Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Käytettävyys (Page 29 of 162)

Lippu.fi ”palvelee” asiakastaan

Siinä minä olin, flunssan turruttamin aivoin onnellisena siitä havainnosta, että PMMP:n juhlaviikkokeikalle oli vielä lippuja saatavana. Kun muutakin kivaa vielä näytti olevan ohjelmistossa, olin niinsanotusti myyty, ja halukas kaupantekoon. Siispä suunnaksi Lippu.fi.

Ei siinä mitään, etten ymmärtänyt tuon taivaallista siitä, mitä eroa ”itämerilipuilla” ja ”peruslipuilla” on, tai että miksi jopa itse printatessa lipuista on maksettava puolitoista euroa ekstraa. Mutta siinä vaiheessa, kun yritin saada samalla reissulla ostettua lippuja useampaan kuin yhteen tilaisuuteen, tyssäsi matkateko täysin. Linkit lakkasivat toimimasta. Mihin tahansa klikkasin, sain vain virheilmoituksen, joka kiukkuisesti huomautti ostokseni olevan kesken. Kyllä minä sen tiedän! Minä olisin halunnut ostaa lisää, enkä vielä rynnätä kassalle.

Lippu.fi "palvelee" asiakastaan

Mutta Lippu.fi ei tarjoa sellaista mahdollisuutta. Voit ostaa ja maksaa liput yhteen tilaisuuteen kerrallaan, ja sitten sama uudestaan, uusien toimitusmaksujen kera. Ehei, siellä ei lippuja kerätä ostoskoriin, vaan se on kerrasta poikki.

Harvoin olen tuntenut vastaavaa raivoa verkkosivuja käyttäessäni.

Ja se taisikin olla Lippupisteen juoni, sillä vihdoin tartuin puhelimeen ja soitin lipputilaukseni – 1,50 euroa minuutti.

Elämäni kännykän kanssa

Koska tänään on muutenkin jo puhuttu Nokiasta, niin tässä vielä pari oivallista merkintää lisää.

Reetalla menee hermot puhelimen kysellessä tyhmiä:

”Jokainen kerta kun soitan jollekulle, puhelin kysyy, haluanko soittaa videopuhelun vai äänipuhelun. No arvatkaa???!! Ja mikä helvetti on ÄÄNIPUHELU? Puhelu, joka välittää ääniä? Great.”

Ymmärrän ja sympatiseeraan. Mutta vielä enemmän tunnen samaa tuskaa kuin Tanja – puhelimemme kun ovat läheistä sukua toisilleen (minulla se ei ole ME):

”Miksi N73ME:ni vilkkuu öin ja päivin epileptisellä vimmalla? Miksi soittoäänen valinta ja hälytyksen tyypin vaihtaminen on N73:ssä niin monimutkaista? Miksi N73:n on äärimmäisen vaikea tunnistaa edellisestä Nokian mallista sim-kortin kautta siirrettyjä yhteystietoja? Miksi N73 haluaa, että luetteloin jokaisen kontaktini ensisijaisesti heidän sukunimensä perusteella, vaikka kyse olisi äidistäni – jota haluaisin luettelossanikin kutsua yksinkertaisesti vain ’äidiksi’? Onko Nokian puhelinluettelo-ominaisuuksia ollut kehittämässä insinööri, joka muistelee kaiholla armeija-aikaansa ja sen miehistä ’Nieminen, asento!’ -puhuttelukulttuuria?

[…] Ja miten N73ME:ssä toimii herätys? Äänen voi valita, mutta sen voimakkuutta tai tyyppiä ei. Myöskään torkkuominaisuuksiin ei voi vaikuttaa. Jopa ikivanhassa edellisessä nokiassani sai itse valita, miten torkku toimii, kuinka pitkiä torkahduksia puhelin heräteltävälleen sallii ja millaisella äänellä ko. käyttäjän tajuntaa lähestytään. N73ME:ssä torkku toimii lisäksi ainoastaan viisi kertaa yhden herätystapahtuman aikana. Sensuuria! Mitä se kenellekään kuuluu, vaikka haluaisin viettää kaiket päiväni painellen viiden minuutin välein torkkukytkintä?”

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Puhelimeni muistin jälleen täytyttyä ja vippaskonstein tyhjennyttyä olen onnellinen siitä, että ylipäätään pääsen lukemaan minulle tulevat viestit – olkoonkin, että Näytä-painikkeen painaminen ”1 uusi viesti” -ilmoituksen yhteydessä ei suinkaan näytä viestiä, vaan tyhjentää koko työpöydän. Pääsen sentään siihen käsiksi kätevästi Viestit-valikon kautta.

Kaksnollaa huviksi ja hyödyksi

Facebook on yksi niistä lukuisista hilavitkuttimista ja yhteisösivustoista, joita olen kiirehtinyt vilkaisemaan heti hajulle päästyäni, havainnut homman syystä tai toisesta toimimattomaksi ja jättänyt sikseen. Ja sitten palannut paljon myöhemmin häntä koipien välissä tai ihan muuten vain tarkistamaan, olisiko aika jo kohtaamiselle kypsä. Nyt se oli.

Muistan alunperin leipääntyneeni Facebookin amerikkalaisuuteen ja etenkin sikäläisen koulumallin hyödyntämiseen, jossa ei suomalaisella peruskoulun käyneellä ollut jalansijaa. LinkedInin toiminnot sen sijaan mahdollistivat mukavasti myös muun kuin amerikkalaisen elämäntavan, joten oli luontevaa ottaa se käyttöön. Ja nyt kun Facebookista hypettävät kaikki vauvasta vaariin, enenevässä määrin myös Suomessa, oli ilo huomata, että siitä on muutamassa vuodessa kehkeytynyt varsin varteenotettava leikkikenttä myös suomalaiseen makuun. Edelleenkin se on college-maailmaan keskittynyt (niiden ympärille rakentuu myös suurin osa Facebookin verkostoista), mutta pari tuhatta omaan profiiliin asennettavaa lisäosaa takaavat sen, että jokaiselle, eurooppalaisellekin, löytyy jotain.

Pitäisi varmaan suhtautua vähän ammattimaisemmin näihin sosiaalisen internetin lapsiin, mutta ainakin vielä haluan säilyttää leikkimielisen uteliaisuuden niiden suhteen. Facebookin ja LinkedInin kaltaisten sivustojen ajatteleminen pelkkänä oman olemisen ja osaamisen markkinointikanavana tuntuu kovin kylmältä ja kyyniseltä ajatukselta. Mutta niinpä vain web2.0:lla sanotaan olevan kylmä sydän:

”What has changed is that these otherwise secluded and organic realms of social interaction are now the focus of obsessive technological innovation and commercial interest. The same technological zeal and business acumen that once was applied to improving the way we buy a book or pay our car tax is now being applied to the way we engage in social and cultural activities with others.

In short, efficiency gains are no longer being sought only in economic realms such as retail or public services, but are now being pursued in parts of our everyday lives where previously they hadn’t even been imagined. Web 2.0 promises to offer us ways of improving the processes by which we find new music, new friends, or new civic causes. The hassle of undesirable content or people is easier to cut out. We have become consumers of our own social and cultural lives.”

Yksi kuva olisi kertonut enemmän

Olen saanut tänään tuta orastavaa paluuta arkeen tapellessani muutamankin tovin Flickrin ja Movable Typen yhteennaittamisen kanssa siinä onnistumatta. Periaatteessahan siis pitäisi olla mahdollista tehdä blogimerkintä suoraan Flickrin kuvasta omaan blogiin tekemällä tietyt määritykset Flickriin, mutta sepä ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Kuinka voimatonta raivoa voikaan ihminen tuntea, kun tietää tehneensä kaikki säädöt oikein ja on kahlannut kaikki tukisivustot ja keskusteluryhmät läpi nyökytellen kanssaongelmaisten kuvauksille, eikä homma silti toimi. Virheilmoituksiakin voi tuijottaa aika kauan niiden muuksi muuttumatta.

Kaikki alkoi siitä, kun törmäsin oivalliseen kuvaan otsikolla Some human patterns/problems/challenges in tech projects, jonka olisin halunnut kanssanne jakaa. Flickrissähän kunkin kuvan yhteydessä on Blog this -linkki, jos kuvan käyttö on sallittu; muuten suoria linkkejä toisten kuviin ei tarjota missään. Olen vielä sen verran tietämätön siitä saako kuvia käyttää vai ei, vaikka linkitykset ja copyrightit olisi pilkulleen merkitty (”All rights reserved”), etten tohtinut linkittää siitä tänne suoraan. Kun sitten vanhat blogimääritykset Flickrissä eivät enää toimineetkaan, eikä niiden korjaamisesta ei ollut mitään apua, niin jäi sitten sekin bloggaus tekemättä.

Okei, tässä ollaan nyt tekemisissä aika äärimmäisen ongelman kanssa, joten ei voida edellyttääkään, että joka kohtaan tarjottaisiin käyttäjäystävällisesti apua. Mutta kun foorumeilla tuntui yksi jos toinen kärsivän samasta ongelmasta, ja sekä Movable Typen että Flickrin tekijät ovat siitä tietoisia, niin eihän se ketään haittaisi, jos aiheeseen saisi edes jostakin jotakin osviittaa. Siis vaikka sen verran, että pahoiteltaisiin ja kerrottaisiin, että asiaan ollaan tekemässä parannusta. Tai koottaisiin pieni FAQ aiheen ympärille. Tai jotain.

Mutta kaikki eivät vain osaa.

Herätys sormeen

Olen sitä kuulemma epänormaalia lajiketta, jolle aamulla herääminen ei ole koskaan vaikeaa, ja joka ei ole ikinä elämässään käyttänyt herätyskellon torkkupainiketta – yleensä en tarvitse edes herätyskelloa. Itse asiassa olen aina ollut sitä mieltä, että torkkupainike on kamalinta mahdollista kidutusta – miksi ihmeessä kukaan haluaisi vapaaehtoisesti kiusata itseään nukahtamalla ja heräämällä taas uudestaan viiden minuutin kuluttua, jos herääminen on jo muutenkin ikävää? Ongelmia tuleekin varmasti, jos samassa tilassa on kaltaiseni aamuvirkku ja torkkuherätyksen suurkuluttaja.

Siksi oli mukavaa huomata, että maailmalla on kehitetty herätyskello, joka ei päästä minkäänlaista ääntä. Ring pujotetaan sormeen, ja se herättää nukkujan värisemällä. Paitsi että tämä keksintö kenties pelastaa useammankin avioelämän, siitä on ilmeistä hyötyä esimerkiksi heikkokuuloisille. Torkkuherätintä Ringissä tosin ei taida olla. [lähde, kuva]

Lisäys: Ja toki on keksitty torkkuherätin myös meille niitä vihaaville: SnūzNLūz on langattomassa yhteydessä suoraan pankkitilillesi, ja lahjoittaa jokaisesta torkkuherätyksen painalluksesta rahaa eri organisaatioille. ”It’s finally true, when you snooze, you lose!” Nerokasta. [via]

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑