Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Kategoria: Havaintoja (Page 30 of 71)

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa

”Samalla tavalla kuin keväällä äkisti huomaa seinämateriaalien ja kadun alkavan tuoksua, syksyn huomaa pienistä vihjeistä. Lehmuksen hedelmykset rapisevankuivine kukkaperineen jäävät jalkoihin kävellessä, vaikka vasta äsken asfaltti oli tahmea kirvojen mesikasteesta. Lyhythihaisessa tulee holotna. Ei kylmä, mutta hieman epämukava olo, niska jumahtaa. Äkkiä löytää itsestään halun sulloa pinkeät farkkucaprit hameen alle ja hatun päähän.”

(Veloena: Yksinkertaisuudesta ja mätäkuusta)

Tervetuloa syksy, minä olen jo ihan valmis.

Kyltit

Kieltoja

Nykyisin julkisista liikennevälineistä puuttuu aika monta olennaista kylttiä. Puheluiden kieltäminen kuljettajan kanssa kelpaisi kyllä henkilöautoonkin.

Teknoravintola

Loma-aikaan ei ole tullut pahemmin ravintoloissa istuttua (kahviloissa sitäkin enemmän), mutta niillä muutamilla kerroilla olen ehtinyt toivoa, että jokaisessa pöydässä olisi jonkinlainen nappi, jota painamalla tarjoilijaa voisi pyytää hätiin. Tarjoilijat jos ketkä nimittäin tuntuvat osaavan kutsuvien katseiden ja jopa vilkutusten sivuuttamisen jalon taidon, suoranaisista katoamistempuista puhumattakaan. Eikö vain liki jokaista ravintolakäyntiä edes jonkin verran häiritse se, että palvelua on joko liikaa tai ei ollenkaan? Oikeastaan on ihme, ettei ratkaisua ole vielä keksitty, sillä onhan noita kutsunappeja monissa muissakin paikoissa.

Viimeisimpien uutisten valossa näyttää tosin siltä, että asiakkaiden viihtymiseen ollaan panostamassa varsin isolla kädellä. Restaurant of the future? -artikkelissa kuvatussa ravintolassa ei ehkä ole kutsunappia, mutta sen sijaan ruokailijaa hemmotellaan esimerkiksi surffailu- ja televisionkatsomismahdollisuuksilla, henkilökohtaisella iPodilla ja maksun suorittamisella luottokortilla suoraan omassa pöydässä istuen. Tilauksetkin tarjoilija ottaa vastaan pda-laitteella, jonka kautta ne välittyvät samantien keittiöön. No, ihan tätä kaikkea en kaipaa, ja totta puhuen maailmalla näkemäni näytöillä varustetut ravintolapöydät ovat näyttäneet lähinnä levottomilta, mutta sen napin kyllä voisin ottaa. Tosin, kuten jutusta käy ilmi, ihan saumattomasti ei tämäkään teknologinen ravitsemustaivas vielä toimi, vaan kyllä kynällä ja paperillakin on vielä sijansa. Toivoa sopii, ettei ruuasta tule sivuseikka, vaan se oikea pääasia. [via]

Parasta ennen

Unohdin sulkea bussissa korvat.

”Siis meneeks cd:t vanhaksi joskus? Voiksne joskus vaan lakata toimimasta? Ajattele kun sulla on hylly täynnä levyjä, ja sit ne ei vaan toimi!”

Eihän niissä tosiaankaan ole merkintää viimeisestä käyttöpäivästä. Paitsi ehkä Amerikassa.

Kuin itä lännestä

Värisuora

Itäse ihmise
kui hee ollenka mailmas pärjävä?
Hee jättävä syräme avame kynnysmato al,
nii et tiäl saak näkky.
Ei hee murhetu
ei hee hualetu
ei hee pelkkä;
sanova vaa:
Ee kun hyvvee matkoo vuan.
Oot kuun valon kanssa matkan piällä.
Mikä heit vaiva.
Ei mee krymppy ottas syntyne oikken käsitetä,
et jolla o ain valop pääl.

(Heli Laaksonen: Itäse ihmise)

Jep, olen tullut kotiin ja ensi töikseni huomannut, kuinka nämä eteläiset ihmiset eivät väistä, vaan tönivät ja tuuppivat. Vai loma-ajastako se johtuu? Ihme sakkia.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑