Vaikka käyttäjätyyppejä on yhtä monta kuin käyttäjiäkin, voi testeihin tulevat ihmiset jakaa karkeisiin ryhmiin tiettyjen ominaisuuksiensa puolesta. On niitä, jotka eivät puhu mitään, ja joilta saa koko ajan kysellä; niitä, jotka eivät lakkaa puhumasta, ja joita saa lujalla otteella ohjata testitehtävästä toiseen, ettei juututtaisi heti siihen ensimmäiseen. Niitä, jotka tulevat lujalla itseluottamuksella ja huomaavat, ettei se niin helppoa ollutkaan; niitä, jotka oppivat ja oivaltavat testin aikana; niitä, joilta tutkija itse oppii yhtä sun toista ja niitä, jotka sanovat kaikkeen: emmätiä.
Useimmat ovat sekoitus vähän kaikkea ja vielä jotain muuta siihen päälle. Kaikkien kanssa on osattava tulla toimeen. Aina se ei ole helppoa, niin kuin ei missään muussakaan ammatissa, jossa ollaan tiiviisti ihmisten kanssa tekemisissä. Ajan mittaan se kuitenkin helpottuu.
Mutta sitten joskus tutkija joutuu tilanteeseen, johon ei ole voinut mitenkään varautua. Kun testipenkkiin yhtäkkiä istahtaa joku julkisuudesta tuttu hahmo, joka nyt vielä sattuu vaikka olemaan tutkijan idoli, saakin pitää kielen keskellä suuta ja ajatukset kurissa, että homma säilyy professionaalilla tasolla. Ettei suusta lipsahda joku henkilön roolihahmojen repliikeistä, tai ettei spontaanisti ryhdy kehumaan sitä ja sitä tv-sarjaa ja kyselemään josko sille olisi tulossa joskus jatkoa. Että osaa olla ihan hissukseen eikä saa hyperventilaatiota, vaikka se ihailun kohde onkin siinä puolen metrin päässä tekemässä samoja testitehtäviä kuin kuka tahansa muu mattimeikäläinen.
Ja mikä tärkeintä: että osaa olla sillä lailla neutraalisti, ettei jonakin kauniina päivänä löydä itseänsä jonkin sketsihahmon innoittajana.
