Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu kännykään tuovan käyttäjileen turvallisuuden tunnetta. Tämä pätee etenkin naisiin, jotka haluavat pitää ei-toivotut lähestymisyritykset poissa, olipa kyseessä sitten pimeä puistotie tai ravintolan pöytä. Ihan järkeenkäypää. Mutta en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun toisia ihmisiä aletaan pelätä niin paljon, että kaikki kommunikointi halutaan siirtää mobiilivälitteiseksi, niin kuin Why tlk whn u cn txt? -artikkeli antaa ymmärtää. Viimeisin löydös on se, että parikymppisten mielestä sähköisen välineen avulla kommunikoidessa voi antaa itsestään paljon todellisemman kuvan kuin naamatusten.
”’I think they’re composing an identity that they’re comfortable presenting to other people’, English-Lueck [tutkimuksessa mukana ollut antropologian professori] said. ’You are in more control when you’re doing the texting and instant messaging than when you’re in a group of people talking at once, with confusing messages that you have to unravel. In a group you’re not present ing the real you, you’re just reacting.'”
Välineen luoma kontrollin tunne on mennyt niin pitkälle, että sosiaalista kanssakäymistä yritetään välttää viimeiseen saakka, ja sitä jopa pelätään niin, että ammattiauttajat ovat saaneet uusia asiakkaita. Kaikkein hurjinta on kuulla sellaisista työntekijöistä, jotka eivät enää pysty juttelemaan kollegoilleen muuten kuin sähköisesti.
Okei, minäkään en pidä puhelimessa puhumisesta, ja sähköpostien ja tekstiviestien naputtelu on yleisin tapani kommunikoida. Ajoittaisesta erakkoutumistaipumuksestani huolimatta viimeaikaiset kokemukseni ovat olleet hyviä muistuttajia siitä, miksi on syytä olla tarkkana siitä, että kaikki yhteinen tekeminen ei luisu verkkoon. Juttuhan on nimittäin niin, että silloin kun yhteistyö ryhmässä, elävänä, toisten ihmisten kanssa toimii, sitä ei voita mikään. Ihmiset ovat tämän ammatin suola, sillä ihmisille tässä töitäkin tehdään.
