Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle
Jos kaupunki tulvisi
vesireittejä pääsisi pakoon
Kaupunki tulvisi
vesireittejä pääsisi pakoon
vaan minä en ole kala
Toin taas mukanani sateen. Reilun kolmen viikon poissaolon jälkeen laskupino on miltei yhtä korkea kuin blogattavien asioiden, villiviini yrittää tunkea sisään avoimista ikkunoista, oma teemuki tuntuu yhtä aikaa tutulta ja vieraalta ja kaksi kelloa on pysähtynyt. Varovasti blogimaailman kuulumisia lukiessa mieleen hiipii kysymys: voiko bloggaaminen nousta päähän?
Aika monena kesänä on jo tullut kyseltyä sekä itseltään että muilta läheisiltä sama kysymys: Onko festivaalien jälkeistä elämää? Onhan sitä. Mummouden huomaa mm. siitä, että iltaisin ehtii nukkumaan jo ennen klubikeikkojen alkamisaikaa, joskus jopa viimeisen esiintyjän tahtien vielä kaikuessa kesäisessä yössä. Mutta minä olenkin järjestävän organisaation keskuudessa vain vieraileva tähti, tai ehkä ennemminkin meteoriitti. No, joku taivaankappale kuitenkin.
Mutta enpä sentään ollut ainoa mummo! Siitä todisteena tämä kuva.
”Eikö lomalaisia alkaa pelottamaan jännityskirjan lukemisen jälkeen omalla mökillä?”, kyseltiin eilisaamuna reippaasti paikallislehti Karjalaisessa, jossa ilmeisesti kesälomalle ovat joutuneet myös oikolukijat. Hyvä esimerkki siitä ettei mikään oikolukuohjelma korvaa oikeasti kirjoitus- ja lukutaitoista ihmistä. Kielikorva ei lomaile! Oheinen esimerkki oli vielä sieltä kesyimmästä päästä. Voivoi.
Paitsi että olen syynännyt paikallislehtiä(kin) Sillä Silmällä, on lomaillessa tullut ihmeteltyä tv:stä myös niitä ohjelmia, jotka normaalioloissa jäävät nk. vähemmälle huomiolle. Täytyykin siis erikseen mainita, että kuuleman mukaan Tangomarkkinoilla tänä vuonna voitot menivät oikeisiin osoitteisiin, kun kaunein kruunattiin kuningattareksi ja paras laulaja kuninkaaksi. Romanssihuhutkin ovat jo asiaankuuluvasti ilmassa. Antakaa meille meidän jokakesäinen Ruokolahden leijonamme!
Ja ettei tässä nyt ihan tulisi vain lonkkaa vedettyä, täytyy erikseen esittää toivomus ja vetoomus web-standardien ja mobiilikäyttäjien huomioimisen puolesta. Surffailu kännykällä on ollut jokseenkin kärsivällisyyttä ja turnauskestävyyttä koetteleva kokemus, jota olisi voinut monesti parantaa ihan vain koodaamalla ne nettisivut standardien mukaan. Ei liene liikaa vaadittu? Omissakin sivuissa on työsarkaa tämän asian tiimoilta, ja siihen palaan heti kun arki taas koittaa. Eihän sitä ihminen usko ennen kuin omissa nilkoissa kolisee.
Tänä aamuna taivaalla paistaa luojan kaunis aurinko, mutta on sitä sadettakin saatu, vaikka itäinen Suomi kuulemma on säiden puolesta otollisinta seutua juuri nyt. Eilisaamuna aamu-tv:n uutistenlukija lausui runomitassa tulevan päivän sään – kaikkensa on yritettävä, ettei kuulostaisi rikkimenneeltä levysoittimelta. Epävakaista. Sataa. Paistaa. Joka tapauksessa on sää. Nautitaan, ei valiteta!
No, tulevana viikonloppuna ukkosmyrskyt voisivat jäädä vähemmälle. Emmehän halua rokkitähtien oikeasti leimahtavan liekkeihin.
Toin eilen Karjalaan sateen tullessani (tai näin ainakin väitettiin), mutta tänään on jo toinen ääni kellossa. Aurinko paistaa, ja Pielisen rannalla oli mukavaa aamulenkkeillä. Tajusin vasta tänään kuinka vähän näitä maisemia on tullut jalan katseltua: ikäni ruutukaavalla asuneena jopa synnyinkaupungin reunamilta löytyy kosolti paikkoja, joissa ei ole ikinä tullut käytyä. Hassulta tuntui ostaa ulkoilukartta, mutta onhan moni asia muuttunut siitä kun täällä viimeksi asuin.
Kesäkämppäni varustukseen ei totisesti kuulu tietokonetta, ei edes neloskanavaa, joten saan nauttia kirjapinostani täysin siemauksin. Eri asia sitten kuinka kauan into kestää. Rokkia edeltävillä viikoilla kaupungissa käy melkoinen vipinä, kun kaikki toisaalle muuttaneet menninkäiset palaavat sylttytehtaalle. Kuppilassa tavataan, no doubt – sikäli ainakin tekemistä ja tavattavia ihmisiä riittää.
Pers-Janne pohtii bloggaamisen syvintä olemusta ja mietti miksi bloggaa, ja sama kävi mielessä minullakin, kun kampesin julkiselle koneelle sähköposteja lukemaan, vaikka on kesä ja maailman kaunein lomapäivä. Voiko sitä tämän kauniimmin perustella: ”Weblogs allow me to share things with the people I love, allow other people to discover me and perhaps – if I’m lucky – they become friends. What I write is only a small part of me, but it is the part I want you to see. They are things I consider important, or things that move me. Or things that are just silly and make me laugh.”
Taisin vain haluta varmistua siitä, että maapallo kiertää yhä radallaan, vaikken juuri nyt olekaan sykkeessä mukana. Ja kiertäähän se.
© 2024 Matkalla
Theme by Anders Noren — Up ↑
