Facebook on yksi niistä lukuisista hilavitkuttimista ja yhteisösivustoista, joita olen kiirehtinyt vilkaisemaan heti hajulle päästyäni, havainnut homman syystä tai toisesta toimimattomaksi ja jättänyt sikseen. Ja sitten palannut paljon myöhemmin häntä koipien välissä tai ihan muuten vain tarkistamaan, olisiko aika jo kohtaamiselle kypsä. Nyt se oli.
Muistan alunperin leipääntyneeni Facebookin amerikkalaisuuteen ja etenkin sikäläisen koulumallin hyödyntämiseen, jossa ei suomalaisella peruskoulun käyneellä ollut jalansijaa. LinkedInin toiminnot sen sijaan mahdollistivat mukavasti myös muun kuin amerikkalaisen elämäntavan, joten oli luontevaa ottaa se käyttöön. Ja nyt kun Facebookista hypettävät kaikki vauvasta vaariin, enenevässä määrin myös Suomessa, oli ilo huomata, että siitä on muutamassa vuodessa kehkeytynyt varsin varteenotettava leikkikenttä myös suomalaiseen makuun. Edelleenkin se on college-maailmaan keskittynyt (niiden ympärille rakentuu myös suurin osa Facebookin verkostoista), mutta pari tuhatta omaan profiiliin asennettavaa lisäosaa takaavat sen, että jokaiselle, eurooppalaisellekin, löytyy jotain.
Pitäisi varmaan suhtautua vähän ammattimaisemmin näihin sosiaalisen internetin lapsiin, mutta ainakin vielä haluan säilyttää leikkimielisen uteliaisuuden niiden suhteen. Facebookin ja LinkedInin kaltaisten sivustojen ajatteleminen pelkkänä oman olemisen ja osaamisen markkinointikanavana tuntuu kovin kylmältä ja kyyniseltä ajatukselta. Mutta niinpä vain web2.0:lla sanotaan olevan kylmä sydän:
”What has changed is that these otherwise secluded and organic realms of social interaction are now the focus of obsessive technological innovation and commercial interest. The same technological zeal and business acumen that once was applied to improving the way we buy a book or pay our car tax is now being applied to the way we engage in social and cultural activities with others.
In short, efficiency gains are no longer being sought only in economic realms such as retail or public services, but are now being pursued in parts of our everyday lives where previously they hadnt even been imagined. Web 2.0 promises to offer us ways of improving the processes by which we find new music, new friends, or new civic causes. The hassle of undesirable content or people is easier to cut out. We have become consumers of our own social and cultural lives.”
