Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle
Google se ei paljon uusista ominaisuuksistaan ja palveluistaan huutele. Voisin vaikka vannoa, ettei tätäkään valikkoa ollut Gmailissa vielä pari päivää sitten. Parannusta entiseen se on ilman muuta, sillä nyt viestiin vastaaminen onnistuu heti ensinäkemältä, mutta kuinka moni käyttäjistä hoksaa muuttuneen toiminnon?
Maailmalla tutkitaan internetin ihmeitä, siitä tuloksena kaksi tuoretta tutkimusta tuloksineen:
Pew Internet Projectissa on tutkittu tageja ja taggaamista (joku voisi keksiä ilmiölle suomenkielisen vastineen pikapikaa, kun ”avainsana” ei enää kelpaa). Tuloksista käy ilmi, että 28 prosenttia netin käyttäjistä on liittänyt tageja tai kategorioita verkossa esimerkiksi kuviin, uutisiin tai blogimerkintöihin. Normipäivänä 7 prosenttia käyttäjistä taggaa tai kategorisoi sisältöä verkossa. Lue koko raportti (pdf).
Luku saattaa tuntua pieneltä, mutta käytännössä käynnissä on vihdoinkin se, mitä omalla alallanikin jatkuvasti monin eri menetelmin tutkitaan ja peräänkuulutetaan: kuinka käyttäjät luokittelevat ja ryhmittelevät sisältöä järkeviksi kokonaisuuksiksi, joiden käsittely on helppoa ja tehokasta, silloin kun saavat siihen mahdollisuuden. Näin hiljattain sivuston, jossa tagit muodostivat sivujen ainoan navigointirakenteen, ja jäin miettimään, onko tämä se tulevaisuus, johon olemme menossa. Käytettävyyden suhteen voi tosin olla, ettei malli ole aivan aukoton.
Toinen tutkimus koskee Web 2.0:aa ja sen käyttöä, ja sen päähuomiona on, että yritysten olisi pikapikaa kiirehdittävä mukaan kehitykseen, joka mahdollistaa käyttäjien osallistumisen. Web 2.0-sivustoja kun käyttävät kaikki, eivät vain ne teknologisesti orientoituneet nuoret miehet. Ainakin minulle tuli uutisena, että esimerkiksi Amazonin käyttäjistä 25 prosenttia on yli viisikymppisiä, eikä trendi taida olla ainakaan nuorenemaan päin. Haistan alati suurenevaa kysyntää saavutettavuusosaajille, sillä vaikka käyttäjien taidot kasvavatkin, niin fysiikka rapistuu, eikä siihen auta mikään.
D. Keith Robinson listaa vuoden 2007 tärkeimmät sanat designereille:
Minusta nämä olivat in jo viime vuonna, ja toivottavasti tulevanakin. Kyllä tältä pohjalta kelpaa asiakaspresentaatioita ja uusia konsepteja rakennella. Toisessa aivopuoliskossa kannattaa kuljettaa samanaikaisesti BBC:n 15 verkkoperiaatetta.
Liki 1 700 000 ihmistä on tätä kirjoittaessa nähnyt, kuinka iPhone taipuu ylläolevassa videossa kuumemittariksi, pullonavaajaksi, silitysraudaksi, suihkuksi, partakoneeksi, hiirenloukuksi – ja erinomaisen vaikeasti käytettäväksi puhelimeksi. Radio Suomen tekstiviestikysely tänä aamuna tuotti vielä yhden toiveen lisää, Suomessa kun ollaan: alkometri. Että ei tuotekehittelijöiltä loppuisi työt kesken.
Mutta olisikohan lähempänä totuutta ollut se vastaaja, joka kaipasi kännykältään seuraa, ja tunnusti, ettei ollut käyttänyt edes kaikkia peruspuhelimensa nykyisiä toimintoja.
Kenkkuilevan ja hidastelevan monitoimihärvelin käyttäjänä voin sanoa, että vähemmälläkin tulisi toimeen. Tai jos näitä toimintoja halutaan samaan laitteeseen samassa mittakaavassa, niin sopisi sitten huolehtia siitä, että ne kaikki myös toimivat. Mitä iloa on monen megapikselin kamerasta, jos sen käyttö lamaannuttaa koko laitteen? Miksi kuunnella lenkillä radiota, kun saapuvaan puheluun vastaaminen ei käykään nappia painamalla? Iloa ei tuota se, että omistaa laitteen, jolla periaatteessa voisi tehdä vaikka mitä, jos peruskäyttökin pykii.
Ohjelmistojen kanssa säätäminen on tuttua jokaiselle, joka tietokonetta käyttää – ja nykyisellään saman kokemuksen saa jo mobiilistikin. Tekstinkäsittely kaatuu, tyylit eivät osu kohdilleen, pdf-dokumentit jumittavat koko koneen, virheilmoituksista ei ota mitään tolkkua, virustarkistus vetää ruudun siniseksi. On laskettu, että ohjelmistomokien aiheuttamat kustannukset vuodessa ovat liki 60 miljardin dollarin luokkaa, mikä on ihan tolkuton luku. 60 miljardia dollaria. Ja miksi? Siksi, että loppukäyttäjät on jätetty yhtälöstä pois, kertoo tämänpäiväinen New York Timesin artikkeli:
”The reasons arent hard to divine. Programmers dont know what a computer user wants because they spend their days interacting with machines. They hunch over keyboards, pecking out individual lines of code in esoteric programming languages, like medieval monks laboring over illustrated manuscripts. Worse, programs today contain millions of lines of code, and programmers are fallible like all other humans: there are, on average, 100 to 150 bugs per 1,000 lines of code, according to a 1994 study by the Software Engineering Institute at Carnegie Mellon University. No wonder so much software is so bad: programmers are drowning in ignorance, complexity and error.”
Koska ohjelmistojakin tekevät ihmiset ihmisille, olisi siis syytä kiinnittää huomiota myös niihin, jotka ohjelmia lopulta käyttävät. Yksi tapa, jolla koodarit voisivat ottaa loppukäyttäjät huomioon on intentional programming, jolle en löytänyt järkevää suomennosta, mutta josta joku alan ihminen varmasti osaisi kertoa tarkemminkin.
”[…] in which programmers would talk to machines as little as possible. Instead, they would concentrate on capturing the intentions of computer users.
The method begins with the intentions of the people inside an organization who know what a program should do. Mr. Simonyi [ohjelmointitavan keksijä] calls these people ’domain experts’, and he expects them to work with programmers to list all the concepts the software must possess.
The concepts are then translated into a higher-level representation of the softwares functions called the domain code, using a tool called the domain workbench. […] Using the workbench, domain experts and programmers can imagine the program however they want: as something akin to a PowerPoint presentation, as a flow chart, as a sketch of what they want the actual user screen to look like, or in the formal logic that computer scientists love.
Thus, programmers and domain experts can fiddle with whatever projections they prefer, editing and re-editing until both parties are happy. Only then is the resulting domain code fed to another program called a generator that manufactures the actual target code that a computer can compile and run. If the software still doesnt do what its users want, the programmers can blithely discard the target code and resume working on the domain workbench with the domain experts.”
Mutta onko hyvä käytettävyys pelkästään käyttäjästä ja koodarista kiinni?
Jos joku tietää aiheesta lisää, niin otan mielelläni selkokieliset linkkivinkit vastaan.
© 2024 Matkalla
Theme by Anders Noren — Up ↑