Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Käytettävyys (Page 1 of 162)

Pizzaa

Iski pitsanhimo, joten suunnistin Kotipizzan sivuille. Ne olivat uudistuneet, ja kuten edellisellä, ja sitäkin edellisellä kerralla, jouduin rekisteröitymään taas uudelleen. Yllättävän vaikeaa tuntuu olevan siirtää tunnuksia uuteen järjestelmään.

Huokaisten totesin, että jälleen kerran uudistus oli tehty huonompaan suuntaan, niin kuin trendi tuntuu aika monen viimeaikaisen sivustouudistuksen kohdalla olleen. Pizzatilauksen tekemisen pitäisi olla helppoa kuin heinänteko, mutta se ei ollut. Kotipizzassa eivät oikein tuntuneet tietävän että ollako pitsaketju vai Foodora.

Tein tilauksen, maksoin ja ennen pitkää pitsakuski soitti pihalta kysyen mihin rappuun pizza pitikään tuoda. Tämä tieto kun ei uudessa järjestelmässä aina välity liikkeelle saakka. Ennen kuin ehdin edes sanoa mitään, kuski pahoitteli uusia kotisivuja ja kertoi että niistä on tullut paljon kielteistä palautetta. En siis ollutkaan vanha jäärä ja vastarannankiiski huomioineni. Mutta korjauksia ollaan kuulemma tekemässä. Taitaa olla vähän pakko.

Jotenkin sitä vain toivoisi että vielä joskus maltettaisiin paitsi suunnitella käyttäjien kanssa, myös testata kunnolla nämä uudistettavat palvelut. Saattaapi muuten tulla yritykselle kalliiksi. Ei ehkä olisi kannattanut tehostamisen huumassa tappaa käytettävyysasiantuntijoiden ammattikuntaa sukupuuttoon.

Kanta-asiakas

Vuosien varrella olen kerryttänyt lompakkooni kiitettävän määrän kanta-asiakaskortteja moniin eri firmoihin; niin paljon, että tälläkin hetkellä ostoslistalla on uusi lompakko, koska entinen on ratkeillut saumoistaan ihan vain siksi, että niitä hemmetin kortteja on niin paljon. Ei siis suinkaan setelirahan määrästä.

Siksi olen ilahtunut aina, kun minulle on tarjottu fyysisen kortin sijasta mobiiliversiota. Mutta voi rähmä että niitä on hankala käyttää!

Möin hiljattain järjestelmäkamerani pois, koska sen käyttäminen oli aina tavattoman hidasta ja työlästä, ja minä olen hetkien ikuistaja – siihen hommaan sopii nopeasti taskusta napattava kännykkä kameroineen paljon paremmin. Kanta-asiakaskorttien suhteen olen joutunut toteamaan, että on paljon nopeampaa ja helpompaa napata kortti lompakosta monenkin kortin joukosta kuin lähteä etsimään kännykän työpöydältä kymmenien ikonien joukosta sitä oikeaa samalla kun jono selän takana kasvaa. Ja applikaatio aukeaa hitaasti. Ja se pahuksen kortti ei välttämättä edes ole ensimmäisenä näkymänä applikaation auetessa. Tai siihen ei välttämättä pääse käsiksi ollenkaan! Ja se vaatiikin vielä erillistä kirjautumista, vaikka juurihan minä siihen kirjauduin. Ja jos jollain ihmeen kaupalla muistan tunnukset, niin ei siinä olekaan esimerkiksi viivakoodia, jonka myyjä voisi surauttaa laitteeseen, vaan erikseen naputeltava koodi…

Ja niin edelleen.

Jäi siis kanta-asiakasalennukset saamatta. Pitäydyn jatkossakin mieluummin verkkokauppojen asiakkaana.

UX ei tarkoita enää mitään

Olen jo kauan urputtanut sekä itsekseni että kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella, sitä, kuinka UX, user experience on kokenut järkyttävän inflaation terminä. Jo jonkin aikaa UX on tarkoittanut kaikkea, mikä liittyy millään tavalla käyttöliittymiin, ja UX designer on ollut vain fancympi nimitys entisaikojen käyttöliittymäsuunnittelijalle, usein myös ihan perusfronttikoodarille.

Pari päivää sitten näin työpaikkailmoituksen, jossa vedettiin pohjat. UX-asiantuntijaksi halutaan ihminen, jonka osaamispakasta löytyy seuraavaa:

– JavaScript ja AngularJS-osaaminen
– Mule, SQL-tietokannat, MongoDB, Jenkins, Git

Ah, niin, ja olisihan se ihan hyvä jos olisi myös aikaisempaa kokemusta UX-suunnittelusta ja –toteutuksesta.

Siis nyt ihan oikeasti. Mule? AngularJS? Käyttäjäkokemuksen asiantuntija?

Wikipedia:

Käyttäjäkokemus (lyh. UX) on ihmisen ja tietokoneen välisessä vuorovaikutuksessa (HCI) keskeinen käsite, joka tarkoittaa jonkin tuotteen tai palvelun käyttämiseen tai kuluttamiseen liittyvää kokonaisvaltaista elämystä, joka kattaa tuotteen käyttöliittymän (lyh. UI) ja käytettävyyden ohella kirjon muita elämyksiä ja tunteita, joita saattaa esiintyä pitkänkin ajan kuluessa. Käyttäjäkokemusta ja käyttöliittymää ei tulisi sekoittaa keskenään, vaikka niitä käytetäänkin yleisesti väärin toistensa synonyymeinä.

Mihin loppuu tekijän vastuu?

Moniin työpaikkoihin haettaessa kysellään nykyisin portfoliota. Arvelen tämän johtuvan myös omalla alallani siitä, että ammattinimikevalikoimaan on vuosien saatossa ilmestynyt tuo mystinen ja multitalentti jokapaikanhöylä UX designer. Designer missä tahansa luonnollisesti tuntuu edellyttävän, että jotain näytettävää on.

Käytettävyyden ja etenkin käytettävyystutkimuksen parissa työskennelleeltä portfoliota kuitenkin harvemmin löytyy. Tekemiset ovat monesti salassapitosopimuksen alaisia, tai asiakasyrityksen sisäisiä kehitysprojekteja, tai sellaisia, joista lopputuloksena on ollut kenties esimerkiksi tutkimusraportti tai kasa rautalankaa – eli ei siis mitään sellaista, mistä riittäisi portfolioksi asti. Digitaalisia palveluita tulee ja menee, ja jos on tehnyt niitä kymmenenkin vuotta, on erittäin todennäköistä, että se mitä kerran tutkit tai suunnittelit, ei enää ole entisensä. Oikeastaan sopii toivoa, ettei ole, sillä viisikin vuotta on esimerkiksi verkkosivustolle pitkä aika säilyä samanlaisena. Entä sitten, jos sattumalta suunnittelit jonkin palvelun käytettävyyttä vaikkapa 15 vuotta sitten? Tyyli on ehtinyt muuttua jo moneen kertaan, eikä aina ole takeita siitä, että onko muutos parempaan.

Vaikka olen autuaasti unohtanut varmasti leijonanosan niistä tuotteista ja palveluista, joiden tekemisessä olen ollut osallisena, on verkossa edelleen useita sellaisia, jotka muistan edelleen. Joidenkin, tosin verrattain harvojen, yhteydessä nimeni on mainittu julkisesti tekijänä. Olen monesti miettinyt, että mihin loppuu tekijän vastuu, kun sivustot ja palvelut muuttuvat, vaikkeivät tekijät itse enää ole niissä millään tavalla mukana, ja nimi kuitenkin niihin yhdistetään. Nuorempana suhtauduin asiaan nykyistä kiihkeämmin, sillä en millään olisi halunnut että minua yhdistetään esimerkiksi mihinkään sellaiseen sivustoon, jonka käytettävyys muuttui mielestäni huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun oma osuus työstä oli jo aikoja sitten ohi. Sama pätee toiseenkin suuntaan: en voi myöskään ottaa kunniaa siitä, jos nykytilanne on entistä parempi.

Ihan en facepalmeitta osaa vieläkään olla, jos huomaan joidenkin uusien ratkaisujen menneen pyllylleen. Suurelle yleisölle on varmasti se ja sama kuka teki mitä ja missä, mutta omassa viitekehyksessäni olen saanut pari kertaa selittää. Vähän se tuntuu nihkeältä.

13 vuotta

Taas se lipsahti, blogin syntymäpäivä. Kutakuinkin kuukausi sitten tämä blogi kuitenkin ehti teini-ikään ja täytti kolmetoista vuotta. Pitäisiköhän alkaa murrosikäisesti kiukutella, paiskoa ovia ja olla mieltä täällä?

En taida.

Paitsi että on minulla yksi mielipide. Jo jonkin aikaa käytettävyysporukoissa on väännetty peistä siitä, ettei käyttäjiä saisi kutsua käyttäjiksi, vaan ihmisiksi. Epäselväksi on jäänyt, että miksi. Kaikkihan me olemme käyttäjiä. Kuluttajia. Ihmisiä. Termi ei mielestäni millään tavalla alenna tai halveksu ketään. Ihansamahei.

« Older posts

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑