Minäkin rakastan sinua.
Ks. myös Vimeo: With apologies to Jesus (kiitos).
Kategoria: Havaintoja (Page 15 of 71)
Minkälainen on sinun teknologiaelämäkertasi? Nyt on oiva hetki istahtaa hetkeksi alas ja kirjata se muistiin, ja samalla auttaa tutkijoita työssään. Postilistalta poimittua:
Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen Encounters with Technological Imperative – ETIM -tutkimushanke kerää yhteistyössä SKS:n kanssa teknologioihin liittyviä henkilökohtaisia kokemuksia ja käsityksiä, ”teknologiaelämäkertoja”. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita osallistumaan keruuseen kirjoittamalla oman teknologiaelämäkertansa. Keruu on käynnissä 31.08.2007 asti.
Tarkemmat kirjoitusohjeet kertovat mitä, miten ja minkä verran.
Hetken mietittyäni huomasin, että oma teknologiaelämäkertani on itse asiassa tismalleen se sama, jota olen jokaisessa työhaastattelussa kertonut, ja jota edelleen kertailen ihmisille, jotka ihmettelevät kuinka olen löytänyt nykyiseen ammattiini. Mikä kuun asento lieneekään ollut syynä siihen, että alunperin teknologiavastainen ihminen ansaitsee nykyään leipäänsä nimenomaan teknologian parissa. Kyllä siitä aina yhden A4:n verran tekstiä saa aikaan!
Ja jos elämäkerran kirjoittaminen ei nyt nappaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa eilisen musiikkikauppa-merkintäni kommentit. Ihmiset kirjoittavat niin ihanasti ja sydänverellä, että johan tässä melkein silmäkulma kostuu.
Jaa tämä:
Sarja hymyilyttävistä virheilmoituksista jatkuu:
Kelpaisi mullekin.
Edellisiä: Puhu hänelle (Jaiku), Googlea hassuttaa
Jaa tämä:
Scott Berkunin kirjoituksissa tuppaa olemaan se vika, että ne ovat kautta linjan niin laadukkaita, että jos haluaisi, niin niistä saisi blogata jokaisesta. Siksi olen useimmiten tyytynyt lukemaan ne, nyökyttelemään myötämielisesti ja pistämään linkkilistalle muistiin, mutta nyt on tehtävä poikkeus. Tällä kertaa Berkun nimittäin kirjoittaa motivaatiosta; aiheesta, jota olen itsekin joutunut paljon viime aikoina miettimään niin töissä kuin siviilissä. Mikä saa minut tekemään jotain? Mikä on riittävä kimmoke saadakseen aikaan toimintaa, mikä on se piste, jolloin jätän vastarannankiiskeilyn ja teen, enkä haraa nelipistejarrut päällä vastaan?
Berkun listaa omia motivaattoreitaan: viha (kiukku), pakko, ”hullu” pakko eli suomeksi kai astuminen omalta mukavuusalueelta ulos, ylpeys, kuolema, huvi, hullut ystävät. Allekirjoitan itse jotain jokaisesta, mutta sen verran olen jo itsestäni oppinut, että kiukulla ja ylpeydellä ei pitkälle päästä, ne ovat pidemmän päälle huonoja motivaattoreita. Vaikeimmaksi ja samalla antoisimmaksi onkin osoittautunut tuo omalta mukavuusalueelta poistuminen etenkin turvallisuushakuiselle ihmiselle:
”Deliberately put yourself in situations where you have no way out but through. Sign a book deal, quit your job to make that film, buy a one way ticket to somewhere no one you know has ever gone. While its not advisable to gamble your life if you have dependents (families, children, or your loving cat Blinky), youd be surprised how much support you can get for crazy necessity if you enlist support from loved ones, especially if youve been willing to do it for them. If you dont ask, or never get crazy in any way, at any time, youre the only one to blame: no one else can pull the pin out of the grenade in your soul.”
Mutta ensin on kuitenkin oltava hyvä syy ja tarpeeksi motivaatiota siihenkin. Joskus onneksi on.
Jaa tämä:
Pari päivää sitten opin Purse Lip Square Jaw -blogista, että Mary Douglas, brittiläinen antropologi, on kuollut kunnioitettavassa 86 vuoden iässä. Suurelle yleisölle Douglas on varmasti nimenä tuntematon, mutta minä vihreänä sosiologin alkuna gradua vääntäessäni pänttäsin useammankin yön hänen teoksiaan. En tainnut ihan kaikkea ymmärtää, enkä enää paljoa muista, mutta vaikutuin.
”Miksi multa on likaista, jos se on olohuoneen lattialla, ja miksi multa ei ole likaista, jos se on kukkapenkissä? Mullan koostumus tai bakteeripitoisuus ei muutu matkalla puutarhasta parketille. Miksi on romanttista rakastella tyttöystävänsä kanssa, mutta iljettävää rakastella äitinsä kanssa? Miksi heitän pois leivän, jossa huomaan homepilkun juuri kun olen levittämässä sille aurajuustoa? Ja toisaalta: miksi kiinalaiset ja suomalaiset pistelevät hyvällä ruokahalulla poskeensa sianlihaa, jota juutalaiset ja muslimit pitävät iljettävänä? Miksi käärme maistuu Kantonissa, mutta ajatuskin Sipoon metsässä tavatun kyyn paistamisesta etoo?”
(Pöytälaatikko@yrttimaa.net: Kulttuuri, lika ja magia – Mary Douglas ja asioiden taksonomia)
Tällaisia asioita Douglas käsitteli, siis pyhän ja epäpuhtaan suhdetta, rituaaleja, symboleja, ja oli erityisen kiinnostunut asioiden luokittelusta. Niin ikään hän piti kulttuuria yhteisön, ei yksilön kulttuurina. Mitä tästä kaikesta on jäänyt käytettävyystyöläisen käteen? Arjessa Douglasia ei muista, mutta kummasti sitä työssään silti asioita luokittelee ja yhteisöllisyyttä tutkii.
Jaa tämä:
