Kategoria: Käytettävyys (Page 8 of 162)

Onpas täällä blogissa ollut hiljaista, ja entistäkin hiljaisempaa, kun lakkasin julkaisemasta päivittäisiä herkkuja (ne ovat edelleen deliciouksessa vapaasti kaikkien nähtävillä, ja otsikkotasolla myös tuossa sivupalkissa). Sanottavaakin olisi varmasti ollut, mutta silloin kun elämässä on tuhat ja yksi asiaa meneillään, jää blogi väistämättä jalkoihin. Minusta se on ihan hyvä tärkeysjärjestys asioille.

Eilisiltana asiaa pohdiskellessani huomasin, että blogiin kirjoittamisesta on jossain vaiheessa kadonnut liki kaikki vaivattomuus ja helppous. Olen pitänyt ohjenuoranani sitä, etten kirjoita työasioista, mikä käytännössä tarkoittaa melkoista tasapainottelua silloin, kun kuitenkin kirjoitan käytettävyydestä – eli siitä, mitä työkseni teen. Monesti töistä kirjoittaminen sitä paitsi olisi mahdotontakin salaisten projektien, asiakkaiden ja ties minkä johdosta. Ja samalla kuitenkin tuntuu, että se, mitä itse haluaisin lukea, olisi juuri jotakin konkreettista; jotain, missä puhutaan asioista oikeilla nimillä.

Kateellisena lueskelen ulkomaisten alan gurujen blogeja. Siellä kyllä kuvataan asiakkaita ja projekteja hyvinkin yksityiskohtaisesti, käytetyistä tutkimus- ja suunnittelumenetelmistä puhumattakaan. Kuinka ne saavat sen tehdä? Samaa läpinäkyvyyttä kaipaan minäkin, mutta ihan liian usein huomaan ajattelevani, että asioista on mahdotonta kirjoittaa ilman, että rikkoo jotakin sopimusta tai pykälää. Suomi on avoimuuteen kai liian pieni maa.

Sen olen huomannut, että käytettävyys on monesti aika pienistä asioista kiinni. Aina ei tarvita suurta käytettävyystestausruljanssia, supervarusteltuja testilaboratorioita eikä loputonta iteraatiota. Käytettävyys ei varsinkaan elä omassa maailmassaan, muusta prosessista irrallaan. Prosessin se silti tarvitsee, sekä sitoutumista, ja jonkun sitä johtamaan. Jos näistä kolmesta jokin puuttuu, tai pahimmassa tapauksessa kaikki, on käytettävyysammattilainen aika yksin.

Pitäisiköhän kirjoittaa kirja siitä, kuinka käytettävyysihminen tosielämässä selviää? Taidan siitä jo jonkin verran tietää. Sitä ei koulussa opi.

Designing Web Interfaces on kirja, jolla on blogi, ja vielä Flickr-tunnuskin. Mikrobloggaakohan se myös?

Ei sillä, kirja vaikuttaa hyvältä. Mutta kuka muistaa kirjojen saitit vielä vuoden kuluttua julkaisusta?

(Kansikuva: O’Reilly)

Joku muinainen oppiäitini sanoi, että paras käyttöliittymä on läpinäkyvä. Siis sellainen, johon ei kiinnitä mitään huomiota, vaan joka ajaa asiansa ja palvelee omassa tarkoituksessaan juuri niin kuin pitääkin. Kehnoihin käyttöliittymiin tulee kiinnitettyä moninkertaisesti enemmän huomiota kuin niihin maan hiljaisiin, jotka toimivat niin hyvin, ettei niitä edes huomaa. (Sittemmin kaiken on pitänyt olla vähintäänkin wow tullakseen noteeratuksi, mutta se on eri juttu.)

Vähän ennen joulua ennätin Ordning&Redaan, ruotsalaislähtöiseen, Suomessa vielä pieneen paperikauppaketjuun, jonka soma liike sijaitsee Helsingissä Kluuvin kauppakeskuksessa, ja joka on kyllä kovastikin wow ainakin minun mielestäni. Sieltä löysin tarve-esineen, jota en edes koskaan ollut hoksannut tarvitsevani, ja nyt en enää osaisi olla ilman sitä. Se on tuossa kuvassa: kynäpidike.

Jos olet samanlainen keskiverto mustekynänkäyttäjä kuin minä, niin katkaiset kynistä niiden omat pidikkeet noin kahden viikon sisällä käyttöönotosta, mikä sen jälkeen vaikeuttaa huomattavasti kynän mukana pitämistä. Yleensä kynä onkin sitten jossain taskunpohjalla, hukassa tai matkalle tipahtanut. Vaan eipä ole enää! Nyt se on siististi ja kätevästi omassa pidikkeessään, ja pidike on kiinni lehtiön kannessa. Toimii.

Näemmä pidikkeitä on ilmestynyt jo naapureidenkin lehtiöiden kansiin. Ei kovin wow, mutta yksinkertaisuudessaan yliveto ratkaisu.

”The current project I’m working on is like the war in Iraq. They quickly attack, you declare victory, and then you have to spend a lot of time to achieve something meaningful.”

Sitaatti on erään ketterien menetelmien pariin joutuneen käytettävyyssuunnittelijan suusta, ja löytyy myös allaolevasta esityksestä. Siitä löytyy myös malli, jossa vesiputousmalli ja ketterät menetelmät yhdistetään, sekä ”human-centered agile” -malli, ihmiskeskeinen tapa toteuttaa ketteriä menetelmiä. Sellaiseen minäkin saattaisin uskoa.

Ketterät menetelmät tuntuvat muutenkin tuovan muurahaisia suunnittelijoiden pöksyihin. Aiheesta on aktivoitunut myös A List Apart varsin hampaattoman Getting Real About Agile Design -artikkelin verran, jonka parasta antia on sen lopussa oleva linkkilista, josta oheinen esityskin löytyi.