Pari päivää sitten opin Purse Lip Square Jaw -blogista, että Mary Douglas, brittiläinen antropologi, on kuollut kunnioitettavassa 86 vuoden iässä. Suurelle yleisölle Douglas on varmasti nimenä tuntematon, mutta minä vihreänä sosiologin alkuna gradua vääntäessäni pänttäsin useammankin yön hänen teoksiaan. En tainnut ihan kaikkea ymmärtää, enkä enää paljoa muista, mutta vaikutuin.
”Miksi multa on likaista, jos se on olohuoneen lattialla, ja miksi multa ei ole likaista, jos se on kukkapenkissä? Mullan koostumus tai bakteeripitoisuus ei muutu matkalla puutarhasta parketille. Miksi on romanttista rakastella tyttöystävänsä kanssa, mutta iljettävää rakastella äitinsä kanssa? Miksi heitän pois leivän, jossa huomaan homepilkun juuri kun olen levittämässä sille aurajuustoa? Ja toisaalta: miksi kiinalaiset ja suomalaiset pistelevät hyvällä ruokahalulla poskeensa sianlihaa, jota juutalaiset ja muslimit pitävät iljettävänä? Miksi käärme maistuu Kantonissa, mutta ajatuskin Sipoon metsässä tavatun kyyn paistamisesta etoo?”
(Pöytälaatikko@yrttimaa.net: Kulttuuri, lika ja magia – Mary Douglas ja asioiden taksonomia)
Tällaisia asioita Douglas käsitteli, siis pyhän ja epäpuhtaan suhdetta, rituaaleja, symboleja, ja oli erityisen kiinnostunut asioiden luokittelusta. Niin ikään hän piti kulttuuria yhteisön, ei yksilön kulttuurina. Mitä tästä kaikesta on jäänyt käytettävyystyöläisen käteen? Arjessa Douglasia ei muista, mutta kummasti sitä työssään silti asioita luokittelee ja yhteisöllisyyttä tutkii.
Minäkin rakastan tuollaisia luokitteluanalyysejä, joskaan en itse lukenut Douglasia opiskeluaikoina. Muistan kyllä nimen. Yhteisöllisyys sen sijaan on ollut osa ammatillista pääviestiäni 12 vuotta. Ehkä nyt olisi syytä lukea. Lisäksi olen ajatellut ottaa Durkheimin uudelleen esille. Hänen teksteissään piilee jotain keskeistä, joskin häntä tulkitaan niiiin pieleen, niiiiin pieleen. (Minähän tietysti osaan ;-)
Minä tein graduni Durkheimin pyhän teoriasta. En silti osaa. :-)