Kesäkuun alkupuolella Digikossa suunniteltiin Web2.0-sessioiden järjestämistä työpaikalla lomien jälkeen, ja kyseinen ajankohta taitaa kohta olla käsillä. Kuinkahan mahtaa käydä?
Rapakon takana on tehty vähän vastaavanlainen koe, kun veteraaniksi itsensä laskeva teknologiatoimittaja laskeutui ”uuden” verkon varaan kahdeksi viikoksi tavoitteenaan elää mahdollisimman pitkälle erilaisia Web2.0-otsikon alle laskettavia hilavitkuttimia käyttäen. Ruoka ostettiin kaupasta, liki kaikki muu hoidettiin verkossa.
”For a couple of weeks this spring, I shifted as many of my activities as possible onto the Web, using new, hip technologies. Some of these shifts were merely the intensification of practices already familiar to many people — for instance, skipping newspapers and getting news only from RSS feeds and customized news sites. I listened to radio shows by podcast. I got my ’authoritative’ information from Wikipedia and all traffic and travel info from Windows Live Local and Google Earth. I went further. I shopped for everything except food on eBay. When working with foreign-language documents, I used translations from Babel Fish. […] Why use up space storing files on my own hard drive when, thanks to certain free utilities, I can store them on Gmail’s servers? I saved, sorted, and browsed photos I uploaded to Flickr. I used Skype for my phone calls, decided on books using Amazon’s recommendations rather than ’expert’ reviews, killed time with videos at YouTube, and listened to music through customizable sites like Pandora and Musicmatch. I kept my schedule on Google Calendar, my to-do list on Voo2do, and my outlines on iOutliner. I voyeured my neighborhood’s home values via Zillow. I even used an online service for each stage of the production of this article, culminating in my typing right now in Writely rather than Word. (Being only so confident that Writely wouldn’t somehow lose my work — or as Babel Fish might put it, ’only confident therefore’ — I backed it up into Gmail files. And being equally only confident therefore in Gmail, I cheated and made lifesaver backups on my own computer in Word.) And this is only an abbreviated list of what I did on the new Web.”
Ja mikä oli lopputulos? Se, että webkaksnolla on nimensä mukaisesti tarkoitettu parikymppiselle – ainakin iäkkäämmän vinkkelistä. Että kehitettävää on vielä ja paljon, sillä vaikka joskus niin saatetaankin luulla, niin tosiasiassa online-maailmassa elämiseen on vielä matkaa – aina ei ole mahdollista olla kytköksissä verkkoon. Että tiedon tulva voi olla yhtä aikaa inspiroivaa ja traagista, ja että paljon lasketaan luottamuksen varaan, mutta yksityisyydellä ei ole juuri sijaa. Käytettävyyskin on vielä monessa kohdassa lapsenkengissä, mikä hidastaa todellista ubiikkia kokemusta:
”Anyone who has watched 24 knows how PDAs ought to work. On the show, Jack Bauer is constantly having elaborate data sent to his PDA. The two huge limitations of real-world PDAs — that their screens are small and bad and their keyboards even smaller and worse — don’t trouble him at all. Today’s mobile handheld systems are very well adapted for voice communication and are usable enough for text messages and e-mail. But when you have to go to the real Web for information or services, as you must for many Web 2.0 applications, it’s usually not worth the effort.”
Vanhana vastarannan kiiskenä olen vierastanut myös Web2.0-lokeroa, mutta kun näitä juttuja lukee, niin huomaa, että hemmetti, olen tainnut jo uida uuteen verkkoon – eikä sieltä ole mikään kiire pois.
