Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Havaintoja (Page 67 of 71)

Kysyntää kaikkien alojen asiantuntijoille

Kuulostaapa lohdulliselta saada tietää, että laveasta osaamisesta on hyötyä ICT-uralla, kun omat kiinnostuksen kohteet muuttavat muotoaan joka päivä – tietyssä viitekehyksessä tietenkin. Tuoreen raportin mukaan insinöörit ja kauppatieteilijät porskuttavat kärjessä edelleen, mutta myös sosiaalista osaamista kaivataan yhä enemmän. Kielitaitovaatimukset kuulemma hidastavat ulkomaalaisten rekrytointia, koska suomalaisten asiakkaiden kanssa suomen kielen hallinta on tärkeää. Tässä kohdassa kehottaisin kyllä kiinnittämään enemmän huomiota myös ihan kotimaisten osaajien äidinkielen taitoon – ei taida ICT-ala olla malliesimerkki hyvästä suomen kielen taidosta, vaikka työntekijän synnyinmaa olisikin Suomi.

Kauneus on katsojan silmässä

Aamun Metro tiesi kertoa suunnittelijasta, joka oli leipääntynyt höpönsöpösiin nukkeihin ja leluihin ja päättänyt niiden sijaan tehdä sarjan rumia nukkeja. Mutta kuinkas kävikään – nuket ovat menneet kuin kuumille kiville. Eivätkä ne nyt niin rumia ole, katsokaa vaikka itse: UglyDolls. Pahus kun noita ei saa Suomesta.

Lukutoukat

No niin, vihdoinkin Hesarin verkkosivuilla voi osallistua jo viime viikon puolella lanseerattuun äänestykseen lapsuuden ja nuoruuden lempikirjoista, kun ”Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti ja Helsingin Sanomat keräävät yhdessä lukijoiden mielipiteitä mieleenpainuvimmista, tärkeimmistä ja vaikuttavimmista lasten- ja nuortenkirjojen sekä kuvakirjojen lukukokemuksista.” Vastausaikaa on vielä jäljellä reilun viikon verran. Oliko lempiluettavaa Neiti Etsivät, Tiina- vai Lotta-kirjat, Tarzanit vai jotkin muut sadoista läpikahlatuista opuksista? Vapaahetken koittaessa voi sukeltaa lastenkirjallisuuden syövereihin vaikkapa selailemalla Helsingin kaupunginkirjaston lasten sivujen Kuumien nimien listaa… Muutkin linkkivinkit ovat tervetulleita!

Tässä kuussa

Huhtikuu on kuukausista julmin,
se työntää sireenejä kuolleesta maasta,
sekoittaa muiston ja pyyteen,
kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella.

(T.S. Eliot)

Huhtikuu on hyvä kuu, ja julmuudessa on joskus hyvinkin riipaisevaa kauneutta. Käpälät ovat jo tiukasti kiinni keväässä, kesä ihan nurkan takana. Aamuinen juustokuu ja rusakkopariskunta metsätiellä olivat selvästi kanssani samaa mieltä.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑