Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Blogit (Page 1 of 40)

Historian siipien havinaa

Unohduin keskellä kaunista sunnuntai-iltapäivää kahlaamaan kotimaisten blogien feedejä Feedlyssä – kyllä, olen niin vanha, että luen edelleen blogeja JA käytän siihen feedreaderia. Kollega naurahti tälle ohimennen lausutulle paljastukselle epäuskoisena muutama viikko sitten. Yritin vakuutella, etten ole vielä ihan kokonaan homeessa ja mitäs siinä naureskelet, senkin nuorisolainen.

Edellisestä kahluusta olikin aikaa, sillä useampi kymmenen blogia oli laittanut lapun luukulle sitten edellisen läpikäynnin. Ajan kulun huomasin myös siitä, etten enää muistanut kuka mitäkin lopettanutta blogia kirjoitti ja miksi ihmeessä olin sitä aikanaan seurannut. Feedly on usein huonomuistiselle hyvä ystävä, se säilyttää menneiden aikojen bloggaukset sittenkin kun blogia ei enää muuten ole. Aina se ei kuitenkaan sitä tee, ja silloin on painettava delete-nappulaa.

Jotkut olivat siirtyneet uusiin osoitteisiin, jotkut vaihtaneet blogiensa nimiä ammattimaisemmiksi (kirjoittajien nimiä vastaaviksi), jotkut perustaneet kokonaan uusia blogeja (heitäkin vielä on!). Edesmennyt ystäväni kuului tähän joukkoon: hän perusti uusia blogeja kuin sieniä sateella. Yhtään niistä en raaskinut vieläkään poistaa. Hänen puhelinnumeronsa ja viestinsä ovat edelleen tallessa puhelimessani nekin.

Ja paljon oli niitä, jotka olivat aktiivisia silloin Menneinä Hyvinä Aikoina. Huokailin vähän surumielisesti selatessani bloggauksia jostain yli viidentoista vuoden takaa. Elättelen toivoa että jospa he vielä, vaikka jopa Wanha Blogistania -blogin syöte oli päässyt ajan saatossa happanemaan.

Vielä potkii

Joka vuosi sivuston ylläpitolaskun kopsahtaessa postiin huokaisen ja mietin, että pitäisikö laittaa pillit pussiin ja kuopata koko Matkalla-sivusto. Toistaiseksi en ole raaskinut. Sitten mietin, että maailmassa, jossa kaikki muuttuu koko ajan, on kai ihan kiva että on jotain pysyvää. Jos ei muuten, niin voi ainakin itse muistella bloggaajien kultaisia vuosia, ja kaikkea sitä krumeluuria ja kimalletta, jota päällemme satoi. (No ei satanut, mutta muistot junou.)

Matkalla 15 vuotta

Matkalla-blogini täyttää tänään viisitoista vuotta ja menee siis ensi kesänä rippileirille. Voisin tässä muistella kulunutta viittätoista vuotta ja sitä kaikkea, mitä blogi on mukanaan elämääni tuonut, mutta minut (ja teidät) pelastaa huono ja valikoiva muistini, jonka johdosta esimerkiksi tärkeät päivämäärät ja jopa vuodet ovat jääneet unholaan. (Blogin syntymäpäivän olin sentään tajunnut merkitä kalenteriin.)

Koska en niin parrasvaloista välitä ja katson mieluummin tulevaan, niin käytän tässä tilaisuutta hyväkseni ja nostan framille muuta hyvää luettavaa. Muinaisina aikoina 2000-luvun alkupuolella meillä vanhoilla bloggaajilla olikin enemmän tapana ristiinlinkittää ja kiinnittää huomiota myös toisiimme oman navan sijaan. Sen jopa minäkin muistan ja sitä kaipaan. Se olisi itse asiassa varsin hyvä syy yrittää hiukan virkistää tätä nuupahtanutta bloggaustahtia. Uutta luettavaa saa suositella.

Pari kuukautta takaperin löysin AntroBlogin, joka nimensä mukaisesti sisältää kommentointia suomalaisesta elämästä ja yhteiskunnasta antropologien silmin nähtynä. Saattaa johtua omasta sosiologitaustasta etten osaa pitää aiheita ollenkaan kuivakkaina, eivätkä ne sitä olekaan, vaan päinvastoin. Tärkeitä aiheita riittävän populääristi käsiteltyinä, niin pysyvät muutkin kuin akateemisesti orientoituneet hyvin mukana. Lukaisepa vaikka juttu hämäläisestä kahviseremoniasta.

Eilen julkistettiin Nälkä, uusi riippumaton musiikkimedia, jota ehätin jo mainostaa Facebookin puolella, mutta mainostan täälläkin. Suen ja Nuorgamin kuoltua olen oikeasti kaivannut jotain musiikillista lukemistoa, jossa näkyisi rakkaus lajiin pelkän klikkikalastelun ja ankeiden käännösuutisten sijaan. Nälkä vaikuttaa lupaavalta ja tekijäkaarti kiinnostavalta. Enkä aikaisemmin muistakaan lukeneeni esim. J. Karjalaisen ja Väinö Karjalaisen yhteishaastattelua.

Lopuksi kurkkaus toisen blogini puolelle. Viime syksynä hyväksyttiin direktiivi julkisen sektorin verkkopalveluiden saavutettavuudesta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että julkisen sektorin verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten tulee olla saavutettavia syksyyn 2018 mennessä. Tätä saavutettavuusdirektiivin toimeenpanoa seurataan Saavutettava.fi:n puolella. Jos siis olet verkkopalveluiden kehittäjä ja tekijä, niin suosittelen ottamaan asian haltuun mahdollisimman pian. Olemme Saavutettava.fi-kollektiivin kanssa olleet lapa pystyssä tunkemassa mukaan niihin ryhmiin, joita asiasta infotaan, ja jaamme tietoa eteenpäin aina kun sitä saamme. Itse näen, ettei tämän kokoinen ponnistus voi onnistua muuten kuin tarpeeksi siitä tiedottamalla.

Näillä puheilla 20-vuotisjuhlia kohti!

13 vuotta

Taas se lipsahti, blogin syntymäpäivä. Kutakuinkin kuukausi sitten tämä blogi kuitenkin ehti teini-ikään ja täytti kolmetoista vuotta. Pitäisiköhän alkaa murrosikäisesti kiukutella, paiskoa ovia ja olla mieltä täällä?

En taida.

Paitsi että on minulla yksi mielipide. Jo jonkin aikaa käytettävyysporukoissa on väännetty peistä siitä, ettei käyttäjiä saisi kutsua käyttäjiksi, vaan ihmisiksi. Epäselväksi on jäänyt, että miksi. Kaikkihan me olemme käyttäjiä. Kuluttajia. Ihmisiä. Termi ei mielestäni millään tavalla alenna tai halveksu ketään. Ihansamahei.

« Older posts

© 2025 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑