Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Havaintoja (Page 37 of 71)

Vaatteet on mun aatteet

Kymmenen vuoden kuluttua ei aamuisin tarvitse etsiä kadonnutta kännykkää, vaan sen voi pukea kätevästi suoraan ylle yhdessä paikantimen ja radion kera, kertoo What You’ll Wear in 10 Years -artikkeli. Ja minusta kun Kauniiden ja rohkeiden Brooken keksimä BeLieF-rypyttömyysaine tuntui aikanaan huikealta keksinnöltä! (No, saihan se ainakin Brookelle jalansijan Forresterilla, mutta se on toinen juttu se.)

Ei vainkaan, vaikka muuten ehkä laahaankin teknologian suhteen jälkijunassa, niin kaikenlaiset päällepuettavat, elämisen ja olemisen mukavuutta lisäävät varusteet ovat heikko kohtani. Taannoin jossakin päiviteltiin pääkaupunkiseutulaisten nykytapaa pukeutua vaellusvarusteisiin kaupunkioloissa, mutta minä en näe siinä mitään väärää saati outoa. Jos ne goretex-kengät pitävät jalat kuivina loskaisilla kaduilla, ja veden- ja tuulenpitäviksi käsitellyt päällysvaatteet takaavat lämpimät oltavat merituulen puhaltaessa, niin miksi moista pitäisi paheksua. Keksinnöt on keksitty käytettäviksi, eikö niin.

Pukeutumisteknologian ystävälle onkin tiedossa melkoiset kissanpäivät, kun vaatteet eivät rypisty eikä koskaan tarvitse palella, ja jokainen asu istuu kuin valettu. Huikeimmissa visioissa vaatteet voidaan suihkuttaa päälle suoraan purkista. (Siinähän menee jo shoppaamisen ilo.) No, ihan kaikki keksinnöt eivät taida tulla meikäläisten markettien tangoille, mutta ehkä jotkut sentään: ”Some of the concepts being explored, such as air-conditioned jackets and wrinkle-resistant sweaters, will probably be on the market before long. But others, such as talking T-shirts and airplane dresses, may never find a practical application, let alone see the light of day – no matter how cool they sound. Now if we can get a pair of sneakers that give us a good workout without us having to move, we’d be set.”

Hopeinen

Vaikkei pelin tulos tullut yllätyksenä, niin en vain silti jaksa ymmärtää miksi murtuneita miehiä pitää piinata vartti ottelun jälkeen kyselemällä miltä nyt tuntuu. Saivat Teppo Nummisen itkemään suorassa lähetyksessä. Silloin kotisohvallakin murruttiin.

Pardon my Finnish

Sain tänään viestin, jossa anglismien käyttö oli viety niin pitkälle, että itse asiasisältö jäi hämärän peittoon. Lähettäjän äidinkieli on kuitenkin tiettävästi suomi. Piti ottaa esiin kättä pidempää: olikin muuten ensimmäinen kerta, kun tarvitsin oletetusti suomenkielisen tekstin tulkintaan englannin sanakirjaa. En silti ymmärtänyt. Ymmärsiköhän lähettäjä itse?

IT- ja etenkin nettialan pääasiallinen kieli on englanti, ja iso osa termistöstä on jonkinlaisia johdannaisia englanninkielisistä sanoista. Täälläkin on puhuttu surutta leiskoista ja visuista, ja puhutaan varmasti jatkossakin. Joitakin sanoja ei suomeksi välttämättä edes hoksaa, kun ei niitä ole tottunut kuulemaan. Verkkolokit eivät puheessani lennä.

Mutta sitten kun englanti alkaa hiipiä muuhunkin kuin työpuheeseen, silloin kyllä ollaan menossa metsään. Silloin saa jo huolestua, kun suomenkielinen ei ymmärrä toisen suomenkielisen suomeksi kirjoitettua tekstiä. Vielä ei palavereja vedetä englanniksi silloin, kun läsnä on vain suomalaisia, mutta älkääpä nuolaisko. Edessämme on mielenkiintoinen tulevaisuus, kun tuotanto on ulkoistettu Kiinaan ja Suomi täyttynyt asiantuntijoista, joiden kieli muistuttaa muinoin Amerikkaan matkanneiden siirtolaisten puheenpartta. Siinä saa jo olla suomalaisesta kulttuuriperimästä ylpeä.

(Kirjoittajaa on opiskeluaikoina kritisoitu siitä, että tieteellisen kielen käyttämisen sijaan pyrkimyksenä oli kirjoittaa kaikille ymmärrettävää tekstiä.)

Äänimaisemia

Äänimaisemia on hiljattain jopa palkittu, mutta epäilenpä löytyykö niiden joukosta toimiston sulosointuja. Avokonttorin äänet kuitenkin puhuttavat näinä päivinä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Esinetarinoita: Avokonttoreista
”Käyttäjän näkökulmasta avokonttori on eräänlainen puolivälin malli. Näkösuojaa antavat seinät luovat illuusion siitä, ettei myöskään ääni kulje, vaikka ääni nimenomaan kulkee läpi konttorin erittäin hyvin. Ihmiset paasaavat kuin kotonaan. Keskittyminen ontuu. Kaksi firmaa käsittävä empiirinen otokseni todistaa, että varsinkin nuorempi väki ratkaisee työrauha-asian kuuntelemalla musiikkia kuulokkeista. Töissä!”

456 Berea Street: Coping with noise in the workplace
”I find it really hard to concentrate on tasks that require logical thinking when there is a lot of other things going on in the same room, especially if those other things are causing a lot of noise. […] Some people find that stimulating and energising. For me it makes focusing on tasks that require logical thinking very difficult. Logical thinking happens to be what I spend most of my work day doing. Believe me, I have tried to mentally shut out the noise, but I have not been very successful.”

Minä olen ”sitä nuorempaa väkeä”, joka yrittää paeta arkea Radio Helsingin avulla. Käytännössä vasta ankarampi tuuttaus saa aikaan toivotun efektin, ja auta armias jos joku tulee silloin nykimään hihasta. En ole vielä huomannut saako metallimusiikki aikaan aggressiivisempia käytettävyysarvioita.

Täydellisiä naisia

Mistä tietää nähneensä hyvän elokuvan? Ei välttämättä siitä, että jo leffaa katsoessa sisuksissa kuplii, tai kellon katsominen ja haukottelu unohtuvat. Ei, sen tietää siitä, että elokuvan kohtaukset eivät jätä seuraavana päivänäkään rauhaan, vaan niitä varten on raahauduttava katsomaan trailereita uudestaan ja uudestaan. Jokaisella kerralla kuvista tuntuu löytyvän aina jokin uusi, hykerryttävä nyanssi. (Hmm, niinhän toimii myös käytettävä tuote tai palvelu: kertakokeilun jälkeen haluaa lisää samaa.)

Näin eilen Transamerican. Ei se ollut elämää suurempi, mutta Felicity Huffmannille olisin valmis jakamaan kaikki oscarit ja maapallot siihen päälle.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑