Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Sosiaalinen media (Page 17 of 20)

Jaiku, käyttäjän mikrokosmos

metro-twitter-jaikuOh Jaiku, how do I love thee? Let me count the ways.

”Let me add a personal note on why I use and will continue to use Jaiku. It has to do with the user experience and particularly social experience of Jaiku. Note that I don’t have a Twitter account. I looked into getting one but I don’t have time to update in two places. And those that know me, know I like it slow sometimes. Twitter is faster and louder than I like my mobile social life to be”, kirjoittaa Marko Ahtisaari blogimerkinnässään Why I use Jaiku.

Sattumalta olen kuluneella viikolla pohdiskellut samaa itsekin: miksi olen yhtäkkiä hurahtanut jaikuamaan, kun vielä tovi sitten aprikoin josko koskaan kokisin tarvetta heitellä maailmalle yhden lauseen mittaisia ajatuksia siitä, missä milloinkin menen ja mitä mielessä liikkuu. Ja nyt huomaan ilahtuvani liki jokaisesta jaikusta ja uudesta kontaktista, joka listalleni ilmestyy, vaikka en koe olevani mitenkään erityisen sosiaalinen persoona. Muuttaako ohjelmisto siis ihmistä, ja jos, niin mihin suuntaan?

Käyttökokemusta sinänsä on varmasti muokannut se, että olen ollut koko kuluneen viikon flunssan kourissa sairaslomalla, ja tappanut aikaa koneen ääressä sen minkä särkevältä päältä ja lihaksilta olen kyennyt. Kun tukkoinen pää ei ole antanut myöten pidempien blogimerkintöjen kehittelylle, on ollut helppoa sujahtaa Jaikun maailmaan, jossa one-linereita enempää ei edes kaivata. Samalla niissä on jotain hyvin inhimillistä, pientä ja hetkeen sidottua, niin kuin arki tapaa olla. En tiedä mitä tapahtuu ensi viikolla, jolloin toivottavasti olen taas takaisin töissä, eikä jatkuva netissä päivystäminen ole enää mahdollista. Jaikun mobiilipuoleen kun kuitenkin suhtaudun vielä vähän varauksella.

Ja siihen mobiiliin Jaikuun (beta!) on liittynyt koko joukko kompastuskiviä, joita olen myös ääneen ihmetellyt. Sitten tapahtuikin ihmeitä näin käyttäjän näkökulmasta katsottuna: ensin jaikuani kommentoivat muut kohtalotoverit, ja sitten keskusteluun hyppäsivät mukaan Jaikun kehittäjät kommentoimaan ja auttamaan. En tiedä hukkuvatko kommenttini ja kehitysehdotukseni jonnekin käyttäjäpalautteiden mereen, mutta tapa, jolla koen tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi on koko lailla ennenkokematon. On ihan ymmärrettävää, että ennen pitkää kehittäjillä ei ole enää aikaa päivystää ja tutkia jatkuvasti paisuvan käyttäjämäärän jokaista inahdusta, mutta ainakin tämän käyttäjän sitouttamisessa ja positiivisen kokemuksen luomisessa näillä parilla kommentillakin oli suuri merkitys. Taisivatkohan itse sitä ymmärtääkään.

Miksi sitten Jaiku, miksei Twitter? Jaiku tuntuu käytettävämmältä, ja on kilpailijaansa monipuolisempi. Miellyttävyyttä ei vähennä yhtään myöskään se, että se on kotimaista alkuperää – nurkkapatriootti minussa kiittää. Mitä enemmän jaikuan, sitä vähemmän tekee edes mieli palata Twitteriin. Minulla ja Jaikulla on nyt suhde.

(Kuva: Metro-lehti 12.4.2007 [pdf])

Jaa se

share-it

Lisätessäni aiemmin päivällä artikkelia del.icio.us-tililleni pysähdyin hetkiseksi ihastelemaan sitä, kuinka fiksusti sosiaalisen median ydin oli Technology Reviewissa oivallettu ja kuinka helpoksi jakaminen oli tehty. Jos halutaan, että ihmiset puhuvat, bloggaavat, kommentoivat, pistävät muistiin ja linkittävät, on myös syytä tarjota siihen sopivat välineet. Muitakin tapoja olen nähnyt; tämä oli sieltä parhaimmasta päästä. Kotimaan mediat hilaavat vahvasti jälkijunassa.

Äidit, nuo toivossa väkevät

Touchstone on jälleen yksi RSS-lukija – ja vielä vähän enemmän. Se oppii käyttäjänsä tavat ja kiinnostuksen kohteet, ja esittää sisältöä sen mukaan.

”Touchstone helps you track your favorite sites and apps by displaying desktop alerts for important changes. The web is just too big. No one has time to keep track of all the sites, conversations and interesting bits and pieces that interest them. We all have real work to do and lives to live! So what if you could subscribe to the sites you like best and be notified when they change. Touchstone even works out how important the new information is to you and displays a proportional alert. […] Touchstone is a newsreader in the same way the Internet is only for websites. You can read your news in it, but it is not a newsreader – it is an alerts platform. This means that information is displayed ’while you work on other things’ in a heads-up-display presentation style. In this way you can keep working while staying informed.”

Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kuka nyt haluaisikaan jättää väliin yhtään kiinnostavaa uutista tai blogimerkintää.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Enemmän hymyilytti se, kuinka Touchstonen käyttäjäystävällisyyttä mainostetaan vetämällä esiin vanha kunnon äiti-kortti:

”Do your parents know how to find and subscribe to RSS feeds? Should they? Do they know how to read HTML? Of course not; they ’browse the web’. RSS needs to be that simple. Touchstone makes RSS dead simple by taking the subscribing out of the equation. Get your mom to quickly and easily type in her interests into a little textbox and Touchstone does the rest.”

Siis että jos äitikin osaa, niin johan sen on oltava helppoa. Eräänä kauniina päivänä äidit saattavatkin vielä yllättää koko IT-luomakunnan!

Peilikuvan tuolla puolen

Jos omaan verkkoelämään törmääminen verkon ulkopuolella herättää hämmennystä, niin aika huonosti olemme perillä myös siitä, mitä muut verkkopersoonistamme ajattelevat, kertoo New Scientist. [via]

”What your online profile says about you may not be what you expect. Psychologist Sam Gosling of the University of Texas, Austin, has found that while profiles on social networking sites like Facebook present a generally accurate portrait of their owners, this is often at odds with the impression they think they are putting across. […] ’People had very little idea about how they are seen,’ says Gosling. This matters, because sites such as Facebook are an increasingly common way for people to get acquainted, and employers frequently check job applicants’ profiles before interviewing them. ’People really might meet you for the first time through your Facebook profile,’ Gosling says.”

Samalla verkko antaa myös mahdollisuuden luoda nahkaansa uudelleen sellaiseen suuntaan kuin itse haluaa. Tuli ihan mieleen uudessa Imagessa oleva juttu avatareista ja ihmisistä niiden takana: kuinka kotiäiti innostui esiintymään alastomana Second Lifessa, ja kuinka yliopiston professorista kuoriutuu virtuaalimaailmassa kääpiösoturi. Aika yleinen ”erehdys” on luulla verkon sanataituria esiintymishaluiseksi verbaalikoksi myös verkon ulkopuolella, ja pettyä, kun asia ei sitten olekaan näin. Itse olisin kuitenkin valmis liputtamaan nimenomaan verkkoviestintätaitojen puolesta jopa esiintymislavojen kustannuksella. Tavoittaahan fiksu ja filmaattinen kirjoittaja verkossa huomattavasti suuremman yleisön kun tämän maailman esasaariset ikinä. Tai ehkä kyse on preferensseistä: siitä, tekeekö luettu suuremman vaikutuksen kuin nähty ja kuultu.

Punastuttava verkkoidentiteetti

Verkkoidentiteettiajatuksen nuoruudesta kertoo jotain se, ettemme osaa vielä suhtautua luontevasti sen olemassaoloon. Kaikki googlaavaat toisiaan, bloggaavat ja liittävät toisiaan erilaisten verkkoyhteisöjensä jäseniksi, mutta annas olla, kun siitä tulee puhetta verkon ulkopuolella: harvinainen on se, joka ei asiasta hämmenny.

”Joo, mä luen sun blogia.”
”Niin, mä löysinkin jo sun kuvat Flickristä.”
”Etsin tietoa Googlesta ja sun sivut tuli tuloslistalla ekana vastaan.”

Nämä kaikki olen kuullut; nämä kaikki olen sanonut myös itse. Tuloksena paljon punastuneita ihmisiä.

Parin vuoden kuluttua ei tunnu enää missään.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑