Kategoria: Havaintoja (Page 59 of 71)

Viime viikolla käpälät käsiin, tänään kissat jalkoihin. Muistelen jonkun muunkin taannoin esitelleen räpylöitään, joten…

Pois te yksineläjät perheellisten hypermarket-shoppailuelämyksiä häiritsemästä, on todettu naapurimaassa, kun sinkkujen oma lähikauppa aloitti Tukholmassa. Ei no, konsepti kuulostaa kyllä hyvältä kenties muidenkin kuin sinkkujen korvissa: ”Meillä ei ole isoja pakkauksia, kilon kurkkupurkkeja, kilon jauhelihapaketteja, puolentoista kilon juustoja. […] Vaippoja ja vauvanruokaa on vähemmän kuin tavallisessa liikkeessä. Tilalla on useita lajeja pieniä pakkauskokoja, kilon jauhopaketteja ja pesuaineita. Sinkun näkökulmasta valikoima on siis suurempi.” Kaikkein hupaisin yksityiskohta on kuitenkin se, että sinkkukaupassa on kassalle remontoitu erillinen pikareitti. Mitä sitä suotta vauhdikasta sinkkuelämää ruokaostoksilla tuhlaamaan.

Niin, tänäänhän sitä saa taas myös ruudun täydeltä, kun Sinkkuelämän viimeisen tuotantokauden jaksot alkavat. Jihuu!

Kun ulkoilma on harmaampi kuin ladonseinä, voi yrittää piristää mieltä miettimällä omaa lempiväriä. Ja kun taas muistaa mikä se olikaan, voi osallistua äänestykseen. Äänestyksen taustalla on halu tutkailla kuinka disainerien värimieltymykset poikkeavat tavallisesta tossunkuluttajasta – vai poikkeavatko ollenkaan: ”Designers like to get people to worship our superior aesthetic sensibilities; which is easy given the revolting taste in color, shape, font, layout and imagery that the average person possesses. However, there’s never really been any quantifiable research done into this area that has allowed designers to scientifically prove their God-like abilities. Until now.”

Tämän äänestyksen perusteella pitäisi myös selvitä sellainen pikkujuttu kuin mikä on maailman paras väri. Ohhoh.

[Lähde: Digital Web Magazine]

Kun virkanainen, näin Veeraa lainatakseni, on onnistunut pitkäksi venähtäneen työmatkan päätteeksi saamaan mojovan migreenin ja sitä myöten missaamaan blogimiitin, ei voi muuta sanoa kuin: ottaa päähän, päähän ottaa.

Benropessa ihmetellään Heli Koivulan hölmöä ulosantia eilisessä haastattelussa. Sattumalta korviin on kantautunut useampikin urheilijahaastattelu, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää, mutta se ei johdu vain siitä, että urheileva kansanosa puhusi jotenkin omiaan. Ei, nykyisin ei voi oikein puhua edes haastatteluista sellaisina kuin minä ne ymmärrän, sillä trendi tuntuu olevan se, että toimittaja esittää teesin, jota urheilijan sitten sopii kommentoida parhaaksi katsomallaan tavalla. Eikä tämä rajoitu pelkästään urheiluun, vaan ihan samaa dialogia käydään muillakin saroilla. Mitä tapahtui kysymiselle ja vastaamiselle?

Ehkä siksi on ollut mukavaa kuunnella Mappela Lehtosen haastatteluita Nelosella uusintana pyörivässä World Cup -tähdet -sarjassa: Lehtonen ei ole oikea toimittaja, eikä niin ollen ole sisäistänyt ”oikeaoppisia” haastattelutapoja. Siellä kysymykset loppuvat kysymysmerkkiin ja niitä seuraa vastaus – joskus fiksu, useimmiten vähän hölmömpi. Esimerkiksi Teppo Nummisen haastattelu sai minut melkein tipahtamaan sohvalta silkasta naurusta. Ja millä taidolla Numminen pyöritti hulahulavannetta! Mutta se on jo ihan toinen juttu…