Aging and accessibility on ehkä paras saavutettavuutta käsittelevä bloggaus, jonka olen nähnyt aikoihin.
”I started doing web development when I was 20. At the time, it was barely conceivable to us that people of a certain age would be using the web. We didnt even know if the web itself was going to last. But here it is, still chugging after a dozen and a half years, and not looking a day over 10.
And nowadays, I look around at the people Ive worked with, and some of them are really old. Like, in their fifties! Some have even retired – the kind of retired where theyre collecting Social Security and posting pictures of their grandkids to Flickr. Get it? Theyre using Flickr. And YouTube. And Gmail, and Twitter, and especially eBay. They also tend to have money to spend, and companies tend to like people like that.
And yet, I still hear people dismissing accessibility for older people on the web. Thats not going to fly any longer. Younger people are coming up on the web, thats true. But those of us already there are only getting older, and were not going to stop liking the web anytime soon.
Keep this in mind when youre about to downplay whether older users will want to use your site. The right thing to ask is:
Will you want to use this site when youre older?
Or maybe, do you want some 20-year-old smartass deciding you wont?”
Osuu muuten kummasti maaliin, kun on viikonloppuna joutunut ottamaan uuden koneen kohdalla käyttöön sen accessibility-asetuksia, että fonttikoosta saisi selvää. Mutta minähän olenkin kohta 35, siis miltei ikäloppu, tai ainakin mummo. Vai?
Hieno teksti todellakin. Olen tässä miettinyt miten paljon oma ikäni oikeasti vaikuttaa suunnitteluuni.
Hyvä pointti! Sama pätee myös mm. kännyköiden ja muiden vempainten suunnitteluun – kuka haluaisi luopua eläkkeelle jäädessään kännykästä, heh.
No, minä olen jo nyt yli viisikymppinen, eli tarvitse edes mielikuvitella, miten asiat olisivat sitten kun tuo maaginen raja on ylitettynä.
Näytöltä lukeminen on hirveän työlästä, tosin ei yhtä työlästä kuin tavaroiden löytäminen käsilaukusta. Siinä ei nykyisin ole silmistä mitään apua, pelkällä käsikopelolla edetään. Niin kauan kuin selaimessa toimii komento +, olen jotenkuten autettu (työpaikkani koneissa on vain IE6!!).
Uusien ohjelmien käyttöönottajana huomaan olevani poskettomasti hitaampi kuin poikani. Jossain syvällä pohjimmalla sisälläni asuu valikkojen kautta kulkija ja minun on vaikea hahmottaa kaikkia uusia, sinänsä hirvittävän paljon parempia ja intuitiivisempia liikkumistapoja (ja tämäkös minua harmittaa, olisi niin kiva olla notkeasti ja nuorekkaasti tekniikkaa hahmottava).
Sama pätee myös mm. kännyköiden ja muiden vempainten suunnitteluun
Nimenomaan kännyköiden! Minulla on kohta vuoden ollut Nokian N73. Käytän sitä pääasiassa puhumiseen ja MacBookin modeemina. Muutaman kerran olen yrittänyt todellisen tarpeen hetkellä rynnätä kännykällä nettiin. Teksti on niin pientä, ettei siitä saa mitään selvää. Mutta pahinta on, etten yrityksistä huolimatta ole onnistunut sisäistämään elisanetin liikkumislogiikkaa.
Puoli vuotta sitä paitsi kiukuttelin lähipiirille, kun kännykkäni herjasi jokaisen netissä piipahduksen jälkeen, että pakettidatayhteys on päällä enkä tiennyt mistä sen saa pois (jos tarkkoja olaan, en koskaan ollut edes käynnistänyt sitä sillä nimellä, se vain omia aikojaan kytkeytyi käyttöön, kun valitsin web. Mutta siellä webissä ei sitten missään ollut valikkoa, jos olisi lukenut katkaise web tai katkaise pakettidatayhteys.) Aikansa mukulat vain naureskelivat minulle ja pakettidatayhteysongelmalleni. Vasta jokunen kuukausi sitten JCP kysyi, oletko yrittänyt katkaista sitä punaisesta luurista.
No en tod ollut, kun minä olen sellainen vanha ihminen, joka luulee, että punaisen luurin kuva tarkoittaa puhelun katkaisemista, ei minkä tahansa palvelun katkaisemista! Eli on siinä ongelmansa, kun kantaa mukanaan antiikkisia merkityksiä ajoilta, jolloin nykyiset suunnittelijat olivat vielä vaipoissa!
Huh, hiukka helpotti, kun sai avautua! Kiitos, että tarjosit tilaisuuden!