Kategoria: Saavutettavuus (Page 30 of 61)

Mainitsin taannoin Turun kaupungin julkaisemasta esteettömyysportaalista, ja peräänkuulutin kommenttiosastolla myös Helsingille vastaavaa. No, kävi ilmi, että toki myös Helsingillä on oma esteettömyyssivustonsa, Esteetön Helsinki, joka on valmistunut jo vuosituhannen vaihteessa. Toteutus on huomattavasti turkulaista simppelimpi, ja sivuilta löytyi myös se tieto, jota itse olen monesti kaivannut, nimittäin kartta keskustan maanalaisista jalankulkuyhteyksistä. Mutta niin kuin lisätietosivullakin on todettu, tieto vanhenee nopeasti.

Lisää aiheesta:
Helsinki kaikille -projekti
Esteetöntä matkailua Suomessa

Erillisen tekstiversion luomisella verkkosivustosta voi olla hyvät tarkoitusperät, mutta käytännön toteutus karahtaa usein kiveen. Monesti tekstiversiota ei edes löydä, ja vielä useammin sen sisältö on karsittu malli alkuperäisestä. Viimeistään silloin hiipii mieleen, että onkohan tekijän ennakko-oletus ollut se, että se, joka tekstiversiota tarvitsee, ei pahemmin jaksa pitkiä jaarituksia lukea. No huh.

Tekstiversioiden (tahattomasti?) aikaansaama käyttäjien eriarvoisuus onkin mielenkiintoinen pointti, jota käsitellään tarkemmin artikkelissa Two sites aren’t more accessible than one. Erittäin hyvä kysymys on mm. se, kuinka ”vammainen” käyttäjän on oltava, että hänen oletetaan käyttävän sivuston tekstiversiota. Minäkin käytän niitä usein yksinomaan siksi, että en jaksa tihrustaa sisältöä vilkkuvien mainoksien ja muun epäolennaisen sälän joukosta. Muistan, kuinka esim. Nelonen aikanaan uudisti sivujaan ja tarjosi sinällään varsin toimivan ”tekstiversion”, joka sittemmin on kadonnut. Kyllä siinä kuviakin taisi olla, mutta toteutus oli mukavan kevyt ja helppo käyttää.

Muitakin ongelmia kahdessa erillisessä versiossa on: ”That usually means different URIs for different users; content that doesn’t refresh at the same time, if at all; and the risk of creating barriers to content that users otherwise could access, based solely on the prejudice of the content producer. It’s worse than merely being inaccessible. It’s a cop-out. And instead of welcoming users regardless of their abilities, it pushes them off into a drab, featureless user ghetto.” Kirjoittajan tavoin minäkin arvostan enemmän niitä, jotka edes yrittävät tehdä yhdestä sivustosta saavutettavan sen sijaan, että sivuutetaan koko juttu tai tehdään sivuista kehno kopio.

Havahduin varsin myöhäisessä vaiheessa RSS-syötteiden seuraamisen hienouteen (late adopter, m.o.t.), mutta nyt kun Bloglinesin listoilla majailee 166 syötteiden avulla seurattavaa blogia ja uutispalvelua, en vaihtaisi sitä enää pois. Sijalle onkin astunut pelko siitä, että entä jos ne katoavat? Kuulemani mukaan pelko ei ole ihan aiheeton, ja kyllähän Bloglinesiakin huolletaan tämän tästä. Vain pari päivää sitten tilini todellakin oli tyhjentynyt, mutta ennen kuin pelihousuni olivat täysin riekaleina, asia korjaantui. Sitä ennen pääsinkin ihailemaan Bloglinesin söpöä huoltajasetää.

Mutta jos ei syötteiden seuraamisen aloittaminen ollut helppoa minulle, niin on toki olemassa käyttäjäryhmiä, joille se on monin verroin vaikeampaa. Kuluneella viikolla AFB julkisti tekemänsä tutkimuksen siitä, kuinka syötteiden seuraaminen sujuu heikkönäköisiltä käyttäjiltä: Reading and Subscribing to Blogs Through RSS: How accessible is this world to people with vision loss?

Vaikka RSS-lukijaohjelmien käyttäminen ruudunlukijoiden avulla onkin suurelta osin vähintäänkin hankalaa, sai viiden arvioidun ohjelman joukossa ollut Bloglines jonkinlaisen synninpäästön. Muilla ei mennyt ihan niin hyvin, sillä ongelmia ilmeni aina käyttäjätilin luomisesta syötteiden lisäämiseen ja ohjelmassa navigoimiseen saakka: ”There is a lack of comprehensive how-to information aimed at novice bloggers and most tutorials assume users are able to access and see the instructional diagrams, applications, and web pages. RSS readers are often difficult to work with. Some of the more serious problems included inaccessible installation procedures, menu bars that were difficult to navigate, and the inability to view the list of a user’s own subscriptions. On almost all the sites, evaluators found improperly labeled links, radio buttons, and edit fields; inaccessible combo-boxes; automatically scrolling lists of links; or a non-intuitive interface. All of these things make it difficult for screen reader users to navigate a web site.”

Edellä kuvatut kohdat, etenkin puutteellinen ohjeistus, ovat ongelmallisia näkevillekin, etenkin jos käyttökokemusta on verrattain vähän. Lomakkeiden ym. korjaaminen kaikille saavutettavaksi on lähinnä teknistä tietämystä ja etenkin viitseliäisyyttä vaativa seikka, jolla kuitenkin saa helposti paljon parannuksia aikaan.

Mutta mikä etenkin pisti raportista silmään ja huvitti, oli se, kuinka blogien lukemisessa on jo olemassa myös vanhanaikainen tapa: ”Though you can still read blogs the old-fashioned way – by typing in a URL and browsing through the content – most avid blog readers subscribe to their favorite blogs via RSS (Really Simple Syndication), which delivers new content to their computers in real time.” Jos siis uuzmediahypetyksen aikaan sanottiin kolmen kuukauden vastaavan normaalielämän vuotta, niin minkähänlainen mahtaa olla ajanlasku blogeissa?

Andy Budd kirjoittaa teknologian hyväksymisen 6-portaisesta asteikosta, ja minä myöhäisenä ja usein vastahankaisena uusien keksintöjen käyttöönottajana löydän vaiheista kosolti itseäni. Vaiheita tosin on vähän liian monta, kun omalla kohdallani siirtymä totaalisesta tietämättömydestä puolestapuhujaksi tuntuu käyvän paljon suorempaa reittiä. Useimmiten onnistun ummistamaan silmäni tosiasioilta hyvinkin pitkään, kunnes jokin sattumus tai vaikutusvaltainen taho saa silmäni (ja kukkaroni) aukeamaan ja takin kääntymään. Kantapään kautta, siis.

Ei kannata sivuuttaa myöskään jutussa mainittua saavutettavuuden viittä porrasta (alkuperäinen lähde):

”You would start off with denial, claiming that accessibility wasn’t an issue that you needed to be aware of. You would then move into anger, being annoyed that you were forced to do something you didn’t want to do. You would then start bargaining; ’how about if I only reach single-A conformance?’. You would next hit depression, being frustrated about how difficult things were. And lastly, you would come to acceptance making accessibility part of your every day life.”

Mutta kuinkahan moni todellisuudessa pääsee viitosvaiheeseen saakka?