Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Saavutettavuus (Page 52 of 61)

Periaatteet lausuntokierrokselle

Uudistettua julkishallinnon verkkosivujen suunnitteluohjetta (pdf) esiteltiin seminaarissa viime viikolla, ja nyt on vuorossa lausuntokierros ehdotuksesta. Suosituksissa on mm. ohjeistusta käytettävyyden menetelmistä ja niiden ostamisesta, sekä tietoa julkisista verkkopalveluista ja lainsäädännöstä. Mutta kuinka mahtaa käydä tämän suosituksen:

”Käytettävyyteen ja saavutettavuuteen liittyviä ohjeita ja standardeja tulee noudattaa. Saavutettavan verkkopalvelun tulisi toteuttaa vähintään verkkosisällön saavutettavuuden A-taso W3C:n Web-sisällön saavutettavuusohjeen tarkistuslistan mukaisesti.”

Lisätietoa JHS-suosituksista ja siitä, mihin uudistuksella pyritään löytyy seminaarimateriaaleista. Vastausaikaa on kuun loppuun saakka.

Haasteita kerrakseen

Joskunkin linkittämä The Accessibility Challenge -juttu on surullisen tutun kuuloinen tarina siitä, miten hyvät aikomukset jäävät arkipäivän jalkoihin – must-luettavaa kaikille sisällöntuottajille ja lohdutusta järjestelmien rakentajille: ”When we work with clients, nobody questions the goal of accessibility. Quite the opposite. But businesses and government agencies do not have unlimited resources, and they don’t always have technically-oriented staff. I realize there are many individuals pushing for improved user agents and technology; until someone can copy and paste clean HTML from Word or convert to a well-formatted (even if structurally incorrect) PDF file, websites will be littered with the ghosts of well-intentioned content authors who had to balance the ’shoulds’ with reality.”

Saavutettavuuden ylläpitäminen verkkosivuilla ei ole ihan helppoa ja vaivatonta nykyisillä työvälineillä, eikä etenkään silloin, jos osaamista puuttuu. Mutta mielestäni osaamattomuuden taakse ei silti pidä piiloutua: kuka nykyisistä verkkosivujen sisältöjen tuottajista olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut kliksuttelevansa julkaisujärjestelmien painikkeita jokapäiväisessä työssään?

Kenties jonkun ihanteena on päivästä toiseen muuttumattomana säilyvä leipätyö, jonka osaa vaikka silmät ummessa takaperin, mutta aika epärealistiselta kuulostaa, että kukaan varsinkaan tietokoneiden kanssa millään tasolla tekemisissä oleva voisi tuudittautua siihen, että no nyt on tullut opittua kaikki. Aina on lisää opittavaa: saavutettavan verkkosisällön tuottamisen periaatteet ovat vain yksi osa kokonaisuudesta. Kyllä se tekniikkakin ennen pitkää ehtii kyytiin mukaan – lainsäädännön kiristyessä sen on pakko. Ja vaikkei heti osaisikaan tehdä sivuista saavutettavia kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, niin kyllä vähänkin on parempi kuin ei mitään.

Lisäys: Tuoreena uunista näpsäkäs työkalu avuksi väriyhdistelmien kontrastin määrittelyyn: Colour Contrast Analyser 0.9.

Mielikuvituksen puutetta

Miksi visuaalisesti komeita sivustoja harvemmin kiitellään niiden saavutettavuudesta? Ja miksi saavutettavuus ja käytettävyys ovat usein synonyymejä tylsälle? Vaikka sekä saavutettavuudessa että web designissa on loppujen lopuksi kyse paremman käyttäjäkokemuksen aikaansaamisesta sille, joka verkkosivuja sattuu tuijottamaan, ei silti osata leikkiä yhdessä.

Web Accessibility and Design: A Failure of the Imagination -artikkelissa haetaan yhteisymmärrystä web designin ja saavutettavuusperiaatteiden toteuttamisen välille. Artikkelin mukaan saavuttavuusnäkökulmien sivuuttamisessa on kyse on enemmänkin mielikuvituksen puutteesta: ”Designers do not emulate designs because they are accessible, they emulate sites that they admire or that inspire them. It is only by reaching the hearts and minds of the very designers who create websites that accessibility will truly become mainstream in its practice. Designers need to bring their considerable creative powers to bear on the specific challenges of accessibility. The accessibility community needs to value that power of design and to cultivate a culture of innovation and creativity in accessible design.”

Jotta muutosta parempaan suuntaan tapahtuisi, pitäisi tekijöiden osaamista parantaa ja tietoisuutta lisätä, mutta asenteiden tasolla saavutettavuuden huomioimisen tärkeyttä on vaikeampaa sisäistää. Ehkä tässä kohdassa tepsii se, mikä muutosvastarinnassa yleensäkin: hyvät esimerkit. Perussäännöt haltuun ja lisää CSS Zen Gardenin kaltaisia kokoelmia kauniista, standardeja noudattavista sivustoista – ainakin sillä pääsisi alkuun. Kukahan perustaisi Suomeen vastaavan? Ja milloin meillä aletaan toden teolla, suureen ääneen arvostaa niitä tekijöitä, joilta homma hoituu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan?

[Lähde: Dey Alexander]

Useamman ulottuville

Saavutettavuudesta ja esteettömistä web-sivuista puhuttaessa huomion keskipisteenä ovat usein näkövammaiset, mutta itse asiassa erilaiset kognitiivisista vammoista ja oppimisvaikeuksista kärsivät ovat vielä suurempi ryhmä. Developing sites for users with Cognitive disabilities and learning difficulties -artikkelista ei löydy vastauksia kaikkiin niihin ongelmiin, joita nämä ryhmät joutuvat verkossa liikkuessaan kokemaan, mutta kuitenkin kosolti vinkkejä kaikille niille, jotka haluavat tehdä sivuistaan saavutettavia suuremmalle kävijäjoukolle. Ja jälleen kerran: näillä ohjeilla toteutetuilla sivuilla surffailu on mukavampaa kaikille.

Markkinoiden saavutettavin selain

Opera jatkaa arvokasta työtään internetin saattamiseksi mahdollisimman monen ulottuville, kun tulevaa selainversiota voi mm. ohjata äänen avulla. Suotta eivät selaimen keksijät sano BBC:n uutisessa sitä markkinoiden saavutettavimmaksi selaimeksi. Kymmenkertaisen tekstisuurennuksen mahdollistava Opera ei kuitenkaan hyödytä vain näkövammaisia, vaan sen ominaisuuksissa on myös mobiililaitteiden käyttäjille käteviä ominaisuuksia: sivujen mukauttaminen näytön kokoon poistaa sivuttaisen vierittämisen kokonaan. ”Our mission was always to provide the best internet experience for everyone”, sanoo Operan edustaja. Kerrankin missio, joka ei ole jäänyt pelkiksi korulauseiksi!

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑