”Ensin kaiken sisällön piti mahtua yhdelle näytölle, ja nyt sivujen pitää taas olla pitkiä!”, minulle puuskahdettiin taannoin.
Muistelen vieläkin kauhulla vuosien takaista työprojektia, jossa piti kehitellä jonkinlainen merkkilaskuri kullekin sivulle, ettei tekstin mitta sivulla venähtäisi yli yhden näytön. Ei mitään järkeä, ajattelin. Käytännössä se johti siihen, että kappaleet katkeilivat ihan miten sattuu, eikä sisältökokonaisuuksista saanut mitään tolkkua, vaikka olisi ollut minkälainen mestari-copy.
Eikä pitkissä sivuissa ole kyse muodista. Ihmiset ovat oppineet skrollaamaan – jo aika kauan sitten. Mutta ihmeesti nämä verkon ”säännöt” ovat jääneet elämään omaa elämäänsä, ja yhtä lailla niiden vastustajilta penätään aina statistiikkaa perusteeksi. Älkää jaksako, jooko.
Suunnittelijat on viimeinkin tajunneet että ainoa syy jakaa yksi artikkeli usealle sivulle on lisätä mainosten näyttökertoja.
Loistava kommentti :) Todellakin ”säännöt” ovat jääneet elämään. On ihan hyvä ravistella välillä sitä todellisuutta, että netti on nykyisin aika monimuotoinen tila eikä siellä todellakaan ole kyse enää mistään html-sivuista vain. Ja silloinkin kun on kyse niistä html-sivuista, niin eri tilanteissa pätevät erilaiset argumentit.
Eihän tuossa pituusasiassakaan ole oikeastaan muuta pahaa kuin, että sitä argumentoidaan sillä ”pitää mahtua ruudulle” jutulla. Kiteyttäminen ja tiivistäminen ovat hienoja asioita ja pitkät tekstit ovat pitkiä tekstejä.
Ja eikös moni päätelaite sotke asioita vielä aika hienosti kun esim. ipadille tai isoille kosketuspuhelimille on suorastaan suositeltavaa asetella löysästi ja mahdollistaa selkeäliikkeinen scrollailu.
Usein harmittaa mobiililaitteella huonolla yhteydellä selatessa pitkä sivu, josta on sivutuksen avulla keinotekoisesti tehty useita sivuja. Nämä sivut kun mielellään jättää latautumaan ja lukee sitten scrollaten kerralla koko artikkelin tai artikkelit. Valitettavan useat blogit toistavat tätä kaavaa.
Mitä tulee designiin, sivujen ei kuulukaan näyttää samalta jokaisessa mediassa. Tätä varten on olemassa mm. media queryt joilla asettelu voidaan räätälöidä ruudun koon mukaan ja kosketusnäytöt voidaan huomioida jättämällä tilaa sormillekin.
Toisaalta lyhyen sivun puolesta puhuu yhä Nielsenin muinainen F-pattern tai Googlen hieman tuoreempi kolmio-kuvio liittyen nimenomaan listaus-tyyppiseen sisältöön.
http://www.useit.com/alertbox/reading_pattern.html
http://googleblog.blogspot.com/2009/02/eye-tracking-studies-more-than-meets.html
Ainoa oikea vastaus kaikkiin designkysymyksiin on ”se riippuu”. Kaikki riippuu sisällöstä, lukijoista ja siitä mitä halutaan saavuttaa. Esim. nämä pitkät sivut toimivat vallan hyvin.
http://benthebodyguard.com/
http://theoatmeal.com/comics/minor_differences2
http://nordkapp.fi/
(Tosin Nordkappin sivuilla häiritsee se, että sivunylälaidan ja kelluvan navigoinnin välissä sisältö vilkkuu skrollattaessa ja vie katseen pois sisällöstä.)
Artikkelin pilkkomista monelle sivulle kukaan tuskin pitää järkevänä. Jos sivun sisältö on ennalta arvattavaa ja homogeenista, pitkä sivu toimii hyvin. Ongelmia alkaa tulla silloin, kun tungetaan keskenään hyvin erityyppistä sisältöä kylmästi allekkain niin, ettei sivun ylälaidasta pysty enää arvaamaan, mitä alempaa löytyy.
En ole oikein nähnyt esimerkkiä, jossa muodikasta sivuston toteuttaminen yhtenä sivuna olisi perusteltua kuin siistinä jippona. Tuntuu, että sitä käytetään vain, jotta saadaan siirtymä kivasti animoitua. Semanttisessa mielessä se harvoin puoltaa paikkaansa.
Matias, suomalaisten verkkolehtien etusivut on aika klassisia esimerkkejä tästä. Etusivut on yleensä niin pitkiä, että suuri osa käytöstä on vain etusivun lukemista, ja juuri kukaan ei käytä päänavigointia.
No nyt mun tekisi mieli kysellä statistiikkoja tästä väitteestä. :) Itse kuulun niihin, jotka eivät koskaan lue verkkolehtien etusivuja, vaan siirtyvät suoraan päänavin kautta jollekin muulle sivulle, esimerkkinä Hesari, jossa Uutiset on se paikka, jonne menen.
Muistelen, että esim. New York Times on ainakin harrastanut artikkelien pilkkomista monelle sivulle, mutta samalla antanut myös mahdollisuuden saada koko jutun yhdelle sivulle. Tosin pilkotun jutun osat eivät silti ole mahtuneet yhdelle näytölle, joten en ihan tiedä mikä tässä on pointti; lukemista kun sivutus ei helpota.
Tunnustan, olen omalla työpaikallani puhunut vielä muodista kun olen esitellyt pitkiä sivuja, mutta pitäisi kai vahtaa retoriikkaa. Late adopters -maailmassa tosin tarvitaan reilusti vakaita todisteita siitä, että homma toimii ennen kuin voidaan edes harkita. Olen näyttänyt Ylen sivuja, joista itse pidän.
Miksei kiinnitetä huomiota sivun leveyteen. Nykyään käytössä on laajakuvanäytöt, joihin voisi sivua jakaa sopivasti.
Ongelma alkaa olla siinä, että selaimen yläosa täyttyy painike- ja välilehtiriveistä, jonka jälkeen web-sivujen suunnittelija on tunkenut sivun ylälaitaan samanverran logoa ja banneria. Varsinaiselle sivulla olevalle tiedolle jää sitten muutama rivi näkyviin.
Arin kommenttiin liittyen: Olen samaa mieltä, että sivuttaissuunnan mahdollisuuksia ehkä pitäisi tutkia aktiivisemmin. Suurin osa koneista on nykyisin laajakuvanäytöllä varustettuja, mutta suurin osa saiteista taas on hyvin kapeita ja pitkiä. Mobiilikaan ei ole oikein selitys, koska sinne pitäisi muutenkin raivata sitä navigaatiota ym. pois.
Ehkä tässä leveystilan alihyödyntämisessä on myös kyse tällaisen maagisen ”säännön” liian vahvasta oppimisesta. Leveysscrollibaarithan on todettu olevan ihan saatanasta jo niin monta kertaa vuosien varrella, että kukaan ei taida oikein enää uskaltaa ottaa sitä leveyttä käyttöön monipuolisemmin.
Esimerkiksi jättipudotusvalikot ovat viime aikoina pistäneet silmään sellaisina elementteinä jotka tehokkaasti tuhoavat koko sen yläosan tilan – ja voisivat toimia jopa paremmin jos päänavigaatio olisi vasemmalla. Ylipäätään laitanavigaatioiden hyödyntämismahdollisuudeet voisivat ehkä olla suuremmat jos vain uskallettaisiin kokeilla oikeissa paikoissa. Tilaa nimittäin nykyisin on – veikkaan että moni saitti voisi helposti leventää 100-300 pikseliä leiskaansa ilman että kukaan kärsisi.
Parasta tietenkin jos sivuista tehtäisiin automaattisesti oikeaan kokoon skaalautuvia.
Sisällön leventäminen ei ole välttämättä oikea ratkaisu laajakuvanäyttöjen kanssa. Minulla on 1920 pikseliä leveä näyttö ja käytän yleensä kahta selainikkunaa rinnakkain, joten yhden ikkunan leveys on vain 960.
Tilaa on siis vaakasuunnassa vähemmän kuin vanhaan aikaan 1024 pikselin levyiseen koko ruutuun suurennettuna. Kahdella rinnakkaisella ikkunalla tehokkuus ja käytön miellyttävyys on paljon parempi esim. keskustelufoorumeita lukiessa, kun uusien viestiketjujen otsikot ovat toisessa ikkunassa josta ne drag’n’dropataan toiseen ikkunaan luettavaksi.
Sivujen leveys on tosiaan paljolti sidoksissa sisältöön. Jos sisältö on tekstiä, leveä palsta ei enää ole järin hyvin luettava. Toisaalta, jos tekstiä lähtee palstoittamaan, lukija joutuu hyppimään ylös alas. Vaikka sisältö olisi kuviakin, kovin mieluusti päätään ei kamalasti kääntelisi yhtä sivua tutkiessaan. Ehkä kyseessä on tottumuskin, mutta harvoin huomaan tavanomaisilla n. 1000 px leveillä sivuilla harmittelevani, ettei sivu ole leveämpi.
Kun taulukkotaitosta alettiin päästä eroon, hetken oli muodikasta tehdä sivujen leiskat fluideiksi, mutta enää sitä ei juuri näe. Kenties hyödyt eivät vastanneet implementaatioon liittyneitä ylimääräisiä hankaluuksia?
Twitteristä bongattua: http://www.wait-till-i.com/2011/02/03/finally-a-fold-for-the-web-your-clients-can-rest-easy/