Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Sosiaalinen media (Page 19 of 20)

Se juttelee sulle

Flickr-change-layoutOlen ennenkin hehkuttanut ihastustani Flickriin, eikä se vieläkään laannu. Kuinka suuri kontrasti käyttäjän kokemuksessa olikaan tänä aamuna, kun ensin ”sain” taas kerran buuttailla konetta Windowsin päivitysten jälkeen, ja sitten surffasin Flickriin – vain huomatakseni, kuinka somasti se kertoi minulle tarjolla olevasta uudesta ominaisuudesta. Aloitussivun käyttöliittymää voi nyt muokata mieleisekseen:

FlickrSelect-layout

Muutenkin Flickrin tapa kertoa vaikkapa päivityksistä tai palvelukatkoksista on kerrassaan nerokas ja sopisi malliksi monelle muullekin palvelulle. Aina ystävällinen, aina mahdollista sivuuttaa. Ilmaisun sävy ei ole koskaan tyly tai tekninen. Kuinka toisten onkin sitä niin vaikea toteuttaa.

Pari päivää sitten aprikoimme sitä, kertooko Flickr uusista ominaisuuksistaan ensin vain tietylle käyttäjäjoukolle, ja jos toiminto osoittautuu suosituksi ja toimivaksi, sitten kaikille käyttäjille. Voisin vaikka vannoa, että alunperin esimerkiksi Flickrin karttatoiminto oli tavattoman hankalasti löydettävissä, eikä muutenkaan käytettävyydeltään sieltä helpoimmasta päästä. Toisin on nyt. Jos näin on, niin tässä on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka käyttäjien kokemusta osataan hyödyntää optimaalisella tavalla – ilmaiseksi.

Sosiologin toinen tuleminen

Iltapäivän kahvihetki tutkimuksellisesti orientoituneessa seurassa pisti sosiologin mietintämyssyn kuhisemaan. Puhetta riitti niin Amazonin sosiaalisista ominaisuuksista kuin Flickrin Gamma-versiosta, sekä tietysti blogeista ja käyttäjien roolista sosiaalisen median suunnitteluprosessissa siinä määrin, että johan tässä meinaa mennä omakin työnkuva uuteen harkintaan. Tai sanotaanko niin, että siinä on säätövaraa.

Ei nimittäin ole kuin muutama päivä siitä, kun ehdin inspiroitua Microsoftilla työskentelevän sosiologin haastattelusta. Ajat ovat muuttuneet sen verran, että alunperin virkaheitoksi itsensä tuntenut sosiologi alkaakin kohta olla nk. omassa elementissään, kun verkkomaailmaan on hiipinyt mukaan tämä kuuluisa sosiaalinen ulottuvuus. Ehkä tässä pian huomaakin olevansa kybersosiologi?

”The challenge is the discipline of sociology: cybersociologists must do everything sociologist do, but also be computer savvy. […] It’s not that you collect data from the world and run it through a computer; it’s that most of the world runs through a computer. It’s a revolutionary thing. It’s a shift from an ephemeral society to archival society. Six or seven billion humans have come and gone over the course of history, and most of them didn’t leave a trace. In the not too distant future, it’s likely that one to two billion will leave 5 to 10 terabytes, and in those bytes will be the fine-grain details of their lives: the pictures they’ve taken, the words they’ve typed, and the people they’ve been with. This brings up a whole new set of issues. What will privacy look like? How will sovereignty be asserted on this stream of data?”

Olisin tosin taipuvainen uskomaan, ettei oman työnkuvan selittäminen sukulaisille ja kylänmiehille tästä yhtään helpotu.

C-sukupolvi

Minkälaista on elämä verkossa vuonna 2020? Tähän kysymykseen on vastausta hakenut Social Issues Research Centre (SIRC) raportissaan Life online: The Web in 2020. Ja tältä se näyttää:

”The study predicts that Generation C (C standing for content/ connectivity/ creativity/ collaboration/ communication) will be ’nicer’, more able to communicate with a wider cross section of people and find common ground across previously divisive differences as a result of proliferation of the Internet.

The study also predicts a future with a greater blurring of ‘real’ and virtual worlds with an ’always on’ society. Infrastructure will need to be able to cope with the ’always on’ generation. The report predicts hosting providers and data centres will form hubs through which the World Wide Web functions.”

Liki 80-sivuiseen raporttiin käsiksi pääseminen edellyttää yhteystietojen lähettämistä tutkimuksen toteuttaneelle yritykselle, mutta ainakin näin sosiologin näkökulmasta sen verran vaivaa kannatti nähdä.

Hei hei mitä kuuluu

Olen nyt viikon päivät ihmetellyt Twitteriä, joka tuntuisi näin nopeasti ajateltuna olevan jonkinlainen pelastava palvelu niille, joilla on pakottava tarve blogata alituiseen kuulumisistaan. Twitterin idea kun ei ole sen ihmeellisempi kuin simppelisti ilmoittaa muulle maailmalle vastaus kysymykseen: ”What are you doing?” – vähän samaan tapaan kuin mitä olemme tottuneet julkisissa liikennevälineissä käydyissä kännykkäkeskusteluissa kuulemaan. ”Mis oot?” ”Bussissa.”

”Twitter is a community of friends and strangers from around the world sending updates about moments in their lives. Friends near or far can use Twitter to remain somewhat close while far away. Curious people can make friends. Bloggers can use it as a mini-blogging tool. Developers can use the API to make Twitter tools of their own. Possibilities are endless!”

Ja tietysti homma toimii myös mobiilisti. Tekstiviesti Twitteriin, ja ta-daa: taas maailma tietää missä mennään.

Yhtäkkiä tunnen itseni satavuotiaaksi, kun Skypen ja Messengerin statusilmoituksissa tuntuu olevan minulle ihan riittävästi tilainformaatiota.

Ubiikkeja verkostoja vaalien alla

Sunnuntain Hesari tarjosi taas mukavaa luettavaa virtuaalimaailman asioista kiinnostuneelle, ja tällä kertaa jutuista pääsevät nauttimaan ilmaiseksi myös muut kuin paperilehden lukijat. (Minkä, jos minulta kysytään, pitäisi olla yleinen käytäntö tämänkaltaisissa artikkeleissa.)

Ensinnäkin Internetin kirjeenvaihtaja valottaa kansalle ubiikki-termin merkitystä U-käännös-jutussaan:

”Ubiteknologian uskotaan mullistavan yhteiskunnan ja talouselämän rakenteita, kun lähes kaikenlainen mediasisältö luodaan, jaellaan ja kulutetaan digitaalisessa muodossa kannettavissa laitteissa. Mistä ubi-intoilussa on sitten kysymys?”

Ei ole kuin puolitoista vuotta siitä, kun käytin ubiikki-sanaa ensimmäisen kerran tässä blogissa. Pari päivää sitten käytin sanaa sujuvasti keskustelussa, enkä olisi edes hoksannut kiinnittää siihen sen kummemmin huomiota, ellei juttukumppani olisi sitä tehnyt. Hyvä muistutus siitä, että käyttäjille kannattaa puhua käyttäjien kielellä muuallakin kuin digitaalisessa ihmemaailmassa, jos haluaa tulla ymmärretyksi.

Toinen niin ikään hiljattain keskustelua herättänyt aihe on LinkedIn-verkostoitumispalvelu, jolle Hesari uhraa kokonaisen sivun Talous-liitteestään. ”Onko tarkoituksenasi kerätä mahdollisimman monta kontaktia, vai miksi käytät palvelua?”, minulta udeltiin, ja samansuuntaisia kysymyksiä kysytään myös Hesarin jutussa, jossa ounastellaan, että LinkedInistä ”tulee lähivuosien pörssitähti tai YouTuben kaltainen kallis ostos jollekin internet-jätille”. GoogleIn?

Taisin liittyä aikanaan LinkedInin jäseneksi miltei heti palvelun avaamisen jälkeen vuonna 2003, enkä ole osannut suhtautua siihen sellaisella vakavuudella, kuin mitä se taitaisi edellyttää – mutta sama koskee kyllä monia muitakin sosiaalisia medioita; esimerkiksi MySpacesta en ymmärrä tuon taivaallista. Monet juttuun haastatellut suhtautuvat samalla tavalla: nähdään, että palvelusta kyllä voisi olla hyötyä vaikka työnhaussa, vaikka itselle ei vielä olekaan ollut. Ihan pelkkään tuttujen uran seuraamiseen en palvelua käytä, enkä mahdollisimman monen kontaktin haalimiseen. Luulenkin, että LinkedInistä on eniten hyötyä pitämään mielessä ne kontaktit, joita tosi- tai virtuaalielämässä on tullut solmittua, vaikkei niitä kaikkia sieltä löydäkään.

Niin, ja muistettiinhan Hesarissa vielä mainita Naama-vaalikonekin. Vaikka oman ehdokkaan löytäminen onkin tänä vuonna ollut poikkeuksellisen työlästä, niin en kuitenkaan taida edes harkita tämän koneen tuottamaa tulosta – olkoonkin, että meitä yhdistää ”sama puolihymy, vilpitön katse, jämerä leuka ja miehekäs kampaus”, kuten rakas ystäväni minulle huomautti. Just just.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑