Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Musiikilliset (Page 19 of 34)

Kännykkä tappoi teini-iän maamerkin

No jo nyt on aikoihin eletty, kun nuoruusvuosieni suosikkilehti Smash Hits joutaa manan majoille nuorison siirryttyä kuluttamaan mobiilisisältöjä vanhojen kunnon viihdelehtien sijasta: Emap to close Smash Hits magazine after 28 years. ”Publishers blame a variety of factors for the desertion of readers, including more diverse tastes in music and fewer exciting stars, and more competition for pocket money as teens turn their mobile phones for entertainment.”

Smash Hits kuuluu olennaisesti siihen osaan nuoruuttani, jolloin tuijotettiin Pat Sharpia Sky Channelilta ja Nino Firettoa Super Channelin Music Boxissa, kuunneltiin Pet Shop Boysien West End Girlsiä ja treenattiin saksantaitoja Bravon parissa. Siinä oli aina hienoimmat julisteet ja viimeisimpien hittibiisien sanat. Yhteen aikaan se tuli jopa tilattuna kotiin. Hiljaisen hetken paikka.

Elämän sain soimaan

Musiikillisia hajahuomioita kuluneen viikonlopun ajalta:

Uusi Rumba-lehti hehkuttaa Lapkon uusine levyineen olevan ”indiehevin ytimessä”, mutta minun korviini bändi kuulostaa aina vain Placebolta. Ja sehän ei ole heviä nähnytkään. Onkohan Rumban toimituksessa kuunneltu samaa levyä?

YLE jatkaa tänään mainioiden live-taltiointien esityksiä tuomalla ruutuun Provinssirockia vuosilta 86-88. Ohjelmassa on ainakin Sielun Veljet, Peer Günt, Iggy Pop ja Red Hot Chili Peppers! Huutomerkki sallittakoon, sillä Sielun Veljien näkeminen livenä on Tapaus, joka omissa keikkakokemuksissani peittoaa myös Red Hot Chili Peppersin.

Vietin pakkaspäivää katselemalla Madonnan viime vuonna valmistuneen dokumentin I’m Going to Tell You a Secret, joka iski melkein yhtä lujaa kuin viisitoista vuotta sitten ilmestynyt Truth or Dare. Olenkin muuten sujuvasti valehdellut kaikissa niissä kyselyissä, joissa on penätty useimmin näkemääni elokuvaa: se on nimittäin juuri tuo dokumentti, jonka ennätin katsoa takuuvarmasti yli 20 kertaa, kunnes lainasin nauhan tuttavalle, joka nauhoitti epähuomiossa sen päälle pari osaa saksalaista poliisisarjaa. Silloin ei naurattanut. No, kuitenkin. Useimmiten bändien live-esiintymisten ja dokumenttien katselu on perin puisevaa puuhaa (poikkeuksena myös Robbie Williams), mutta Madonnaan en ole kyllästynyt koskaan. Lisäyksenä outouksien listaan vielä se, että vaikka tosielämässä kyynelehdin varsin harvoin, niin television ääressä padot avautuvat. Niin nytkin. Ja että jos yksi ihminen pitäisi mainita, jota ihailen, niin se olisi sitten varmaan rouva Ritchie.

Lumottu

Tiedättekö sen tunteen, kun musiikki on niin hyvää, että tuntuu siltä että järki lähtee ja sukat pyörivät jaloissa? Vähän niin kuin siinä tv-mainoksessa, jossa lastaan nukuttava isä ryntää ulos huutamaan syömänsä jogurtin ihanuutta, ettei herättäisi nukkuvaa lasta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvemmin saa tällaista kokea, mutta sitten kun kaikki osat loksahtavat paikoilleen, on riemu sitäkin suurempi.

Tämän avautumisen sai aikaan System Of A Downin tuplapaketti Mezmerize ja Hypnotize. Ilotulitus korvissani. Ah.

Perjantai-illan huumaa

Jossain kommenttiosastolla viikonloppusuunnitelmiani erehdyttiin pitämään surrealistisina, mutta ehei, totta joka sana! Ai ettekö usko? Tässä todisteet:

Jari S.

Saattaa kestää jonkin aikaa, ennen kuin saan tuuletettua parfyyminkatkun vaatteistani. Ja joku saisi järjestää hiukan iäkkäämmille naishenkilöille ekskursion rock-keikalle oikeaoppista vessakäyttäytymistä opettelemaan: kun jonoa on kymmeniä metrejä ja tilat ahtaat, niin silloin ei jäädä peilin eteen, saati koppiin, puunaamaan ja hiuslakkaa suihkimaan!

gone mad
Vieressä seisova henkilö on syytön tapahtuneeseen.

Elämää suurempi

Siis ei hyvää päivää: asiaohjelmana pitämässäni Voimalassa (TV1) puidaan parhaillaan asiantuntijaraadin voimin taannoista Tarja Turusen erottamista Nightwishista: ”Nightwishin opetus. Miten kohdata menestys, intohimot ja raaka duuni työyhteisössä? Rock-maailman lainalaisuuksista puhuvat Maarit Hurmerinta, Sipe Santapukki, Juhani Merimaa, tutkimusjohtaja Pauli Juuti ja toimittaja Pasi Kostiainen.” Parhaillaan Juuti on sitä mieltä, että Holopaisen pitäisi työstää feminiinistä puolta itsessään, että solmut aukeaisivat ja maahan palaisi rauha. Eiköhän tästä vielä joku väitöskirjankin tekaise. Jep jep.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑