Jämsäläinen Jokilaakson Juusto on valinnut mielenkiintoisen myyntistrategian: tehdään tuotteista välimerellisen näköisiä niin, että kovasti eurooppalaistuva suomalainen kuluttajakunta luulee ostavansa eksoottista ulkomaantuotetta suomalaisen sijaan.

Ai, eikö?

Hummuksen suurena ystävänä ilahduin löytäessäni tämän paketin suuren ruokamarketin kylmähyllyltä, juuri siitä kohtaa, missä muutkin ”eksoottiset” tuontitavarat sijaitsevat. Olihan se vähän kallista, ajattelin, ja mistä lienee tuotu (äidin ääni päässäni: ties minkä mahataudin siitäkin saa!), mutta jos nyt tämän kerran, ihan kokeeksi. Ja hyvää se onkin, oikein hyvää, jos kohta varsin mietoa.

Tänään leipää voidellessani vilkaisin, mistä herkkuni onkaan kotoisin. Silva.fi. Kenties suomalainen valmistuttaja, ajattelin, mutta olin väärässä. Hummukseni onkin ihan kotimainen tuote (vaikkei täällä kikherneitä taidakaan kasvaa), joka valmistetaan Jämsässä. En olisi pakkauksesta uskonut, sillä siinä ei mielestäni mikään kieli kotimaisuudesta, ei, vaikka pakkauksen tekstit ovatkin suomeksi. Mutta niin ovat monien muidenkin tuontitavaroiden tekstit. Olisin veikannut tekijämaaksi ehkä Saksaa, ehkä Italiaa, tai jotakin vielä eteläisempää maata.

Ehkä suomalaisuus ei enää olekaan valttia? On surffattava tekijäfirman ulkomaankielisille sivuille, ennen kuin selviää minne kaikkialle Silva-tuotteita viedään:

”Silva cheese is produced for the domestic market of Finland and has been exported to many countries of the world: USA, Canada, Russia, Sweden, Poland, Kuwait, Saudi Arabia, Morocco, Malta, Cyprus, Canary Islands, etc.”

Tuotteen lokalisoinnissa otetaan huomioon paitsi kieli, myös kulttuuriset ja monesti myös uskonnolliset tekijät, sillä ne määrittävät tuotteen suosiota kohdemaassa. Mutta onkohan niin, että tämä jo itsessään eksoottiseksi laskettava tuote saattaa jäädä monelta suomalaiselta kuluttajalta ostamatta ihan vain siksi, että sen alkuperä voi vaikuttaa vähän epäilyttävältä?