Kategoria: eLearning (Page 5 of 11)

Voittajan on helppo hymyillä, sanotaan, mutta voittajan on ilmeisen helppoa myös kritisoida oman kenttänsä toimijoita. Nyt ei kuitenkaan puhuta blogeista, vaan parhaiden verkko-oppimisratkaisujen eEemeli-kilpailun taannoisesta voittajasta: Kun oppilaitokset tekevät itse itselleen, yritykset eivät kasva: ”Kun lähdetään tuottamaan oppimateriaalia, tuotantojen laajuus ja asioiden hallinta saattavat yllättää. Voi tuntua siltä, että olisi kiva saada mukaan yksi ja toinen elementti, mutta ei tajuta kuinka kallista tekeminen on ja minkälaista projektijohtamisen pitäisi olla. Myös budjetit jäävät väkisin minimaalisiksi.”

Juuri eilen oli ex-kollegan kanssa puhetta siitä, kuinka verkko-oppimisratkaisujen toimittajat tuntuvat kadonneen kotimaan markkinoilta kuin tuhka tuuleen. Kummallekaan ei tullut muita tekijöitä mieleen kuin tämä suurin ja kaunein – lopusta näkyvyydestä huolehtivat ilmeisesti sitten oppilaitokset itse. Olen nähnyt aika surullisiakin esimerkkejä siitä, kun halutaan väen vängällä ja keskinkertaisella osaamisella kehittää itse, vaikka maalaisjärjellä ajatellen oppilaitosten olisi paljon järkevämpää antaa ammattilaisten hoitaa ainakin tekninen toteutus ja keskittyä itse sisältöön. Resurssit kannattaisi kohdistaa mieluummin sinne, missä niistä on eniten hyötyä.

En muuten tiedä teistä, mutta minusta tuo haastattelussa käytetty eOpetusratkaisu on jokseenkin hupaisa sana. Tiedä sitten onko eLearning, tai eMikään yhtään sen parempi.

eLearn Magazinen tuoreessa kolumnissa listataan tusinan verran niitä virheitä, joita verkkokurssilla voi tapahtua. Aika monet ongelmat tuntuvat kirjoittajan mielestä liittyvän tavalla tai toisella toistaitoisiin opiskelijoihin, ja loput tekniikkaan. Voikohan ohjauksessa tai sisällössä olla jotain ongelmia?

Pikkuisen hymyilyttää se, että kolumni itse tekee virheen, joka on listattuna ykkösijalle: ”Crucial external Web sites change addresses or simply disappear.” eLearn Magazinella on ikävä tapa sijoittaa artikkeleitaan heti etusivulle, josta ne tietyn ajan jälkeen katoavat ties minne sivuston syövereihin, tai vaihtoehtoisesti aloittaa juttu etusivulla ja jatkaa sitä jollain alatasolla niin, että kokonaisuus jää vähintäänkin hämäräksi. Koitapa siinä sitten linkittää. Otin riskin, mutta kiirettä saa pitää, jos tahtoo tämän kolumnin lukea.

Korviini kiiri tieto, että Verkko-opetuksen laatu Helsingin yliopistossa -hankkeen julkaisu Laadukkaasti verkossa – yliopistollisen verkko-opetuksen ulottuvuudet (pdf) on ilmestynyt. Samalla annettiin ymmärtää, että julkaisu tarjoaa näkökulmia ja välineitä verkko-opetuksen kehittämiseen sekä laatutyön toteuttamiseen yliopistossa. Koska julkaisun takana on tuttuja nimiä, piti yrittää ottaa asiasta vähän enemmän selvää – kerrottiinhan sähköpostitiedotteessakin, että hankkeen sivuilta löytyisi lisää tietoa julkaisusta.

No, eipä löydy. Tietoja haeskellessa huomasin sen sijaan sen, että Helsingin yliopiston sivujen ajankohtaiset tiedot on monessa kohdassa jätetty kätevästi päiväämättä – siinä voi lukija itsekseen miettiä kuinka ajankohtaista tieto mahtaakaan olla. Näin sitä on tottunut blogien tutu(mma)ksi tekemään ilmaisutapaan, jossa tiedon todellinen ajankohtaisuus käy heti ilmi.

Julkaisu itsessään jätti tovin silmäilyn perusteella hyvinkin positiivisen jälkimaun. Kehitystä on tosiaankin tapahtunut, kun nykyisin pystytään jo käsittelemään ja tutkimaan verkko-opetuksen laatua teknisten kysymysten ja standardien sijaan. Vielä neljä vuotta sitten kritisoin kovasti verkko-oppimisen tekniikkakeskeisyyttä sisältöjen ja oppimisprosessin kustannuksella, mutta tässä julkaisussa niitä korkeintaan sivutaan. Tosin ihan ilman standardeja ei pitkälle pötkitä, sillä kansainvälisessä yliopistomaailmassa verkko-opetuksen laatustandardeja määritellään kovaa vauhtia.