Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Page 60 of 504

Herkut 5.3.2008

Sadismia

Kylmä sydänJoskus käytettävyystutkijan työ tuntuu enemmän tai vähemmän sadistiselta. Kun käyttäjän edessä on mahdottomalta vaikuttava käyttöliittymä, jota pitäisi lähteä testaamaan, tuntee tutkija vähintäänkin yhtä suurta tuskaa kuin piinapenkissä istuva käyttäjä. Mitä siinä muuta voi tehdä kuin yrittää vähän lohkoa huumoria ja yrittää pysytellä rauhallisena, kun toisen verenpaine nousee. Joidenkin mielestä inhimillisyys testitilanteissa olisi kielletty, mutta henkilökohtaisesti en usko kliinisen otteen tekevän tuloksista yhtään sen pätevämpiä kuin jos tutkijalla on vähän sydäntä mukana.

Herkut 4.3.2008

Kaunista ja hyvää

Tero-Petri, originally uploaded by vipa.

Turku kohteli taas entistä asukastaan silkkihansikkain. Olisin halunnut jäädä. Yhtään ei haitannut sekään, että samaan iltaan mahtui paitsi loistava Tero-Petrin levynjulkaisukeikka, myös sattumalta avautunut mahdollisuus katsastaa Kauko Röyhkä Riku Mattilan kanssa aivan tuoreeltaan. Ja hitto, Kake rokkaa nuorempansa suohon ihan minä päivänä tahansa. Turun Sanomat kertoo loput.

Kauko Röyhkä & Riku Mattila, originally uploaded by vipa.

En edes viitsi sanoa miltä paluu arkeen tämän jälkeen maistuu.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑