Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Page 3 of 504

UX ei tarkoita enää mitään

Olen jo kauan urputtanut sekä itsekseni että kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella, sitä, kuinka UX, user experience on kokenut järkyttävän inflaation terminä. Jo jonkin aikaa UX on tarkoittanut kaikkea, mikä liittyy millään tavalla käyttöliittymiin, ja UX designer on ollut vain fancympi nimitys entisaikojen käyttöliittymäsuunnittelijalle, usein myös ihan perusfronttikoodarille.

Pari päivää sitten näin työpaikkailmoituksen, jossa vedettiin pohjat. UX-asiantuntijaksi halutaan ihminen, jonka osaamispakasta löytyy seuraavaa:

– JavaScript ja AngularJS-osaaminen
– Mule, SQL-tietokannat, MongoDB, Jenkins, Git

Ah, niin, ja olisihan se ihan hyvä jos olisi myös aikaisempaa kokemusta UX-suunnittelusta ja –toteutuksesta.

Siis nyt ihan oikeasti. Mule? AngularJS? Käyttäjäkokemuksen asiantuntija?

Wikipedia:

Käyttäjäkokemus (lyh. UX) on ihmisen ja tietokoneen välisessä vuorovaikutuksessa (HCI) keskeinen käsite, joka tarkoittaa jonkin tuotteen tai palvelun käyttämiseen tai kuluttamiseen liittyvää kokonaisvaltaista elämystä, joka kattaa tuotteen käyttöliittymän (lyh. UI) ja käytettävyyden ohella kirjon muita elämyksiä ja tunteita, joita saattaa esiintyä pitkänkin ajan kuluessa. Käyttäjäkokemusta ja käyttöliittymää ei tulisi sekoittaa keskenään, vaikka niitä käytetäänkin yleisesti väärin toistensa synonyymeinä.

Mihin loppuu tekijän vastuu?

Moniin työpaikkoihin haettaessa kysellään nykyisin portfoliota. Arvelen tämän johtuvan myös omalla alallani siitä, että ammattinimikevalikoimaan on vuosien saatossa ilmestynyt tuo mystinen ja multitalentti jokapaikanhöylä UX designer. Designer missä tahansa luonnollisesti tuntuu edellyttävän, että jotain näytettävää on.

Käytettävyyden ja etenkin käytettävyystutkimuksen parissa työskennelleeltä portfoliota kuitenkin harvemmin löytyy. Tekemiset ovat monesti salassapitosopimuksen alaisia, tai asiakasyrityksen sisäisiä kehitysprojekteja, tai sellaisia, joista lopputuloksena on ollut kenties esimerkiksi tutkimusraportti tai kasa rautalankaa – eli ei siis mitään sellaista, mistä riittäisi portfolioksi asti. Digitaalisia palveluita tulee ja menee, ja jos on tehnyt niitä kymmenenkin vuotta, on erittäin todennäköistä, että se mitä kerran tutkit tai suunnittelit, ei enää ole entisensä. Oikeastaan sopii toivoa, ettei ole, sillä viisikin vuotta on esimerkiksi verkkosivustolle pitkä aika säilyä samanlaisena. Entä sitten, jos sattumalta suunnittelit jonkin palvelun käytettävyyttä vaikkapa 15 vuotta sitten? Tyyli on ehtinyt muuttua jo moneen kertaan, eikä aina ole takeita siitä, että onko muutos parempaan.

Vaikka olen autuaasti unohtanut varmasti leijonanosan niistä tuotteista ja palveluista, joiden tekemisessä olen ollut osallisena, on verkossa edelleen useita sellaisia, jotka muistan edelleen. Joidenkin, tosin verrattain harvojen, yhteydessä nimeni on mainittu julkisesti tekijänä. Olen monesti miettinyt, että mihin loppuu tekijän vastuu, kun sivustot ja palvelut muuttuvat, vaikkeivät tekijät itse enää ole niissä millään tavalla mukana, ja nimi kuitenkin niihin yhdistetään. Nuorempana suhtauduin asiaan nykyistä kiihkeämmin, sillä en millään olisi halunnut että minua yhdistetään esimerkiksi mihinkään sellaiseen sivustoon, jonka käytettävyys muuttui mielestäni huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun oma osuus työstä oli jo aikoja sitten ohi. Sama pätee toiseenkin suuntaan: en voi myöskään ottaa kunniaa siitä, jos nykytilanne on entistä parempi.

Ihan en facepalmeitta osaa vieläkään olla, jos huomaan joidenkin uusien ratkaisujen menneen pyllylleen. Suurelle yleisölle on varmasti se ja sama kuka teki mitä ja missä, mutta omassa viitekehyksessäni olen saanut pari kertaa selittää. Vähän se tuntuu nihkeältä.

Työnhaun digi-digi

Olen murtautunut ulos, tai ainakin varpailla koskenut, oman digikuplani ulkopuoliseen maailmaan, jossa yllättäen kaikilla ei olekaan kasvanut älypuhelin kiinni kämmeneen eikä Facebookissa oleminen ole yhtä itsestäänselvää kuin hengittäminen. On muuten terveellistä. Kun on kerrankin itse näiltä osin vähemmistöä, ei tee edes mieli ryhtyä julistamaan sosiaalisen median ilosanomaa. Ehkä minulla on vielä toivoa.

Tuli puhetta digitaalisuudesta ja työnhausta tässä muussa maailmassa. Moni tunnusti ettei ole sosiaalisessa mediassa ollenkaan. Ei ole Linkedin-profiileja eikä Facebook-tilejä. Onko siis edes olemassa, saatoin miettiä muutaman sekunnin ajan ja sitten vähän pidempään. Voiko nykyisin hakea, saati saada töitä, jos sanoo sosiaaliselle medialle ei? Ymmärrän, että kaupan kassana ei ehkä ole välttämätöntä olla Facebookissa, mutta jos olet akateemisesti tai muuten korkeakoulutettu, asiantuntijauralle suuntaamassa, oli se sitten tutkija, opettaja tai mikä tahansa muu valkokaulustyöläinen, niin pärjäätkö ilman IT-taitoja, ilman näkymistä verkossa edes jossain?

Sanokaa te. Minun kuplassani, tässä digitaalisessa maailmassa, jossa töitä teen ja tekisin, on sosiaalinen media itsestäänselvyys ja tietokoneen käyttötaidot jokaikisen peruskauraa. Entä jos sanookin, että tietokoneiden kanssa on vähän niin ja näin? Että en edes halua someen! Saako niin edes sanoa?

Digitalisaatio, muutakin kuin Instagram-tili

Viime aikoina olen törmännyt useaan otteeseen digitalisaatioon, tuohon vuoden 2015 muotisanaan. Kukapa siltä voisi välttyä, eikä pidäkään – olkoonkin, että se tuntuu vähän siltä kuin keisarille olisi taas keksitty uudet vaatteet. Palveluiden sähköistäminen ja prosessien digitalisointi kun eivät sinänsä ole mitään upouusia keksintöjä, itsekin olen ehtinyt niitä tehdä työkseni kolmella vuosikymmenellä ja monet varmasti pidempään.

Mutta kylläpä se voidaan käsittää ja olla käsittämättä monella eri tavalla. Yhtäältä meillä on valtiovarainministeriön juhlava määritelmä, jonka mukaan

”Digitalisaatio on sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien digitalisointia että palveluiden sähköistämistä. Kyse on isosta oivalluksesta, miten omaa toimintaa voidaan muuttaa jopa radikaalisti toisenlaiseksi tietotekniikan avulla.

Käyttäjälähtöisyys on olennainen osa digitalisaatiota. Hallintoa on kehitettävä asiakkaan näkökulmasta, oli sitten kyse ulkoisesta tai sisäisestä asiakkaasta. Käyttäjälähtöiset digitaaliset julkiset palvelut ovat myös Suomen kilpailukyvyn edellytys.”

Kuulostaa pätevältä, kuulostaa järkevältä, mutta ei sitten yhtään mediaseksikkäältä. Ja se mediaseksikkyys, se on se, jolla tämäkin asia on saatu myytyä ihan liian monelle. Tiedättekö, siis niille, jotka ovat saaneet nieltyä digitalisaatio-uskon kohoineen päivineen, mitään kyseenalaistamatta. Samaan tapaan kuin joku vuosi takaperin minkä tahansa organisaation piti ollakseen olemassa näkyä ja kuulua jokaikisessä sosiaalisen median hilavitkuttimessa ihan riippumatta siitä, oliko siitä oikeasti mitään hyötyä vai ei.

Tänään Helsingin Sanomissa Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento tiivistää: ”Niin kiire on soutaa, ettei kerkeä moottoria käynnistää.” Ja kaikkihan tietävät kuinka kiireessä tuppaa käymään.

Ja sitten toisaalta eilen koulun penkillä istuessani kuulin ihan vakavalla naamalla lausutun, että digitalisaatio, se on sitä että markkinoinnissa käytetään nykyisin Instagrammia ja Facebookia. Olin tukehtua kahviini. Tuota ei sanonut opiskelutoveri, vaan se tuli ihan sieltä luokan edestä. Valtiovarainministeriöön tuntui yhtäkkiä olevan valovuosien matka.

Kuluneen vuoden aikana työhaastatteluissa ja vähän muuallakin olen suhtautunut aiheeseen koko lailla jalat maassa, ja saanut useammin kuin kerran osakseni pitkäksi venähtäneitä naamoja. Ehkä pitäisi olla tuore digialan tekijä, sellainen reipas alle kolmikymppinen, että jaksaisi hehkuttaa digitalisaation olevan fantsua ja ihkuu ja että siinä on kansakunnan pelastus. Järjenkäyttö ei tunnu olevan kovinkaan kovassa kurssissa edes silloin, kun on veronmaksajien euroista kysymys. Mutta minä nyt satunkin tukevassa keski-iässäni uskomaan, että kultainen keskitie löytyy sieltä jostain digitalisaatiohypen ja valtiovarainministeriön kuivakkaan julkilausuman väliltä. Töitä ainakin tuntuisi olevan tehtävänä, kunhan ne vielä joskus konkretisoituisivat visioista todellisuudeksi asti.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑