Matkalla

Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Page 18 of 504

Kirja ja käyttöliittymä

Olen hehkuttanut ennenkin oikean kirjan ylivertaisuutta sähköisiin kirjoihin verrattuna, ja tänään sain taas lisää vettä myllyyni. Pöydälleni ilmestyi Demos Helsingin Talsinki / Hellinna -julkaisu, joka on taitettu yksinkertaisesti, mutta niin innovatiivisesti, että samaa hymyn korviin nostattavaa käyttöliittymää en usko koskaan sähköisessä kirjassa näkeväni. (Eikä tätä kirjaa sitä paitsi kukaan vie minulta pois, kun sen kerran olen saanut.)

Kirjassa on kaksi puolta, suomen- ja vironkielinen.

Talsinki / Hellinna Talsingi / Hellinn


Sitä voi myös lukea ”tuplana”: sivujen toinen puoli on viroksi (sininen teksti), toinen suomeksi (musta teksti).

Double reading


Siinä on mukana piiiiitkä liite, jossa kirjan teesit on koottu yhteen.

Looooong


Ja se tuoksuu ihanalta, uudelta kirjalta!

Nuuh

Hidas, hitaampi, mokkula

Uusimmassa kolumnissaan Jakob Nielsen antaa ruoskaa ja raippaa mobiilisivustojen käytettävyydelle, jossa ei hänen mukaansa ole juuri parannuksia tapahtunut sitten wapin ja vuoden 2000.

”The phrase ’mobile usability’ is pretty much an oxymoron. It’s neither easy nor pleasant to use the Web on mobile devices. Observing user suffering during our sessions reminded us of the very first usability studies we did with traditional websites in 1994. It was that bad.”

Viikon päivät mokkulan varassa elettyäni olisin valmis väittämään, että ihan yhtä kehnolla tolalla on myöskin ”tavallisten” verkkosivujen kehitys. Kun vielä kymmenen vuotta takaperin html-koodareiden yleisiä puheenaiheita olivat sivujen keveys ja nopea latautuvuus, joihin tiedostava koodari tietenkin sen ajan frame-ja kuvanaviviidakossa halusi tähdätä, on moiset idealismit heitetty tänä päivänä nopeiden laajakaistojen myötä romukoppaan. Kun kerran on mahdollista tehdä näyttävää, liikkuvaa ja visuaalista, niin sitten tehdään niin.

Käytännössä se tarkoittaa, että navigoinnit tehdään taas kuvina, sivut flashina, ylileveinä, hitaasti latautuvina, vaikeasti luettavina ja kaikinpuolin hankalina käyttää niinkin nopealla mobiililaajakaistayhteydellä kuin 1 Mbps. Käytössäni on Welhon asiakkailleen tarjoama nopeampi Iso Wekkula, ja surkuhupaisaa on sekin, ettei Welholla ole taidettu edes testata, että miltä se Wekkulan mainossivu omalla tuotteella surffattuna näyttää. Minä voin kertoa: hitaalta.

Mutta ei Wekkulan verkkosivu ole ainoa hidas, vaan vain yksi muiden joukossa. On kuin olisin palannut jälleen rätisevän modeemiyhteyden varaan pyörittämään puhelinnumeroita ja kuuntelemaan yhteydenottoääntä. Jotenkin tuntuu hassulta, että kymmenessä vuodessa ei ole päästy tämän pidemmälle; että yhteydet ovat edelleen hitaita ja sivut raskaita, ja käyttökokemus peruskoulun ala-asteen luokkaa.

Ja vielä lisää kierroksia voi ottaa, kun tajuaa, että nopeiden laajakaistayhteyksien käyttäjät ovat eliittiä, ja että juuri tämä nykivä, minuuttitolkulla latautuva ja kuvien placeholdereita tarjoava todellisuus on juuri se, jossa suurin osa meistä vielä elää.

Mitä teet kotona tietokoneella?

Way to spend a holiday


On kysymyksiä, jotka tulevat niin yllättäen puun takaa, että niihin ei osaa edes vastata silloin kun pitäisi ja niin kuin pitäisi, vaan ne jäävät nakuttamaan takaraivoon sopivaa purkautumisväylää odottaen.

Niin kuin vaikka se, joka esitettiin, kun oli käynyt ilmi, että käytössäni on kolme tietokonetta: yksi töissä, kaksi kotona. Työkäytön nyt ymmärtää, mutta miksi kotona on kaksi konetta? No, toinen on miniläppäri, joka kulkee mukavasti matkoilla mukana. Mutta sitten: mitä sinä oikein teet kotona tietokoneella?

Ööh. Luen sähköposteja ja hoitelen pankkiasioita ja silleen, mutisin kysymyksestä aidosti äimistyneenä. Ja jäin vasta sitten miettimään.

Mitä en tee tietokoneella? Siihen olisi melkeinpä helpompaa vastata kuin että yrittää selittää edes auttavasti ilman mitään koneita kasvaneen sukupolven edustajalle sitä, kuinka läpitunkevaa tietotekniikka on, ja että teen tietokoneella kaiken mitä voi. Viralliset ja epäviralliset asiat. Hyödyn ja huvituksen. Ja minä en edes pelaa.

Niin kuin vaikka tosiaan sen sähköpostin ja pankkiasiat, ja niiden lisäksi vakuutukset, osoitteenmuutokset, ostokset, sopimukset, peruutukset, ja monta muuta. Pöytävaraukset ja pizzatilaukset. Kaikki sadat ja tuhannet tiedonhaut, lainakirjojen varaukset ja uusinnat, aikataulujen tarkistukset, karttapalvelut, välimatkat, osoitteet, hintavertailut. Ja entä sitten sosiaalinen media? Tässähän menee koko ilta, eikä edes jäävuoren huippua ole vielä raaputettu, eikä kajottu siihen, mitä internetin ulkopuolella tapahtuu – sitä kirjoittamista ja taulukkolaskentaa siis, muiden muassa.

Voiko tätä kaikkea koskaan kunnolla ymmärtää, ellei ole mukana itse?

Itse ainakin ymmärsin samalla sen, kuinka riippuvainen tietokoneesta olen – ja kuinka riippuvaisia siitä ovat kaikki muutkin. Ilman alkaa jo olla hankalampaa kuin sen kanssa. Ymmärrän, jos ajatus kauhistuttaa. Takaisin ei vain voi mennä.

Ainaiset

Matkustin Joensuuhun tilapäisasumukseeni, ja mitä näin:

Universal

Jotkin asiat eivät muutu. Jospa televisiovalmistajat vielä joskus keksisivät kaukosäätimen, jonka patterikotelon takakansi ei jatkuvasti irtoa. Onhan sitä jo odotettukin. Digiboksin kaukosäädin on vielä pitänyt pintansa, ihme kyllä. Evoluutio kääntyikin toiseen suuntaan.

Oikeasti piti päivittämäni siksi, että sukulaisetkin ovat jo alkaneet huomautella ja peräti epäillä, että olenko ryhtynyt pitämään jotain toista blogia, kun täällä ei tapahdu mitään. Taidan suositella heille seuraavaksi jotain muuta sosiaalisen median välinettä. Tulevana viikonloppuna tosin epäilys osoittautuu oikeaksi, kun bloggaan taas kerran Ilosaarirockin nimissä – ehkä itse asiassa jo vähän tässä viikollakin, kukapa tietää.

In the future when all’s well

Ticking away

Armed with wealth and
The best of health
In the future when all’s well
I will lie down and be counted
In the future when all’s well

(Morrissey)

No, mitäs sosiaalisessa mediassa tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana? Tämä lienee se kysymys, jonka olen useimmin kuullut viime aikoina vanhoja tuttuja tavatessa. En vain ole löytänyt kristallipalloa, johon katsomalla sen tietäisin ja voisin vastata kysymykseen, sillä kaikki on mahdollista, tai ainakin mahdollisuuksia on monia.

Kaksi ennakointiin liittyvää isoa työpajasessiota läpikäyneenä tuntuu siltä, että opittavaa on paljon ja että ennakoinnin maailma on iso, vaikka kurkistaisimmekin ”vain” Suomeen. Voi puhua tulevaisuuspoluista ja mahdollisista maailmoista, mutta oraakkeliksi ei taida kenestäkään olla. Muotoilulla ja kulutustrendeillä on ollut ennakoinnissa vähänlaisesti jalansijaa ainakin yritysmaailman ulkopuolella, mutta toiveissa on, että tilanne muuttuu. Tätä muutosta yritän saada osaltani aikaan.

Voinkin siis puhua vain omasta tulevaisuudestani, enkä kovin tarkasti edes siitä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että tiedossa on yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joihin olen jo kauan toivonut ammatillisissa merkeissä törmääväni. Sehän tarkoittaa samalla sitä, että käytettävyys ja saavutettavuus saavat entistä suuremman painoarvon. Niiltä osin näkyy valoa tunnelin päässä.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑