Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Meemit ja testit (Page 63 of 88)

Leffanelonen

Perjantain kunniaksi ollaan elokuvatunnelmissa. Ilmanko päässä on soinut koko päivän She’s Like The Wind… [via]

Teema: Elokuvat

1. Mikä on suhteesti elokuviin? Oletko ollenkaan kiinnostunut vai ovatko elokuvat elämäsi suurin intohimo?
En suhtaudu elokuviin mitenkään äärimmäisesti. Elokuvat ovat mukavaa ajanvietettä, mutta nykyisin olen todella laiska lähtemään leffaan. Kotiin en kanna vuokraleffoja kuin äärimmäisen harvoin, ja silloin on jo kyseessä poikkeustapaus. Tv:stä nauhoitetutkin tahtovat jäädä pölyttymään hyllyyn. Mutta yksi preferenssi elokuvien suhteen on: päivänäytökset. Taivaan mannaa.

2. Mikä on paras näkemäsi elokuva?
Riippuu. Monta hyvää, en osaa sanoa parasta. Magnolia ainakin jäi pitkäksi aikaa mieleen.

3. Minkä elokuvan ajattelit katsoa seuraavaksi? Miksi valitset juuri sen?
Näkemättä ovat sekä Lost In Translation että Sideways, ne molemmat haluaisin nähdä. Juu, tiedossa on siis se pakollinen kerran vuodessa tapahtuva visiitti videovuokraamoon.

4. Minkä kirjan haluaisit nähdä elokuvana?
Huh, en mitään! Tai sitten jonkin sellaisen, jota en ole lukenut. Mutta Da Vinci -koodi ei silti kiinnosta pätkääkään.

Edellisessä elämässä

Aamutuimaan entuudestaan tuntemattomissa blogeissa seikkaillessa tuli vastaan testi (yllätys yllätys!), joka on kiinnostava muutenkin kuin vain höpsönä nettitestinä. Sielunvaellus, inkarnaatiot, hmm, ne ajatukset ovat aina viehättäneet tätä liberaalia evankelisluterilaista.

Past Life Analysis
Your past life analysis:

I don’t know how you feel about it, but you were female in your last earthly incarnation.

You were born somewhere in the territory of modern Central India around the year 850.
Your profession was that of a map maker, astrologer, astronomer.

Your brief psychological profile in your past life:
Timid, constrained, quiet person. You had creative talents, which waited until this life to be liberated. Sometimes your environment considered you strange.

The lesson that your last past life brought to your present incarnation:
Your main task is to make the world more beautiful. Physical and spiritual deserts are just waiting for your touch. Keep smiling! Do you remember now?

[via]

Äiti mielessä

Suomalainen äitienpäivä meni jo, mutta perjantainelosessa sitä kuitenkin käsitellään. No, äitejä kannattaa muistaa muutenkin kuin yhtenä päivänä vuodessa. [via]

Teema: Äitienpäivä

1. Vietättekö äitienpäivää perheessänne?
Vietämme – tosin se tapahtuu sattuneesta syystä etänä, kun lapsi seilaa maailmalla ja äiti kaukana Karjalassa.

2. Mikä on vinkkisi hyväksi äitienpäivälahjaksi?
Kannattaa kuulostella äitiä pitkin vuotta ja antaa lahjaksi jotain, joka tuntuu tilanteeseen ja hetkeen sopivalta. Joskus mikä tahansa muistaminen riittää. Paitulit ja kodinkoneet voi jättää laskuista pois. (Hui olkoon!)

3. Mikä äitienpäivässä on tärkeintä?
Ajatus.

4. Pitäisikö meidän viettää jotain muutakin ”päivää”?
Eikös tässä pitkin vuotta vietetä vaikka mitä ”päiviä”? Hevirokin päivä voisi olla aika jees. Aijai, mitä kaikkea sen ympärille voisikaan kehitellä…

We are the robots

Parin viime päivän ankaran raportointirypistyksen jälkeen tämän tuloksen allekirjoittaminen ei kirvele ihan niin paljon kuin voisi ennalta luulla…


Robot
You are 71% Rational, 0% Extroverted, 14% Brutal, and 28% Arrogant.

You are the Robot! You are characterized by your rationality. In fact, this is really ALL you are characterized by. Like a cold, heartless machine, you are so logical and unemotional that you scarcely seem human. For instance, you are very humble and don’t bother thinking of your own interests, you are very gentle and lack emotion, and you are also very introverted and introspective. You may have noticed that these traits are just as applicable to your laptop as they are to a human being. In short, your personality defect is that you don’t really HAVE a personality. You are one of those annoying, super-logical people that never gets upset or flustered. Unless, of course, you short circuit.

To put it less negatively:
1. You are more RATIONAL than intuitive.
2. You are more INTROVERTED than extroverted.
3. You are more GENTLE than brutal.
4. You are more HUMBLE than arrogant.

Link: The Personality Defect Test written by saint_gasoline on Ok Cupid

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑