Tuskailin toisaalla sitä, kuinka tässä nykyelämässä ei ole enää luontevaa paikkaa listailla kuluneen vuoden parasta musiikkia ja etenkin parhaita biisejä, kunnes tajusin, että hei, onhan mulla blogi. Miten se tuppaakin aina unohtumaan.
Muinoin Suessa listasimme vuoden parhaat levyt. Nyt ajattelin kuitenkin listata satunnaisen määrän niitä biisejä ja/tai levyjä, jotka ovat jollakin tapaa kuluneena vuonna eniten sykähdyttäneet ja joita olen kuunnellut useammin kuin kerran tai kaksi. In no particular order.
Anna Järvinen: Ostosten joukosta
Koska olen paatunut ja sieluni musta, kesti vuosikausia oppia edes etäisesti pitämään Anna Järvisen henkäilevän herkästä ja runotyttömäisestä laulutyylistä. Kokonaista levyä en häneltä pysty vieläkään kertaistumalta kuuntelemaan, mutta tämä biisi ilahdutti tänä vuonna isosti. Annan. En anna. -levy on oikein hyvä sekin.
Husky Rescue: My Shelter
Husky Rescue julkaisi syksyllä uuden sinkun, My Shelter, joka jäi harmittavan vähäiselle huomiolle. Kiitos Radio Helsingin voimasoiton se kuitenkin ajelehti tajuntaani.
Alma: Karma
Alma on hei ihana! Tämä genre on normimusiikkimaustani melkein yhtä kaukana kuin itä lännestä, mutta sepä ei ole estänyt minua jytäilemästä Karman tahtiin ihan huolella.
Mikko Joensuu: Closer My God
Vuoden itkettävin biisi.
LP: Lost On You
Ja vuoden upein ääni.
Lauri Tähkä: Tämä rakkaus
Tuttavapiirini tietää, etten pidä Lauri Tähkästä, enkä varsinkaan Chisusta, mutta sitten yllättäen Lauri Tähkä esittämässä Chisun biisiä kolahtikin ihan kunnolla. Olen aseeton näiden kasarisoundien edessä. Siitäs sain.
Pimeys: Ollaan hiljaa
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvemmista uusista bändeistä innostuu, sanotaan. Pimeys on parin muun artistin ohella ollut niitä ainoita, joista olen viime vuosina jaksanut innostua silleen isosti. Nykyisellään laiskana keikkakävijänä olen jopa raahautunut Pimeyttä katsomaan. (Nyt riittäisi että katsoo ikkunasta ulos, har har.) Tämä biisi julkaistiin toissapäivänä ja sepä muuten onkin erinomainen.
Paperi T
Niin ja sitten on Paperi T, joka ”Malarian pelko -levyllään täytti alkoholistuneiden nelikymppisten hipsterinaisten maailmassa Ultra Bran jättämän pölyttyneen aukon.” En ole alkoholisoitunut enkä järin hipsteri, mutta tunnistan kyllä kuvauksesta itseni. Malarian pelkoa on tosiaan tullut kuunneltua tänäkin vuonna ja runot luettua. Ennustan samaa myös tulevalle vuodelle.
