Tampereen yliopisto järjesti toukokuun puolessavälissä Ubiikki Uni 2012 – Commarit valtaavat yliopistot? -seminaarin yhteistyössä Yleisradion kanssa. Seminaarissa puhuttiin ei unesta, vaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tulevaisuudesta, ja aiheina olivat mm. mobiiliblogit, Web 2.0 ja Yleisradion ubiikkikokeilut. Harmittelin, kun en päässyt paikalle, mutta nyt seminaarin materiaalit sekä raportti ovat verkossa kaikkien ulottuvilla.
Kategoria: Tietoyhteiskunta (Page 7 of 13)
Olin ensin aikeissa kirjoittaa siitä, kuinka olen vime aikoina saanut muutamaan otteeseen pelastaa käsipaperikriisissä olevan lähimmäisen opastamalla kuinka ylläolevan kaltaista, näennäisen helppoa pyyheautomaattia käytetään, mutta sitten törmäsin tähän japanilaiseen all in one -malliin:
(Kuva: The World Is Not Flat)
Onko niin, että japanilaisten oletetusti korkea teknologiaosaaminen ja pidemmälle ehtinyt ubiikkiyhteiskuntakehitys selittävät sen, että paitsi että featurismi on viety huippuunsa, tekniikkaa myös osataan sujuvammin käyttää? Mitä sanoisi suomalainen tämän laitteen edessä? Lyä sissä ja lue Isämeirä?
Mutta se, että osataan ja on mahdollista on tietysti huono peruste sille, että kaikki myös pitää toteuttaa. Muuten saattaa käydä niin, että konvergenssiin tähtäävässä tulevaisuudessa nämäkin toiminnot on ympätty jokaisen matkapuhelimeen.
Jaa tämä:
Eilen hämmästelimme suurella joukolla Tietoviikon Uratie-liitteestä löytynyttä uutista, jonka mukaan EU-kansalaisista 43 prosenttia ei ole koskaan käyttänyt nettiä. 43 prosenttia! Ihmetys kertoo hyvin siitä, miten oma maailmankuva hämärtyy vuorokauden ympäri, aina ja kaikkialla avoinna olevien yhteyksien äärellä. Uutisen, jota ei verkosta löydy, otsikon mukaisesti internet ei tosiaankaan ole kaikkien juttu.
Verkosta sen sijaan löytyy Uratien uutisen taustalla oleva Eurostatin tiivistelmä tehdystä tutkimuksesta (pdf). Siitä selviää myös mm. se, että joka toisessa kodissa on internet-yhteys, mutta muiden kuin laajakaistayhteyksien määrä on sekin vielä ällistyttävän suuri, joissakin maissa huomattavasti laajakaistojen määrää suurempi. Eikä tämä koske vain entisiä itäblokin maita, vaan joukossa ovat mm. sellaiset valtiot kuin Saksa ja Itävalta.
Kun tässä kontekstissa ajatellaan nykyisten verkkopalveluiden raskautta multimedialementteineen ja flash-toteutuksineen, voi vain huokaisten kuvitella minkälaista netissä liikkuminen hitaiden yhteyksien omistajille on. Siinä on saavutettavuus kaukana, tietoyhteiskunnan toteutumisesta nyt puhumattakaan. En muista ulkoa EU:n tietoyhteiskuntastrategian tavoiteaikataulua verkkopalveluiden käytön mahdollistamiseksi kaikille, mutta näiden lukujen perusteella tekeminen ei ihan heti lopu kesken.
Jaa tämä:
Vähitellen yhä useammat palvelut ovat siirtymässä verkkoon, ja mikäs sen mukavampaa, jos sillä pystyy välttämään erilaisilla luukuilla jonottamisen. Verkkopankki on jo monille yleisempi tapa hoidella raha-asioita kuin pankissa hikoilu, mutta yhtä lailla myös julkisen sektorin palveluiden määrä verkossa lisääntyy. eUSER-projektin puitteissa selvitettiin koko Euroopan alueella, mitä käyttäjät oikeasti haluavat ja odottavat saavansa julkisista verkkopalveluista: What users really want from online public services.
Tulokset eivät yllätä. Päällimmäisenä kävi ilmi, ettei läheskään kaikilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia päästä käyttämään palveluita verkossa, vaan niitä käyttävät pääasiassa hyväosaiset, hyvin koulutetut ja nuoret. Mutta käytön esteinä ei ole vain puuttuva yhteys ja osaaminen, vaan myös motivaatio. Jos ei ole tottunut käyttämään tietokonetta eikä koe sitä tarvitsevansa, niin totta maar kiukuttaa ja turhauttaa, että nyt sitten pitäisi sekin taito opetella saadakseen asiat hoidettua. En tiedä lisäisikö motivaatiota tieto siitä, että tyytyväisyysprosentit ovat aika korkeita niiden keskuudessa, jotka palveluita käyttävät:
”[…] over 66 per cent of e-learning users, 55 per cent of e-government users and 71 per cent of e-health users say they are fully satisfied with the online services they did use. The willingness for repeat usage, which is the best indicator for effective satisfaction, is even higher. For example, five out of every six users of an online e-learning course said that they would do online learning again.”
Tutkimuksen päätulos oli se, että verkkopalveluita pitäisi tarkastella käyttökontekstissaan osana suurempaa kokonaisuutta sen sijaan, että niistä tehdään erillisiä, vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asioita. Niin ikään käyttäjien tarpeita tulisi kartoittaa huomattavasti aikaisempaa tarkemmin mahdollisimman suuren lisäarvon, ja sen kautta myös käyttöasteen, aikaansaamiseksi. Koska palveluita jo käyttäneet ovat niihin tyytyväisiä ja käyttämättömät vastustavat, pitäisi yhä useammalle tarjota mahdollisuus kokeilemiseen, että asenteet saataisiin vähitellen muuttumaan. Suomestakin tiedän sen verran, että esimerkiksi senioreiden ja eri tavoilla syrjäytyneiden tietokonekurssit ovat jatkuvasti täynnä, joten kysyntää on. Kaikenlaisia määrärahoja supistettaessa sen sijaan en löisi vetoa tarjonnan kasvattamisesta. Mutta toivoa sopii, ettei Suomen tietoyhteiskunta-status enää entisetään huonone.
Jaa tämä:
Kuinka paljon ostopäätöksiisi ja kulutustottumuksiisi vaikuttaa se, minkälaisia arvoja palveluita tuottavalla taholla on? Valitsetko mieluummin sellaisen tuotteen, jonka tekijäyrityksen tiedät puhuvan vaikkapa kestävän kehityksen ja eettisyyden puolesta, vai nakkaatko koriin sen tavaran, joka sattuu kohdalle?
Johtuneeko ikääntymisestä vai mistä, mutta monenlaiset arvoihin ja arvostuksiin liittyvät asiat mietityttävät päivä päivältä enemmän. Uutisistakin silmiin sattuvat usein ne aiheet, jotka koettelevat jollain tavoin käsityksiä moraalista ja oikeudenmukaisuudesta. Ammatillisessa mielessä looginen jatkumo tällaiselle pohdinnalle on olla kiinnostunut saavutettavuudesta ja käytettävyydestä, joissa ihmiskeskeinen arvomaailma manifestoituu suhteellisen konkreettisella tavalla.
Saavutettava suunnittelu on sosiaalista suunnittelua ja mitä suurimmassa määrin eettinen valinta, on keskeinen viesti myös EU-johtajistoon kuuluvan Paul Timmersin kolumnissa European Information Society and eInclusion. Pääasiassa EU:n sisällä käytetty eInclusion-käsite pitää sisällään paitsi palveluiden (teknisen) saavutettavuuden, myös sen, että kaikilla on yhtälaiset mahdollisuudet päästä käyttämään erilaisia palveluita – siis olla osana nykyaikaista tietoyhteiskuntaa. Kuitenkin EU:n kansalaisista jopa 50% jää tästä mahdollisuudesta paitsi. Hurja luku! Sitä on kuitenkin mahdollista pienentää mm. kehittämällä informaatioteknologiaa käyttäjäystävällisempään suuntaan, kaikille saavutettavaksi: ”ICT is a major tool for overcoming exclusion and for – positively – creating personal development opportunities and enabling participation to economy and society. This is what eInclusion is about. At the same time ICT should be designed such that it is not leading to new divides, to digital divides. Design for all is a keyword in that respect.”
EU:n sisällä on käynnissä omia (hitaasti eteneviä) prosesseja tilanteen parantamiseksi, mutta sosiaalisten tekijöiden huomioimisen tärkeyteen on havahduttu myös muualla. Philips on eittämättä huomannut aiheeseen liittyvän myös taloudellisia tekijöitä, siksi innokkaasti tästä vakauteen ja elämänlaadun parantamiseen tähtäävästä muotoilu- ja suunnitteluperiaatteesta puhutaan. Asiakaslehti new value by One Designin koko huhtikuun numero on omistettu juuri tälle aiheelle. Mikäpä siinä – toivottavasti jotkut näistä taannoisessa työpajassa kehitellyistä 80 ihmiskeskeisestä ratkaisusta päätyvät markkinoille saakka ja mahdollisimman monen hyödynnettäväksi. Mutta valitsenko seuraavalla kerralla Philipsin hehkulampun jonkun muun sijaan – hmm, kenties.
Jaa tämä:
