Käytettävyyden parissa työskenteleville on tarjolla käyttäjätutkimuksen menetelmiä koskeva kansainvälinen kysely vastattavaksi: Survey on user research and methods. 21 kysymystä vie noin 15 minuuttia. Mikset jo vastaa.
Kategoria: Käytettävyys (Page 51 of 162)
Eilen sijoitin keväisessä kodinsisustusvimmassani (kyllä, kevät meni päähän jo tammikuussa) ihanaiseen punamustaan tiskiharjaan, joka paitsi tuli tarpeeseen, myös hiveli värityksellään karjalaista sieluani. Koska olen henkeen ja vereen käsitiski-ihminen, olin myös vilpittömästi ilahtunut nähdessäni vihdoin jotain muitakin kuin niitä perinteisiä valkoisia harjaksia tai trendikkäitä kukkakuvioituja harjoja, jotka eivät istu mielenmaisemaani eivät sitten millään. (Vanhemmat sukulaiseni sen sijaan eivät saa niistä millään tarpeekseen: siinä missä minä toivon aina lahjaksi villasukkia, minulta toivotaan kukikkaita tiskiharjoja. Outoa sakkia olemme.) Ja kaikkihan sen tietävät, kuinka esteettisesti miellyttävä kapine tuppaa toimimaankin paremmin, kysykää vaikka Don Normanilta.
Niinpä sitten illansuussa, kun olin koonnut messevän tiskivuoren altaaseen pestäväksi, tartuin uuteen harjaani ja valmistauduin tuottamaan niin häikäisevän puhtaita astioita kuin nyt uudella harjalla vain voi aikaan saada. Tiedättehän; kun on käteensopiva harja ja puhdistusainetta, ei kovin moni asia voi mennä pieleen, vaan toimitus on simppeli ja lopputulos tyydyttävä kuin polkupyörällä ajaisi.
Pari ensimmäistä lasia menikin suunnitelmien mukaan. Niiden jälkeen yleensä tiskatessa käyttämättömäksi jäänyt aisti yhtäkkiä kuormittui, kun järkyttävän paha haju hiipi nenääni. Ihanan uuden harjani mustat harjakset olivat kostuessaan alkaneet haista! Korjaan: löyhkätä. Tätä ulottuvuutta en ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi tiskiharjan käyttökokemuksen suunnittelussa. Oikea muotoilu, harjasten irtoamattomuus ja kestävyys, ne kyllä tunnetaan, mutta ihan heti ei mieleen tule se, ettei materiaalin sovi olla märkiin olosuhteisiin sopimatonta: sehän on ennakko-oletus ja itsestäänselvyys! Kuka lienee suunnitteluvaiheessa sivuuttanut näinkin keskeisen vaatimuksen, tai laillani olettanut, että tietenkin homma on näiltä osin hoidossa.
Se siitä mahtavasta tiskauskokemuksesta sitten. Puhtaatkin astiat menettävät yllättävän nopeasti hohtonsa, kun puhdistusväline prakaa. Tänään sitä saakin sitten haistella harjaa kaupannut myyjä. Minä taidan jatkossa luottaa Sini-tuotteeseen ja viitata kumihanskalla trendeille.
(Kuvan tiskiharjat ovat syyttömiä.)
Jaa tämä:
Web 2.0:n täyttämän vuoden viime metreillä ennätin vielä törmätä sellaiseen härpättimeen kuin Wordie, joka mainostaa olevansa ”like Flickr, but without the photos”. Idea on siis niinkin yksinkertainen kuin tehdä listoja sanoista – sanoista, jotka ovat tärkeitä, joita rakastaa tai inhoaa, ja katsella mitä sanoja toisten listoilta löytyy. Käytettävyysmielessä ilahduttaa helpoista helpoin rekisteröitymismahdollisuus, ja muuten vain hymyilyttää oman profiilin täydentäminen, jossa voi määritellä pitääkö itseään synonyyminä etsimässä pseudonyymiä, vai jotain ihan muuta.
Sanojen rakastajien leikkikenttä, siis.
Ja sehän sopii kömpelöä aasinsiltaa juostakseni myös blogeihin, sillä mitä muuta blogit ovat kuin sanoja – nekin blogit, joissa homma hoidetaan kuvina, jotka tunnetusti pistävät homman nippuun vähemmällä vaivalla. Tänäkin vuonna sanoja on rustattu tietoverkkoihin niin paljon, että parempi kun niitä ei lasketa, saati listata. Koska en ole pystynyt täyttämään viime vuosieni kestouudenvuodenlupausta, en enää jatka sitä, mutta sen voin luvata, että bloggaan. Matkatkaamme siis blogaten uuteen vuoteen, toverit, kun taustalla Lasse Kurki soittaa suosikkibiisejään viimeisten reilun 30 vuoden ajalta, ulkona on harmaata ja tihkuista, ja vuotta 2006 on jäljellä enää muutama hassu tunti. Hyvää tulevaa!
Jaa tämä:
Ensimmäiseksi kotiin palattuani olohuoneen lamppu räjähti.
Ryhdyttyäni imuroimaan lampunsirpaleita paloi sulake.
Olisi pitänyt jäädä Turkuun.
Jaa tämä:
On paljon sellaisia laitteita ja palveluita, joita kehitetään ja parannetaan käyttäjäpalautteen perusteella, mutta HKL:n matkakortinlukijat eivät tunnu kuuluvan joukkoon. Kaikille kortin käyttäjille on ainakin vierestä nähtynä tuttua se, kuinka oikeaoppisesta käytöstä huolimatta etenkin arvoa käytettäessä kortilta saattaa veloittua yhden matkan sijasta kaksi, tai ei välttämättä yhtään matkaa, jolloin edessä on uudenlaisia ongelmia. Aamun Hesarin yleisönosastonkirjoitus on taas kerran surullista luettavaa:
”Olen kerran soittanut ja kerran käynyt HKL:n neuvonnassa kysymässä arvon ongelmista. Edellisessä annettiin ymmärtää, että vastuu ’väärästä käytöstä’ on matkustajalla. Jälkimmäisessä minua alettiin opastaa ohjevihkosta näyttäen yhden käden vaarasta. Onko vika todella aina käyttäjässä vai olisiko laitteille syytä tehdä jotakin? […]
Harmistuneena olen puhunut joillekin tutuille ja muille matkustajille laitteen ongelmista ja kuullut, että minä en ole ainoa, jolla on arvoa mennyt aiottua enemmän. Osa tuttavistani ja muista matkustajista on kertonut luopuneensa koko arvon käytöstä hankaluuksien vuoksi. […]
Kukapa viitsii valittaa, kun vastassa on HKL:n neuvonnan henkilökunnan asenne: ei arvoa käyttäjällä, sillä vika on arvon käyttäjässä.”
Kas tässäpä malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun käytettävyys on huono ja palveluntarjoajan asenne nuiva – sana leviää, käyttäjät katoavat. HKL:llä tosin on etulyöntiasema, sillä monilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin turvautua julkiseen liikenteeseen tavalla tai toisella, jos matkustaa mielii, ja kertalipuilla eläminen käy pidemmän päälle kukkarolle. Jos HKL on haluton parantamaan palveluaan näiltä osin, niin eikö Helsingin kaupungin johdosta ja poliittisista päättäjistä löydy sen verran munaa, että asiaan voitaisiin puuttua? Tuntuu aika utopistiselta haaveilla autottomasta keskustasta, jos julkinen liikenne ei pelaa – olkoonkin, että matkakortinlukijan ongelmat ovat vain rikka rokassa. Hintoja kyllä korotetaan, kuinkas muuten.
Jaa tämä:
