Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Käytettävyys (Page 44 of 162)

Toimii kuin junan vessa

Kun laitetaan samaan junaan kourallinen käytettävyysihmisiä, niin mistä silloin puhutaan? Tietysti junan vessasta, sillä sehän toimii kuin… no, te tiedätte. (Sori, edsel.)

Locked?

Kaikilla on kauhutarinoita junien vessoista, ja yleensä niihin liittyy keskeisesti epätietoisuus siitä, onko se ovi nyt lukossa vai ei. Kukapa haluaisi tulla yllätetyksi housut kintuissa! Uusien automaattisten lukitusten aikakautena ongelma ei ole poistunut mihinkään, vaan saanut uusia muotoja. Nyt on luotettava tekniikkaan siinä missä ennen oven lukitseminen oli perinteisempää käännä nupista -mallia. Nyt painetaan napista ovi auki ja kiinni, ja lukitaan se lukkosymbolista. Selvää kuin mikä, eikö?

No, mitä ilmeisimmin ei aina. Legendat kertovat, kuinka ovi ei ollutkaan lukittunut, vaan liukui aavemaisesti auki junan tullessa kaarteeseen – luonnollisesti vielä niin, että sisälläolija istui asioimassa, ja oven toisella puolella odotti lisää asiakkaita. Tai kuinka käyttäjä ei tiennyt, miten ovi lukitaan, ja oli yrittänyt teljetä sitä jollakin muulla, manuaalisemmalla tavalla. Mitään sanallisia ohjeitahan vessoissa ei ole, vaan niissä luotetaan merkkien ymmärrettävyyteen. Etenkin invavessoissa matkaa pöntöltä ovenkahvaan on vielä niin paljon, että ravintoloista tuttu pidän kahvasta toisella kädellä kiinni -tekniikka ei toimi. Harva asia on yhtä epämiellyttävä kuin asiointi avoimessa wc:ssä (muualla kuin kotioloissa, tietenkin). Lukkopainikkeen punaista valoakin voi tulkita muutoinkin kuin sen merkkinä, että lukko on kiinni: se voisi tarkoittaa myös sitä, että se on rikki ja epäkunnossa.

Hitaasti kiinni ja auki itsekseen hiissaava automaattiovi mahdollistaa myös sen, että oven voi lukita ulkoa niin, ettei ketään ole sisällä. Arvoitukseksi jää, kuinka sen silloin saa auki ilman rälläkkää ja kirosanoja.

Kaikkien näiden keskustelujen jälkeen jokainen mukana ollut noudatti erityistä huolellisuutta pihan perällä piipahtaessaan, ja kylmä hiki taisi kohota useammankin otsalle. Sinnikkäimmät säästivät kotiin.

Palautus?

Se meille ei kuitenkaan koskaan selvinnyt, mitä wc:ssä voi palauttaa. En ole ihan varma haluanko edes tietää.

Tulevaisuuden esineitä

Don Norman on juuri julkistanut syksyllä ilmestyvän The Design of Future Things -kirjansa alustavan sisällysluettelon, ja vähän muutakin luettavaa. Tällaista olisi luvassa:

  1. Cautious cars and cantankerous kitchens: How machines take control (doc)
  2. Servants of our machines
  3. The psychology of people & machines
  4. The role of automation
  5. Natural interaction
  6. Six rules for the design of smart things
  7. The future of everyday things
  8. Afterward: the machine’s point of view (pdf)

Etenkin otteet kirjan kahdeksannesta luvusta kannattaa lukaista, sillä sieltä nimittäin löytyy viisi viestintäsääntöä koneelta ihmiselle – taattua Norman-laatua. Tosin samat säännöt pätevät ihan yhtä lailla myös ihmisten väliseen viestintään; siitä esimerkkinä vaikka tämä neljäs sääntö:

4. Continually reassure.
Reassurance is a very human need, more emotional than informational. It’s a way of making people feel less anxious. Feedback is a powerful tool for reassurance. Whenever people try to tell you something by pushing a button, or turning a knob, let them know you are aware of what they did: ’Yes, I heard you,’ ’Yes, I’m working on it.’ ’Here’s what you should expect.’ ’There, see, I did it and it worked out just as I said it would.’ They like that. It helps them be more patient.

Palautetta ei koskaan tule liikaa. Aina on hyvä tietää missä mennään.

Vaikeita ovat

Kaikenlaisia kännykkätutkimuksia tupsahtelee vastaan tämän tästä; viimeisimpänä niistä kuluneella viikolla 3GSM-konferenssissakin esitelty Global Mobile Mindset Audit. ”Kattavimmassa koskaan tehdyssä tutkimuksessa” paneuduttiin 15 000 käyttäjän tarpeisiin, aikomuksiin ja ajatuksiin mobiiliteknologian käytöstä 37 eri maassa.

Ja mitä opimme? Sen, että suurimmalle osalle käyttäjistä nykypuhelimet ovat ihan liian vaikeita kapistuksia jopa siinä määrin, että käytettävyysongelmat hidastavat merkittävästi uusien palveluiden käyttöönottoa ja omaksumista. Suurimpana ongelmana pidetäänkin sitä, että puhelimissa on liikaa ominaisuuksia, joita käyttäjä ei koskaan käytä. Sekin selvisi, että tulevaisuuden suurin käyttäjäkunta löytyy kehitysmaista, mikä asettaa puhelimille ihan uudenlaisia käytettävyysvaatimuksia: yhdellä puhelimella voi olla monta käyttäjää, eikä esimerkiksi lukutaito ole ollenkaan itsestäänselvyys.

Kuinka käyttäjät sitten parantaisivat puhelimiaan? Näin:

”Given the opportunity to reengineer their own devices, mobile users would first upgrade memory and storage and reduce the form factor; then improve design and styling, and make the device simpler and easier to use; and lastly, improve voice quality.”

Ei pitäisi olla liikaa vaadittu miltään puhelinvalmistajalta.

Liikaa ei pitäisi olla vaadittu myöskään sen, että kun sellaisen moniteholuurin sitten omistaa, niin se myös toimisi niin kuin luvataan. Ei siis esimerkiksi niin, että useamman kuin kahden ominaisuuden yhtäaikainen käyttö rampauttaa koko masiinan. Tai niin, että kun puhelimen ohjelmiston päivittää, katoaa samassa yhteydessä koko joukko puhelimeen asennettuja applikaatioita, kuten itselleni viimeisimmän päivityksen yhteydessä kävi (varokaa vain!). Puhumattakaan sitten siitä, että kun puhelinta vaihtaa, niin vaikka perustiedot, kuten osoitemuistio, siirtyisivätkin puhelimesta toiseen, niin kaikki käyttöä helpottavat personoinnit (omat kansiot, profiilit, näppäinoikotiet ym.) eivät. Mitenkähän näiden tutkimusten tulokset saisi tekijöidenkin tajuntaan?

Unohdetut

Pester
Luulin ensin, että The Museum of Lost Interactions on vitsi, ja täytyy tunnustaa, että aika uskomattomalta se kuulostaa vieläkin. Joka tapauksessa skotlantilaisen Dundeen yliopiston vuorovaikutteisen median suunnittelun opiskelijat avasivat joulukuussa 2006 verkkoon näyttelyn unohdetuista viestimistä, joita tarkastellessa leuka loksahtaa ja ajantaju katoaa.

”These nine exhibits were donated by a group studying Interactive Media Design, who lovingly restored each to working order. Their discoveries were made whilst researching examples of interaction design that pre-dated digital technology. They also uncovered archive film, photography and packaging which places each artefact in its historical context. I know that everyone involved has been affected by the surprising similarities and profound differences between these and contemporary designs, and of how interchangeable technologies often are but how much more important social change can be.”

Todellakin! Vai miltä kuulostaa The Zenith Radio Hat, hatun ja kävelykepin yhdistelmä, jonka avulla käyttäjä pystyi kuuntelemaan radiota liikkeellä ollessaan? Tai The Social Communicator, joka mahdollisti langattoman yhteydenpidon morsetusta käyttäen? iTunesinkin juuret löytyvät jo 1920-luvulta, jolloin Acoustograph-laitteella voi ladata musiikkia puhelinlankoja pitkin.

(Kuva: MoLI)

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑