Kategoria: Käytettävyys (Page 67 of 162)

Aina toisinaan työläinen on pakotettu istahtamaan taksin takapenkille; joskus sinne lankeaa jopa hemmotellakseen itseään. Viime aikoihin saakka taksikyyti onkin kuulunut niihin elämän pieniin ylellisyyksiin, joita tulee nauttia harvoin, mutta silloin täysin siemauksin. Auto kulkee, maisemat muuttuvat, itse voi istua kaikessa rauhassa, puhumatta, häiriöittä, jos siltä tuntuu. Arjen pieni keidas.

Kunnes kuvioihin tulivat navigaattorit. Yhtäkkiä taksikyydeistä onkin tullut hengenvaarallista huvia, kun kuskit räpläävät navigointilaitteitaan täydessä vauhdissa, aniharvoin kertalaakista oikeaan osuen. Silloin tulee ikävä niitä, jotka ”vain” puhuvat ajaessaan kännykkään; niillä sentään on useimmiten katse tiessä. Kerran olen väistänyt liikennemerkin pelkällä tuurilla, kerran välttynyt peräänajolta, kerran suistumasta sillalta. Kaikki silloin, kun navigaattori on vienyt sen huomion, joka muuten kuuluisi liikenteelle.

Miksi näin? Koska ne penteleet ovat vaikeita käyttää! Syytä on varmasti ollut myös kuskeissa, jotka kenties ovat yliarvioineet kykynsä käyttää laitetta auton ollessa liikkeellä: ”harjoituksen puutetta”- ja ”tää tuli mulle vasta eilen” mutinoitakin olen kuullut. Ne eivät silti ole syy saattaa vaaraan paitsi kyydissä olevaa matkustajaa, myös muuta liikennettä. En tiedä ovatko laitteet pakollisia Suomessa, mutta ainakin Lontoossa niiden käyttöön suhtaudutaan nihkeästi, eikä vähiten siksi, että laitteiden käytettävyys on mitä on:

”I expect lots of drivers would accept satnavs in their cabs if the machines were really easy to use – but to be honest if you have been cabbing for a few years you are not really thinking about what route to take, it’s more like second nature.”

Käytettävyys voi tosiaankin olla joskus elämän ja kuoleman kysymys. [via]

Aamu-uutisista sattui korvaan juttu väitöstutkimuksesta, jossa perehdyttiin siihen, kuinka säädettävät kalusteet vaikuttavat tuki- ja liikuntaelimistön terveyteen lukiolaisilla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lukiolaisten työpöytien ja satulamallisten tuolien pitkäaikaista vaikutusta istuma- ja seisomaryhtiin, lihasjännitykseen sekä niska-hartiaseudun ja selän kipuihin ja päänsärkyihin. Lukiolaisia tutkittiin paitsi siksi, että nuorten selkäkivut ovat viime vuosina yleistyneet rajusti, myös siksi, että nuoruudessa alkanut kipuilu yleensä jatkuu ja pahenee ikääntymisen myötä.

Tulokset olivat lupaavia: kivut vähenivät, ja säädettävät kalusteet voivat vähentää näitä oireita. Nuorten työskentelyergonomiaa tulisi parantaa ryhtivikojen, lihasjännityksen ja kipujen ehkäisemiseksi, tutkija toteaa, mutta kuinka usein näin tehdään? Kaikesta säästävissä kouluissa ergonomia ei takuulla ole se ensimmäinen ajatus, eikä toinenkaan. Ja sitten artisti maksaa.

Samoilla linjoilla ollaan työelämässäkin, vaikka sijoitus ergonomiaan on sijoitus terveisiin työntekijöihin, ja maksaa itsensä varsin nopeasti takaisin vähentyneinä poissaoloina ja yleisenä työmukavuuden lisääntymisenä, joka puolestaan voi vaikuttaa työilmapiiriin vain positiivisesti. Säädettävät kalusteet ovat toimistotyöntekijälle ihan minimivaatimus, jonka sivuuttaminen voi käydä kalliiksi. Omasta ergonomista on ollut pakko ryhtyä välittämään, kun työnkuva on jämähtänyt tietokoneen ääreen, eikä fysiikkaa ole sellaiseen rakennettu.

Kokeilin tänään toistamiseen HÅG Capiscoa (kuvassa), joka on paras kohtaamani työtuoli ikinä. Mainoslause on mahtipontinen, mutta se on kuulkaa totta joka sana:

”Ergonominen tuoli on tuoli joka aina luonnollisesti seuraa liikkeitäsi vaihtaessasi seuraavaan istuma-asentoon. Sen täytyy totella pieniä ja suuria vartalon liikkeitä ja tarjoaa levon kun vartalo tarvitsee sitä. Kun tuoli seuraa vartalosi luonnollisia liikkeitä, se tarkoittaa sitä että sinä voit keskittyä täysin työhösi. Samaan aikaan vartalosi saa asianmukaista ravitsemusta aktiivisille lihaksille. Liikutat koko vartaloasi ilman että sinun tarvitsee olla tietoinen siitä.”

Hågissa voi istua etu-tai takaperin tai vaikka sivuttain, ja se todella seuraa mukana liikkeissä: ei niin, että minä mukautuisin tuoliin, vaan se mukautuu minuun. ”Normaali” työasentoni on tuolin reunalla eteenpäin kohti ruutua kurkotteleva, mikä ei takuulla tee hyvää yhdellekään lihakselle, mutta Håg tekee tästäkin omituisesta mieltymyksestä terveellisemmän. Kun tuolin kääntää niin, että selkänoja onkin vatsatuki, eivät lihakset kuormitu, vaan päinvastoin. Tuolin hassu selkämys tarjoaa vielä oivallista tukea näppäimistöä takoville käsille ja käsivarsille.

Unelmat maksavat, niin myös Håg. Verrattuna vuosittaisiin fysioterapialaskuihini se on kuitenkin halpa. Saisikohan sen vähentää verotuksessa?