Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Käytettävyys (Page 64 of 162)

Luotain, ei toutain

Joka päivä oppii jotain uutta, se on hienoa se. Tänään opin mitä tarkoittaa usein vastaan tullut ja tuntemattomaksi jäänyt termi ”design probe”, kun Heidi johdatti väitöstutkimusuutisen lähteille. Design proben suomenkielinen vastine on näes ”muotoiluluotain”, joka puolestaan tarkoittaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun itsedokumentointiin perustuvaa työtapaa.

”Luotaimilla lähestytään tutkittavia ilmiöitä ja yksilöllisiä käyttäjiä sekä kerätään signaaleja suunnittelun avuksi. Luotaimet sisältävät usein kameran ja kuvaustehtäviä ympäristön kuvaamiseen, päiväkirjan arkipäivän kokemuksien tallentamiseen sekä avoimia kysymyksiä, kartta-, kollaasi- ja piirrostehtäviä asenteiden, tunnelmien ja ideoiden ilmaisemiseen. Luotaimet ovat herättäneet innostusta muotoiluyhteisössä, mutta aiheen syvällinen käsittely on puuttunut.”

Tuuli Mattelmäen väitöskirja Design probes (Muotoiluluotaimet) tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa 6.10.2006 kello 12. Oi jospa ehtisin paikalle.

Kuinka suunnitella ikääntyville

Kahdentoista kohdan HCI2006: Designing for Older People – Hints and Tips -referaatti on sen verran pätevä, että käännän sen tähän paitsi yleiseksi hyödyksi, myös oman muistini virkistämiseksi. Kaikki me näetsen vanhenemme, sanon nimimerkillä Moniteholaseja on jo suositeltu.

  1. Vanhat ihmiset ovat ihan samanlaisia kuin nuoretkin. Et muutu saavuttaessasi tietyn iän. (Eroavaisuuksia tietysti on, mutta se ei tarkoita sitä, että vanhat olisivat yhdessä leirissä ja nuoret toisessa.)
  2. Kaikki vanhukset eivät ole samanlaisia. Heillä on erilaisia elämänkokemuksia, vammoja jne.
  3. Tärkeintä on se, mitä ihmiset haluavat tehdä elämällään. Teknologiaa ei voi vain heittää heille – sen täytyy vastata heidän tarpeisiinsa ja vaatimuksiinsa.
  4. Vanhoilla ihmisillä on oikeus samoihin toimintoihin kuin nuorillakin. He eivät välttämättä halua karsittuja versioita. Tärkeää sen sijaan on se, kuinka toiminnot esitetään – kuinka paljon tietoa on esillä kerrallaan, minkälaista terminologiaa käytetään jne.
  5. Tarvitsemme teknologiaa, jota voi mukauttaa tarpeiden mukaan (tarjota samaa toimintoa eri tavoilla esitettynä).
  6. Tuotteen koko elinkaareen tulee kiinnittää huomiota – käytettävästä tuotteesta ei ole hyötyä, jos käyttöopas on huono. Sama koskee myös myyntiä, ylläpitoa ja markkinointia.
  7. Mistä tietää, että jokin teknologia on onnistunut? Onko tarpeeksi, että se myy hyvin (vaikka ostajat eivät välttämättä ole käyttäjiä)? Kuka ostaa, kuka käyttää? Entä huoltajiin liittyvät seikat?
  8. Vanhusten onnistunut oppiminen on epämuodollista, sosiaalista ja hauskaa. Se ei ole pelottavaa, koska he eivät jännitä. Eikä se ole ohjattua.
  9. Toinen syy onnistumiseen on se, että yksilöt voivat tehdä mitä haluavat.
  10. Persoonien käyttö on avuksi silloin, kun on tarpeen tuoda suunnittelijoita ja käyttäjiä kulttuurisesti lähemmäs toisiaan (niin eri ikäryhmien kuin kulttuurienkin suhteen). Se antaa suunnittelijoille näkemyksen erilaisista elämäntavoista ja yhdistää yksilöitä.
  11. Persoonien pitää perustua todelliseen tietoon, eli taustalla täytyy olla yhteys oikeisiin iäkkäisiin käyttäjiin. Muuten niistä tulee helposti pelkkiä karikatyyrejä.
  12. Persoonat ovat hyödyllisiä silloin, kun loppukäyttäjistä on olemassa taustatietoja ja niitä käytetään yhdessä muiden työkalujen kanssa. Etenkin persoonajoukot voivat olla käyttökelpoisia.
    • Itse persoonien luominen voi olla hyödyllisempää kuin niiden käyttäminen. Joten kun persoonia luovutetaan eteenpäin, on kenties syytä antaa myös tietoa niiden tekemisestä – tehdä oletuksista näkyviä jne.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukaista myös Usability for older web users.

Sesam, aukene!

Hetken aikaa tunsin eilen olevani vielä normaaliakin kädettömämpi, kun upouuden cd-levyn kansi ei suostunut avautumaan ei sitten millään. Normaalistihan cd:tä peittävät muovit ovat se suurin murheenkryyni, mutta ilmeisesti nyt olisi tosiaankin syytä siirtyä kuluttamaan musiikkia pelkässä sähköisessä muodossa, kun kannet on miltei hitsattu kiinni.

Press

Kuva on kehno, mutta ehkä siitä sen verran erottaa, että kannen reunaan on ilmestynyt pieni läppä ja Press-teksti. Tekstin kohdasta painamalla kannen sitten pitäisi aueta. No, joku ehkä siinä onnistuu. En muista, että vastaavat paina avataksesi -systeemit olisivat toimineet missään muuallakaan, eivätkä ne totisesti toimi nytkään. Tuurilla ja sitkeydellä kansi aukeaa, mutta painamisen kohdan on oltava millilleen oikea. Minulta meni ohi se vaihe, jolloin kansien avaaminen oli niin suuri ongelma, että sitä piti varta vasten ryhtyä korjaamaan.

Muutakin uutta kannessa oli, nimittäin coolit pyöristetyt kulmat. Eivätpähän enää terävät reunat pistele kämmeniin.

Pyöristetty

Musiikillista kokemusta ei sitten yksi kansihässäkkä hetkauttanut. Ooh.

Akrobaatin lailla

Saavutettava.fi:ssä on puhetta PDF-dokumenttien saavutettavuuden neljästä tasosta, mutta dokumenttien sijaan enemmän arjessa kiukuttaa itse Adobe Reader. Sen kanssa eläminen on nimittäin useimmiten silkkaa tuskaa. Enkä ole ainoa: Adobe Acrobat + Firefox = Pain– ja I shall rant about the Adobe Reader installer now -kirjoituksissa rutistaan tismalleen samoista asioista, joiden kanssa joudun silmäkkäin joka päivä.

Mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun erehtyy klikkaamaan PDF-dokumenttiin johtavaa linkkiä? Kuulostaako tutulta: ohjelma avautuu tolkuttoman hitaasti, selain kaatuu tai jumittuu pitkiksi ajoiksi, auki olevien selainikkunoiden järjestys muuttuu itsekseen, jotkut katoavat kokonaan näkyvistä, kuittausta vaativat ilmoitusikkunat ilmestyvät selainikkunan taakse, joskus dokumentit avautuvat selaimeen, joskus itse ohjelma avautuu, päivityksiä on tarjolla harva se viikko useita kappaleita kerrallaan, eikä mistään käy ilmi onko ne kaikki asennettava kerralla, niiden lataaminen kestää ikuisuuden, asentamisesta huolimatta samat päivitykset saattavat olla tarjolla taas seuraavana päivänä, ja niin edelleen, ja niin edelleen…

Käyttökokemusta kerrakseen. En edes aloita itse dokumenttien tekemisestä.

Olisi kai siis pidettävä saavutettavuuden ja käytettävyyden riemuvoittona, jos ylipäätään joskus onnistuu vaivatta PDF-dokumentin avaamaan ja lukemaan. Varmuudella voin sanoa vain sen, että linkin klikkaaminen pelottaa joka kerta. En uskalla edes kuvitella minkälaista Readerin käyttö on mobiilisti.

Satuja ja tarinoita

Aikanaan tulevaisuudentutkimusta opiskellessani en olisi villeimmissä unissanikaan osannut kirjoittaa sellaista skenaariota, jossa olisin sellaisessa työssä, jonka olennainen osa on skenaarioiden kirjoittaminen. Skenaariotyöskentely on vaikeaa, mutta antoisaa. Vaikeaa siksi, jos sattuu olemaan akateemisen maailman jäykistämä, eikä runosuoni syki, mutta kirjoituslihasten vertyessä pieni satuilu toisinaan tekee mielenterveydelle pelkkää hyvää. Mutta vaikka asiantuntijat useimmiten kirjoittavat ja visioivat skenaariot, ovat parhaimmat muistoni niistä sessioista, joissa käyttäjät tai projektiryhmä ovat tarttuneet kynään itse. Kokemusteni mukaan sellainen ihminen, joka ei virkansa puolesta haistele trendejä tai kuulostele toisten tiedostamattomiakin tarpeita, saattaa visioida niin mojovan jutun, ettei siihen olisi tohtorisaivoilla ihan heti päädytty.

Ja sitten on sellaisia tulevaisuudenkuvia, joita ei välttämättä haluaisi lukea, niin kuin vaikka tämä synkkä A Future Love Story. Mutta miettikääpä niitä takavuosien teknologisia uhkakuvia, joissa ajateltiin robottien kansoittavan katuja ja ruuan olevan purkista napattuja pillereitä, kyllä tässä jotain samaa tunnelmaa on. Ja kuinka monta vastaavaa kuvitelmaa onkaan sittemmin tullut todeksi?

Aamulla taas kerran myöhässä olevaa hesaria kaivatessani tulin ajatelleeksi aamiaispöydässä luettavaa sähköistä lehteä, josta Ilkka aikaisemman merkintäni kommenteissa kirjoittaa. Se sentään olisi ajoissa saatavana, vaikka käyttömukavuus olisikin ensi alkuun, ennen tottumista, vähän niin ja näin.

”Paperinen aamuhesari korvautuu kunnolla sitten kun siihen aamiaispöydän pintaan saadaan samalla resoluutiolla vähintään puolen pöydän kokoinen sähköinen lehti. Tällöin voidaan luopua lehtien kääntelystä ja vaikka vain vierittää jatkuvaa lehteä eteenpäin yksinkertaisella kädenliikkeellä tai korostaa leiskasta omiin kiinnostuksen kohteisiin liittyvät artikkelit.”

Ja siinä samalla mietin sitä, miksi ajatus tuntui niin kumman tutulta, ikään kuin olisin nähnyt sen jo. Jostain muistin syövereistä mieleeni palautuivat kouluajat, ja se lukuvuosi, jolloin paljastui, että eräs lukioaikojeni opettajista oli allerginen paperille, minkä täytyi olla painajaismaista kirjoja rakastavalle miehelle. Muistan puisen, lasikantisen kehikon, jonka läpi hän papereitaan ja kirjojaan luki, ja kuinka kovin kömpelöltä se näytti. Tänä päivänä rakennelma tuntuu ikään kuin sähköisen lehden prototyypiltä, joita niitäkin saa tässä ammatissa askarrella. Niin, kuinkahan monta skenaariota ihmiset tiedostamattaan luovat joka päivä – kuinka monta tulevaisuuden huipputuotetta olemmekaan jo tietämättämme keksineet?

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑