Tulipa taannoin asiantuntijaryhmässä puheeksi, että auttaisiko sivustojen saavutettavaksi tekemistä se, jos olisi olemassa jonkinlainen saavutettavuuden sertifikaatti, joka myönnettäisiin tietyt saavutettavuuskriteerit täyttävälle sivustolle. Onhan pelkästään W3C:n kriteereiden tuijottaminen varsin yksisilmäistä puuhaa, eikä standardien noudattaminen takaa saavutettavaa, saati käytettävää sivustoa. Harva yrityskään tuntuu tajuavan saavutettavuuden tuomia bisnesetuja, hakukonelöydettävyydestä nyt puhumattakaan.
Taisimme hymistellä aika yksimielisesti sille, että sellaista sertifikaattia olisi varsin mahdotonta luoda, saati levittää ja hallinnoida, sillä paitsi että sertifikaatin ”omistajan” pitäisi olla riittävän vahva ja vakavasti otettava taho, pitäisi sen saaneita sivustoja myös jotenkin valvoa: saavutettava nyt ei tarkoita saavutettavaa vuoden kuluttua, sillä kehitys kehittyy ja sivustot muuttuvat, elleivät vaivu hibernaatioon. Euroopassa sertifikaatin luonteva ja tarpeeksi vaikutusvaltainen myöntäjä olisi jokin EU:n sisäinen elin, mutta kyllähän sen arvaa, kuinka nopea, selkeä ja ajantasainen sellainen prosessi olisi.
Mutta irlantilaisyritys Segala otti ohjat omiin käsiinsä, ja pisti paremman puutteessa pystyyn oman sertifikaatin – ja pyrkii kovaa vauhtia verkostoitumaan muiden asiantuntijayritysten kanssa. Vahinko vain, että partnerit, päätahosta puhumattakaan, ovat meikäläisestä vinkkelistä varsin tuntemattomia suuruuksia, joiden sana ei paljon paina – semminkin kun Segalan saavutettavuuden arviointiprosessissakin tuntuu olevan porsaanreikiä.
”Segalas scheme uses a combination of automation and human verification, to ensure that websites are accessible. Nine different automated tools are used in the Segala process, and human verfication checks a minimum of 15 key accessibility factors. The problems of a purely automated approach are well-documented, but even the input of humans (for example, to determine whether ALT tags are valid descriptions) has been an issue in some quarters.
Since accessibility is largely about catering to people with physical disadvantages, the likes of the RNIB [Royal National Institute of the Blind] believe that people suffering from disabilities need to be actively involved in determining whether or not a website is actually accessible, rather than one that just ticks all the right boxes.”
Törmättiin siis heti ongelmaan: onko arvioinnissa edes mukana ”riittävän oikeita” tahoja? Voiko mikä tahansa kaupallinen, saavutettavuusbisnestä pyörittävä yritys ryhtyä alan guruksi jakamaan erilaisia diplomeja? Onko samalla vaarassa koko saavutettavuuden konsepti – mikä on lopulta oikeaa saavutettavuutta?
Nykyinenkään systeemi ei toimi, se on selvä. Se, että alan toimijat yhdistävät voimansa on ilman muuta kannatettava ajatus, mutta voiko saavutettavuutta loppujen lopuksi taata millään sertifikaatilla, on kokonaan toinen juttu.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Kaikkea ne keksivät. 