Jos olet laillani innostunut Hello Kitty -tyyppisestä söpöstelymaailmasta viimeksi ala-asteikäisenä ja sen jälkeen lähinnä ihmetellyt aikuisten(kin) naisten kiintymystä aihepiirin tarjontaan, niin ei tarvitse ihmetellä enää. Kodin Kuvalehden tuoreimmassa numerossa nykyisin Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE:ssa vaikuttava Teppo Turkki valaisee etenkin Aasiassa vallalla olevan söpökulttuurin taustoja:
”Japanin koulutus- ja kilpailuyhteiskunta on kova myös nuorille. Kouluissa psykologinen painostus ja sosiaalisen yhdenmukaisuuden paine purkautuvat toisinaan rajuksi koulukiusaamiseksi, joka on ajanut nuoria jopa itsemurhiin. […] Osa nuorista naisista pakenee söpökulttuuriin: villakoirien ja kivojen pehmolelujen hellimiseen, omaan hemmotteluun, rauhallisten iltapäivien lounaille naiskavereiden kanssa, pakkomielteiseen kuluttamiseen. – Söpökulttuurista saa turvaa, siellä voi olla heikko ja haavoittuva. Leikkisässä kivuusmaailmassa pääsee edes hetkeksi eroon muuten alati läsnä olevasta itsen ja olemisen kontrollista, Turkki selittää.”
Suomeen Turkki ei usko söpökulttuurin rantautuvan, koska ”suomalaisen naisen rooli on vahvempi”, mutta olen kyllä näitä esimerkkejä nähnyt täälläkin, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin mitä aasialaisessa kulttuurissa. Kovaan kilpailuyhteiskuntaan kuuluvat myös virtuaaliyhteisöt, joihin yksinäisyyttä voi paeta, sekä kuluttaminen, joka on nuorille tärkeä yhteydenpitoväline. Turkki jatkaa:
”- Virtuaalinen ulottuvuus muuttaa vahvasti tapoja olla yhteydessä muiden kanssa. Minuus kiinnittyy mediaan. Identiteetit saavat uusia sävyjä fantasiasta ja virtuaalimaailmoista seksuaalisuutta myöten, verkko ja ylikansalliset yhteisöt muuttavat kuvaa itsestämme.”
Ei sittenkään kovin söpöä.
