Olen (kuulemma) siitä(kin) omituinen tapaus, että pidän automaattikahvista. Pikakahvista pidän myös. Tätä ei kai kannattaisi sanoa vastikään lääkärissä vatsavaivojen takia käyneenä, mutta minkäs teet: totuin vinoihin katseisiin opiskeluaikoina tunkiessani kolikkoja automaattiin ja hyristessäni tyytyväisenä luentosalin takapenkissä kahvihuuruissani. Sittemmin kohtasin automaatteja, joista saa myös mustikkakeittoa. Mikäs sen parempi lohdutus kahvinjuonnista ärhentelevälle pakille.
Mutta sellaista automaattia en ole vielä tavannut, jonka käyttö ei aiheuttaisi alkumetreillä päänvaivaa. Kaikki eivät opi ikinä. Hämärimpiä ovat ne, joista kuulopuheiden perusteella pitäisi saada kahvia ilman kolikoita, mutta todellisuudessa homma ei toimikaan. Joskus olen saanut poletin, joskus on pitänyt näppäillä jokin koodi. Yleensä jos joku onnistuu saamaan kahvit vaivatta automaatista ulos, on ympärillä innokas joukko opetuslapsia seuraamassa kuinka toimenpide tehdään; vähän niin kuin lounasruokaloiden jonoissa, joissa eteneminen on aina jollain tapaa epälooginen ja poukkoilua vaativa suoritus.
No Such Thing as a ’Free’ Coffee -kirjoituksessa pohdiskellaan sitä, kuinka käyttäjä loppupeleissä onnistuu painamaan automaatin oikeaa nappia. Mikä saa sormen hakeutumaan oikealle hanikalle? Oikeanlainen nappius (napikkuus, painikkeisuus, PA varmaan keksii vielä lisää parempia vaihtoehtoja)? Kotomaassa automaateissa on sentään jonkinlainen opasteteksti heti napin vieressä, josta voi päätellä jotain, mutta jutun yhteydessä olevissa kuvissa moiset loistavat poissaolollaan: tosin painikkeitakin, ja sitä myöten virhemahdollisuuksia, on vähemmän. Tässä tyylissä on ehkä kuitenkin jotain itua, sillä empiiriset testit todistavat, ettei niitä tekstejä kuitenkaan kukaan lue. Minkälainen olisi universaali kahvinapin muoto?
Käytettävyydeltään parhaassa näkemässäni automaatissa ostoprosessi oli ohjattu selkeästi alusta loppuun saakka. Pudota raha. Valitse kahvi (painamalla nappia oikean vaihtoehdon vieressä, ei suinkaan numerokoodia näppäilemällä). Odota. Ja kupin sain masiinasta irti vasta kun kahvi oli täysin tippunut; ei sormien polttamisen vaaraa. Mutta se kone oli harvinaisuus, jota en ole toiste nähnyt – ja silti joillekin ihan liian vaikea. Olkaamme siis kiitolliset Vendorin masiinasta, jonka käyttö on harvojen ja valittujen vastuulla, mutta lopputulemista saavat nauttia kaikki.
Kesäaamun retkellä pohjoisiin metsiin kävin eräänkin IKEAn kahvilassa, jossa laitepuoli toimi mutkattomasti. Pyöreä nappi, kupposen asettelu ristikkoalustalla sopivaisen vapaa ja valintana vain maitovaralla/ilman. Ilmaiseksi.
Se on muuten ”napikkeisuus”, mainitsi juuri kielikorvani. Synonyymi ”painikkeisuudelle”.
Hitsi tämä syyskesän maanantain kiireisyys oikein vaatii miettimään asiaa – nyt kahville :>
Minäkin pidän pikakahvista. Kyse saattaa tosin olla silkasta ehdollistumisesta, sillä en jaksa säätää keittimien kanssa.
Hieman aihetta sivuten mainitsen monille ihmisille ongelmia aiheuttavan tunnettuus-sanan. Useat peelokkeet väistävät tuon ja sanovat sen sijaan ”tunnettavuus”, vaikka hiemankin ajateltuna tuossa on kyse aivan eri asiasta.
Tunnettuus viittaa siihen, että henkilö/asia on tunnettu . Tunnettavuus tarkoittaa vastaavasti, että henkilöllä/asialla on kyky/mahdollisuus olla tunnettu. Jonkinlainen derivaatta, siis. Jos tunnettuus haluttaisiin sanoa pitemmin (ja nähdäkseni intuitiivisemmin), tulisi sanoa tunnettuneisuus.
Lienen aika yksin, sillä google ei vaihteeksi löydä yhtään osumaa.
Nappius on nähdäkseni kelvollinen sana kysyttyyn käyttökontekstiin. Jos presidenttiys tarkoittaa sitä, että on presidentti ja tähteys sitä, että on tähti, nappius tarkoittaa sitä, että on nappi. ”Oikeanlainen nappius” tarkoittaa siten, että on oikeanlainen nappi. Olisiko painikkeisuus sitten samalla tapaa pitkä muoto kuin tunnettuneisuus ja lyhyt muoto kuuluisikin painikkuus…
Tiesinhän, että sinuun voi luottaa. Minäkin sanoisin ”tunnettuus” ihan ilman sen syvällisempää taustafilosofiaa, lunkisti kielikorvan mukaan.
Keksimättä uusia termejä voi sanoa, että painike tarjoaa (hyvän, houkuttelevan) /mahdollisuuden/ (affordance), jos sitä haluaa painaa. Painike, jonka painamisesta seuraa virhetilanne tai joka ei ole mielekäs/mahdollinen valinta kyseisessä kontekstissa (tällaiset tulisi eliminoida) tarjoaa /harhaanjohtavan mahdollisuuden/.
Mitkä asiat painikkeissa saavat ne näyttämään painikkeilta? Painikkeen ulostyöntynyt muoto, joka erottuu visuaalisesti taustastaan, on varmaan suurin tekijä. Toki painikkeen tulee myös käyttäytyä kuten painike eli painua alas sitä painettaessa, jotta se tuntuisi oikealta painikkeelta.
Kommentti Vendorista: heidän kahviautomaattinsa voivat olla käytettävyydeltään ok (sen enempää tutkimatta), mutta http://www.painanappia.com -www-sivusto ei ole.
Ja: ei ole olemassa universaalia kahvinapin muotoa.
Lähinnä mietinkin sitä, että minkälainen painikkeen pitää olla, että käyttäjä tietää sen olevan oikea, ts. haluttuun tarkoitukseen sopiva – perusmallista painiketta varmaankin kuka tahansa pystyy painamaan sen kummempia miettimättä. Mutta ellei opastavaa tekstiä ole, niin kuinka ohjata käyttäjä oikean napin luo?
Muistan nähneeni mustia ja punaisiakin – en kuitenkaan myönteisen vihreitä painikkeita… Maitovara ilmaistiin kupin täyttöaste-kuvilla. Hipelöitävän hyvä muotoilu tietysti viimeisteli!
Minä kun en välitä pikakahvista. Juon sitä jos ei muuta ole, kuten tässä viikon tein hotelliaamiaisella, mutta mieluummin juon vastajauhetuista pavuista kupposen kunnon korkeaoktaanista aromikasta maidon kera.
No, minä en tunnetusti ymmärräkään mitään hyvän päälle. :-)
No ei kai se nyt ihan niinkään ole ;) Meillä on makumme. Minä esimerkiksi en pidä ollenkaan tomaateista tai oliiveista, jotka taas ovat toisten herkkua.
Oliiveille sanon yäk minäkin – niin kuin myös hillosipuleille ja monelle muulle. Tomaateista opin muuten tykkäämään vasta lukiossa, ja sittemmin olenkin kiitettävästi ottanut kiinni kaikki tomaateitta vietetyt vuodet. :-)