Vasta eilisiltana Ateneum-salissa istuessani tajusin kirkkaasti sen, kuinka suuri osa elävän musiikin kuuntelemisen nautinnosta valuu harakoille väistellessä ihmisiä täysien tuoppien kanssa, köhiessä tupakansavussa, yrittäessä pysytellä hereillä ja nähdä lavalle sekä ylipäätään yrittäessä selviytyä keikasta ehjin nahoin. Ja kuinka vähän siinä samalla pysty keskittymään itse musiikkiin, joka ainakin minulle on se suurin syy raahautua ihmisten ilmoille; tässä iässä kun en enää rakasta sitä survival-fiilistä, joka varmasti monelle on olennainen osa rokkikeikkoja. Mutta rockista voi nauttia muutenkin, m.o.t.
Siispä suuri kiitos Laura Sippolalle, joka on ottanut järjestääkseen koko joukon näitä oikeasti musiikkiin, ja siinä sivussa hiukan erilaiseen hauskanpitoon, keskittyneitä keikkoja Lauluntekijä-sarjassaan. ”Mieleeni rakentui suhteellisen nopeasti kuva akustisen lauluntekijämusiikin konserttisarjasta, joka toisi yleisön eteen laulaja-laulunkirjoittajia riisuttuina, suoraan ytimestä,” Laura kertoo sarjan syntyvaiheista. ”Lauluntekijä säveltää ja sanoittaa musiikkinsa, soittaa ja laulaa sekä esittää kappaleen, tehden näin persoonansa osaksi musiikkikappaletta. Syksyn lauluntekijä-sarjassa estradilla ovat Laulut ja Tekijänsä.”
Ja näin todella oli. Vaikka eilen pääosaa esitti Tuure Kilpeläinen, jonka suhteen olen tainnut heittää objektiivisuuteni romukoppaan jo ajat sitten, niin vähintään yhtä suuressa osassa oli kappaleita säestänyt illan emäntä. Väittäisin, ettei vastaavanlaista välitöntä, viehättävän pienimuotoista ja välillä kompastelevaakin tunnelmaa pystyisi luomaan ihan kuka tahansa niin, että joka iikka poistui konsertista leveä hymy huulillaan. Lisää tätä, ja paljon!
