answering e-mail messages, reading a Web page or working on a spreadsheet. And each time a worker was distracted from a task, it would take, on average, 25 minutes to return to that task. To perform an office job today, it seems, your attention must skip like a stone across water all day long, touching down only periodically.”
Vaikka keskeytykset ovat piinallisia, ne ovat usein keskeinen osa työnkuvaa. Mutta keskeytys sinänsä ei ole ongelma, vaan se, että lyhytkestoinen muisti joutuu keskeytyksen myötä kohtuuttomalle koetukselle: mitä hittoa olinkaan tekemässä? Sopivan kompromissin löytämiseksi on tehty lukuisia käyttäjätutkimuksia, joita artikkelissa kuvaillaan. Ohjelmiin olisi periaatteessa mahdollista liittää erilaisia keskeytyksiä ehkäiseviä lisäkilkkeitä, niin kuin sähköpostien tärkeysastetta päättelevä palikka, mutta valmistajan kannalta voi olla mielekkäämpää myydä käyttäjälle vain lisää työkaluja kuin parantaa entisiä. Todellista hyötyä olisi vasta siitä, jos perinteistä näytön tuijottamista voisi jollakin tavalla vähentää: ”[…] computers need to break away from the screen, delivering information through glanceable sources in the world around us, the way wall clocks tell us the time in an instant. For computers to become truly less interruptive, they might have to cease looking like computers. Until then, those Post-it notes on our monitors are probably here to stay.”
Huomatkaa, että juttu on sen verran pitkä, ettei sen lukeminen taatusti onnistu yhtä soittoa.
Käytettävyystutkimuksen kannalta tieto peruskäyttäjän kokemista keskittymisongelmista on vähintäänkin haasteellinen. Jos käytettävyystesteissä on tarkoituksena pyrkiä jäljittelemään todellista käyttötilannetta, voidaan hyvällä syyllä kysyä mitä virkaa on laboratorioissa tehtävillä testeillä: Is Lab Usability Dead? ”We need to practice methods that factor the complexity and messiness of reality. We need to get out of our labs, and into our users’ homes and offices. Where they can use their machines, with their myriad applications and devices, and learn what works for them.” Näin on tehty, ja hyvin toimii.
